Ilmaiset toimituskulut yli 75€ tilauksiin!
Kuva: Raija Theocharous
Meidän kesän 2019 ehdoton suosikkiharrastuksemme oli vesipelastus. Lämpimiä kesäpäiviä oli mukava viettää veden äärellä koirien kanssa treenaillen, ja harrastimme vepehommia muutamankin kerran viikossa. Viikon toinen treenikerta kului seuramme yhteistreeneissä, joissa käytettävissä oli kunnon vepekalusto, ja toinen sujui puolestaan omalla pienellä kumiveneellä tekniikkaharjoituksia treenaillen. Aloitimme puuhat lajin parissa vuosi sitten talvella Petbrosin koirauimalassa Ilon ja Velin kanssa, jossa jatkamme myös treenejä kerran viikossa talvikauden 2019-2020 ajan. Uimalassa hankittujen taitojen ansiosta kesän treenit oli helppo aloittaa, eikä matkaan tarvinnut lähteä nollasta.
Vesipelastus ja vesiharrastus ylipäätään on mitä mainiota puuhaa tälle veljeskaksikolle. Veden kanssa urheillessa koirat saavat hyvää lihaskuntoharjoittelua, sekä keinon purkaa sitä suurta energiamäärää, jota tähän kaksikkoon pakkautuu päivittäin.
Vaikka molemmat koirani ovat vepeharrastukseen ison kokonsa puolesta varsin soveltuvia, riittää tässäkin lajissa haasteita. Monet haasteista ovat varsin bordercolliemaisia, nämä koirat kun tuntuvat sekä palkkautuvan kaikesta sellaisesta mistä moni muu ei välittäisi tuon taivaallista, että ajattelevan monia asioita hyvinkin monimutkaisesti.
Ilon kanssa suurimmat hankaluudet liittyvät palkkautumiseen. Ilon mielestä vepe on kenties parasta maailmassa, ja se palkkautuukin lajissa patukoiden pidosta suussa, sekä raskaiden veneiden ja hukkuvan raahaamisesta vedessä. Palkkautuminen tällaisista asioista ei ole mikään ihme, sillä tämän koiran paras palkka luoksetulojen opettamisessakin on ollut se, että lähetän sen metsässä raahaamaan kaatunutta puuta. Ilolle vepe onkin ollut työn sijaan pelkkää palkkaa, mikä aiheuttaa haasteita tehtävien suorittamisessa. Ilo ei siis esimerkiksi ole ohjautunut missään liikkeessä jossa sillä on patukka suussa tai raahaus käynnissä maalitolppien väliin. Miksi ohjautuisi, kun se on jo palkkansa ansainnut.
Ratkaisuja tähän asiaan haemme nyt talvikaudella uimalassa. Vepepatukat on vaihdettu kelluviin kovamuovisiin noutokapuloihin ja kokeilemme myös kovia muoviputken pätkiä. Niiden kanssa Ilo pystyy suorittamaan sille annettuja tehtäviä. Maalitolppalle kohdentamista treenaamme kohdetyöskentelyn kautta. Tolppaan on teipattu kosketuskeppi, jota Ilon tulee koskea nenällään. Tätä ehdimme treenailla jo kesäkaudellakin, ja häivytimme tolpista pois kosketuskepinkin.
Vientiliike lienee vepen liikkeistä yksi vaikeimmista, eikä se ongelmitta ole sujunut meilläkään. Vasta loppukesästä treenikaverimme hoksasi, että Ilo jännittää veneelle esine suussa tulemista. Koska se tulee venettä kohti kovalla vauhdilla, ja vene on korkea, se ajautuu venettä päin minkä takia sille tulee kova kiire päästä veneen viereltä pois. Luovutukset ovat siksi hieman hätäisiä, ja Ilo pudottaa mielellään esineen veteen jo ennen veneelle saapumista, mutta viimeistään veneellä, koska veneen vierestä on kiire pois. Epämukava olo veneen luona vaikuttanee myös siihen, ettei Ilo mielellään vie esinettä pitkää matkaa veneelle saakka. Toinen asia mikä pitkän matkan etenemiseen voi vaikuttaa on se, että vientiesine on ollut Ilolle jo valmiiksi palkka: mikä järki olisikaan kiikuttaa palkkaa 30 metrin päähän, jotta siitä voisi sitten luopua. Myös tätä aiomme siis talven aikana teenailla mukavammaksi sisäaltaassa, jossa olosuhteita on helpompi hallita kuin ulkona järvellä tai meressä.
Talvikauden tavoitteena on saada molemmat koirat kuulolle ja ohjautumaan vedessä eri tehtäville. Siksi harjoittelemme myös vedessä olevan kartion kiertämistä, jonka avulla hukkuvan kiertämisen opettaminen helpottuu.
Mirja Leinikka
Kirjoittaja
Mirja Leinikka on intohimoinen koiraharrastaja ja kouluttaja. Hän kilpailee koiriensa kanssa agilityssä, rally-tokossa ja tokossa, ja harrastaa myös muita lajeja. Mirja on opiskellut eläinten kouluttamista ja käyttäytymistä aikuisiällä, ihmisten valmentamista puolestaan työurallaan yritysmaailmassa. Syy eläinten kouluttamisen opintojen aloittamiseen on ollut loputon mielenkiinto siihen, kuinka me ihmiset voimme parantaa eläinten kokonaisvaltaista hyvinvointia ja opettaa niille mitä ihmeellisimpiä asioita. Mirja on opiskellut eläinten kouluttamista pääasiassa Suomessa, mutta viime vuosina hän on pyrkinyt kouluttautumaan myös ulkomaisilla kursseilla. Tämän on tehnyt mahdolliseksi jäsenyys kansainvälisessä IAABC organisaatiossa (International Association of Animal Behavior Consultants).