Viime kesänä ei saanut matkustaa, joten tämän kesän reissu jolloin saimme jälleen matkustaa Ruotsin kautta Norjaan oli odotettu juttu. Vuonna 2018 vannoin, että käymme Rondanessa, ja tiellä numero 27, jonka kupeita olemme aiemmin sivunneet Dovren, Hovringenin ja Grimsdalenin puolilta. Se jäi odottelemaan parempaa hetkeä, joka koitti nyt. Tässä välissä olemme käyneet koronavuonna 2020 Pohjois-Norjassa: Tromssassa, Skibotnissa ja Senjalla, joista jäivät raportit kirjoittamatta, vaikka erityisesti Senja olisi sen ansainnut. Koska emme ole viehättyneet pitkistä ajomatkoista, olemme yleensä reissaneet Norjan keskiosissa. Sinne pääsee Tukholmasta inhimillisillä ajoilla, ja ajopäivinä ehtii tehdä muutakin kuin istua autossa. Tällä reissulla optimoimme myös ajomatkat Norjassa minimiin. Vaunun vetäminen nelivetomaasturilla ei ole nykyisillä polttoaineiden hinnoilla halpaa, joten paikanvaihdokset olivat meillä minimissään 50 kilometrin ja pisimmillään 100 kilometrin mittaisia. Leirintäalueet olin valinnut etukäteen, reitit puolestaan suunnittelin outdooractive -apin avustuksella.
Tämä reissu oli Maunon ensimmäinen Norjan matka, Velpurilla kolmas. Reissaamista helpottaa suuresti se, että molemmat koirat ovat tottuneita vaunuretkeilijöitä. Vietimme suuren osan viime kesän viikonlopuista Loviisassa, jossa vaunumme oli kausipaikalla, joten vaunurutiinit ovat koirille tuttuja ja paikka siksi tuttu ja turvallinen. Vaunu on kesän kakkoskoti, jonka sijainti vain vaihtelee.
Norjassa on useampia näköalareittejä, joista tie nro 27 joka kulkee Rondanen läpi on yksi. Rondanen kansallispuisto on jylhäpiirteinen rakkavuorien kirjoma kansallispuisto, joka on Norjan vanhin. Siellä on kymmenen yli kahden tuhannen metrin korkeuteen kohoavaa vuorta, joista korkein on Rondeslottet. Siitä ja sen kavereista nappasin kuvan kun ajelimme tietä pitkin patikkareitille. Rondanessa laiduntaa lehmien ja lampaiden lisäksi sinne kuuluvia villejä poroja, joihin emme törmänneet toisin kuin ensin mainittuihin. Nämä kotieläimet eivät muuten koiria juuri väistä, vaan tulevat pahimmassa tapauksessa päälle. Meillä koirat olivat patikoilla kiinni flekseissä, Velpu myös vetovaljaissa ja paikoissa joissa on hyvä näkyvyys ne pääsivät juoksemaan vapaina. Maunoa joka on tottunut lampaisiin ja lehmiin, eikä kiihdy niistä ja on hienosti hallinnassa, on varsin vaivatonta pitää vapaana muissakin paikoissa.
Ajoimme Rondaneen ja tielle 27 niiden länsipuolelta, E6 tien varrelta. Nousu oli norjalaismaiseen tapaan jyrkkä, 12 prosenttia, ja reitti antoi muutenkin parastaan serpentiinimutkien, kapeiden kaistojen sekä jarruja polttavien alamäkien muodossa. Vaikka meillä on pieni asuntovaunu, automme oli silti sitä mieltä että saamme tankata kallista dieseliä samantien uuden tankillisen, jos aiomme vaatia sitä vetämään kesäkotiamme vielä pitkäänkin vastaavissa nousuissa.
Rondane alkaa Venabygdsfjälletin alueesta, jossa on kauniit helppokulkuset patikkapolut ja todella paljon porukkaa. Ei siis meidän paikkamme. Me ajoimme noin 30 kilometriä pidemmälle, Skogli-campingille, joka on täynnä norjalaisten “kesämökkejä”: vaunuja joiden kylkeen on rakennettu terassit ja pienet mökit. Pikkuinen tila löytyy myös pistäytyjille ja nappasimme paikan kosken vierestä kolmeksi yöksi.
Rondanessa teimme kolme patikkaa ja yhden pyörälenkin. Ensimmäinen patikka suuntautui tuloiltanamme Sore Bolhogdan vuorelle. Aikaa kilometrin kiipeämiseen, maisemien ihasteluun ja alaspäin könyämiseen saimme kulumaan muutaman tunnin verran. Kun lähdimme matkaan tihutteli vettä, ja näytti siltä että vettä tulisi vielä pitkään, mutta ylös päästyämme ilma kirkastui ja saimme nauttia maisemista ilta-auringossa.
Seuraava patikka tehtiin Fallfossenin vesiputoukselle ja kauniiseen paksun jäkälän peittämään metsään. Täällä reitin alkuosan tukkivat turhankin tuttavalliset lehmät, joiden vuoksi jouduimme etsimään reitille uuden aloituspisteen. Koko lenkin ajan myös satoi, eivätkä kumisaappaat olleet lainkaan huono valinta retkijalkineiksi.
Kolmannen patikan teimme illalla. Koirat olivat saaneet levätä päivän kun kävimme pyöräilemässä leirintäalueen lähellä olleen lenkin. Kolmas patikka suuntautui puuttomalle ylängölle Mubekkenin "mäelle", joka sijaitsi suositun Muen vuoren vieressä. Mukava ja helppokulkuinen reitti jossa oli jonkun verran lampaita.
Instassa minulta kysyttiin, mitä pakkaan koirille mukaan reissuille, koska esittelin tavaroita storyssä paljon. Olemme aiemmilla reissuilla joutuneet turvautumaan eläinlääkäriin, ja tätä yritän välttää varautumalla hyvin. Joten tavaraa riittää. Listaus kaikista meidän koirien matkatarvikkeista tulee tässä:
Mirja Leinikka
Kirjoittaja
Mirja Leinikka on intohimoinen koiraharrastaja ja kouluttaja. Hän kilpailee koiriensa kanssa agilityssä, rally-tokossa ja tokossa, ja harrastaa myös muita lajeja. Mirja on opiskellut eläinten kouluttamista ja käyttäytymistä aikuisiällä, ihmisten valmentamista puolestaan työurallaan yritysmaailmassa. Syy eläinten kouluttamisen opintojen aloittamiseen on ollut loputon mielenkiinto siihen, kuinka me ihmiset voimme parantaa eläinten kokonaisvaltaista hyvinvointia ja opettaa niille mitä ihmeellisimpiä asioita. Mirja on opiskellut eläinten kouluttamista pääasiassa Suomessa, mutta viime vuosina hän on pyrkinyt kouluttautumaan myös ulkomaisilla kursseilla. Tämän on tehnyt mahdolliseksi jäsenyys kansainvälisessä IAABC organisaatiossa (International Association of Animal Behavior Consultants).