Tietullin puomi pysäyttää auton matkan Grimsdalenin portilla. Etenemisen hinnaksi on asetettu hulppeat sata kruunua: yli 10 euroa. Hinta on toistaiseksi korkein johon olemme reissuillamme törmänneet. Ehkä maksulla halutaan hillitä turistien vyöryä alueelle autoilla, sillä päivien aikana näemme satunnaisesti joidenkin urhoollisten kävelijöiden yrittävän taivaltaa seitsemän kilometrin matkaa Dovren keskustasta ylös Grimsdaleniin jalkapatikassa.
Karttaan merkitty se alue jolla me retkeilimme.
Grimsdalen on suloinen ylänköalue Dovreskogenin ja Rondanen kansallispuistojen välissä. Sen läpi kulkee hiekkatie, joka yhdistää vilkkaan Eurooppa kuutosen ja tien numero 27. Ylänköalueen maisemat ovat kuin saduista: pehmeitä kumpuilevia tunturimaisia vuorenhuippuja, paljakkaa pitkin risteileviä polkuja ja norjalaisittain loivia nousuja ja laskuja. Alueen läpi virtaa pieniä puroja, joista osasta ei ole kuivuuden vuoksi jäljellä kuin kiviset pohjat. Siellä on lukuisia turkoosinvärisiä järviä, joiden rannoilla linnut vahtivat pieniä poikasiaan. Grimsdalenissa patikointi on nautinto - maisema muuttuu kävelyvauhdissa koko ajan, laaksoa ja tasankoa seuraa koko ajan toinen, ja pientä huippua seuraava. On ruohon peitossa olevaa aron tapaista pehmeää mattoa, ja jäkälien ja varpujen peittämiä alankoja, on kivisempiä pieniä korkeita huippuja ja lohkareisia rinteitä joilla voi harjoitella kalliokiipeilyä.
Grimsdalenissa laiduntaa lampaita ja ylämaankarjaa, molemmat ovat helposti nähtävissä jo kaukaa, ja kuultavissa kellojen äänistä, jotka kaikuvat kilometrien päähän Grimsdalenin laaksoissa. Jos koirat eivät ole hallinnassa hihnatta, ja jahtaavat vapaana olevia kotieläimiä, ne on pidettävä kiinni. Tällä matkalla olen päässyt testaamaan meidän luoksetulokutsumme toimivuutta lampailla piipahtaessamme Hovringenissa, aiemmassa suosikkipaikassani, jossa lampaiden ja koiriemme välillä oli lyhimmillään ehkä noin 50 metriä. Ei ollut ongelmia. Mutta jos Ilo bongaa kaukaa järven tai vettä, saan muutaman kerran heittää kutsun toimivuudelle hyvästit.
Tällä kertaa leirimme sijaitsee Dovressa, Toftemon Turiststationilla. Se on kaunis vanhojen mäntyjen lomaan rakennettu leirintäalue, jonka ainoa miinus on vieressä kulkeva vilkasliikenteinen Eurooppatie, jonka äänet eivät vaimene kokonaan edes yöksi. Viihdymme Toftemossa silti neljä päivää, koska sen sijainti on retkiin nähden erinomainen.
Olemme saaneet vaunun parkkiin suuren männyn varjoon, ja muutaman metrin päässä virtaa joki, jossa koirat voivat aloittaa aamut ja päättää illat. Pulahdamme virtaavaan veteen retkien välissä itsekin. Leirintäalueella olevan hotellin ravintolassa voi käydä syömässä aamiaisen jos vaunussa ei itse jaksa enää kokata. Nappaan sieltä mukaan Rondanen kansallispuiston esitteen. Ensimmäisillä sivuilla kerrotaan tiestä numero 27, Rondanen näköalareitistä. Näköalareittejä Norjassa on 18, yhden, Valdresflyen, olemme tällä matkalla jo nähneet. Ehkäpä suuntaamme Rondanen näköalareitille ensi kesänä, kun tämän vuoden matkamme on nyt kotimatkaa vaille päätöksessä.
Karttaan on merkitty ajoreittimme.
Mirja Leinikka
Kirjoittaja
Mirja Leinikka on intohimoinen koiraharrastaja ja kouluttaja. Hän kilpailee koiriensa kanssa agilityssä, rally-tokossa ja tokossa, ja harrastaa myös muita lajeja. Mirja on opiskellut eläinten kouluttamista ja käyttäytymistä aikuisiällä, ihmisten valmentamista puolestaan työurallaan yritysmaailmassa. Syy eläinten kouluttamisen opintojen aloittamiseen on ollut loputon mielenkiinto siihen, kuinka me ihmiset voimme parantaa eläinten kokonaisvaltaista hyvinvointia ja opettaa niille mitä ihmeellisimpiä asioita. Mirja on opiskellut eläinten kouluttamista pääasiassa Suomessa, mutta viime vuosina hän on pyrkinyt kouluttautumaan myös ulkomaisilla kursseilla. Tämän on tehnyt mahdolliseksi jäsenyys kansainvälisessä IAABC organisaatiossa (International Association of Animal Behavior Consultants).