Aamulenkille lähtö on jälleen yhtä tohinaa. Veli on kävellyt tapansa mukaan pienen hihnalenkin Neron kanssa aamutuimaan, ja odottaa malttamattomana toista kierrosta Ilon ja Iineksen kanssa. Pakkanen väläyttelee mittarissa kymmenen asteen lukemia ja puen koirille takit päälle.
Suuntaamme aamuauringossa metsän poikki pellolle. Muuttolinnut laulavat kilpaa kevättä tervetulleeksi ja aurinko lämmittää poskia. Hymy kareilee huulilla: tästäkin päivästä tulee kaunis.
Koirat juoksevat tutussa järjestyksessä eteenpäin: Ilo kärkimiehenä jossakin kaukana, Iines siinä välissä, ja Veli perämiehen roolissa lähimpänä minua. Välillä se ravaa kauniisti pakkasen kovettamalla hangella Iloa vaanien. Peltopolulta löytyy sieltä täältä kotoa kannettuja puuhalon puolikkaita, joita Ilo ja Veli nappailevat mukansa. Välillä tämä poikakaksikko äityy veljellisiin takaa-ajoleikkeihin Iineksen tuimista katseista huolimatta.
Peltokierroksen jälkeen suuntaamme kotiin metsärinnettä pitkin. Veli muistaa tapansa mukaan, että sillä on hätä, ja se poikkeaa polulta etsimään sopivaa paikkaa tarpeilleen. Asiansa suoritettuaan se juoksee meidät muut kiinni. Kun Veli vaihtaa laukan raviin 20 metrin päässä ulko-ovesta, tunnen kuinka sydän jättää yhden lyönnin välistä. Henki salpautuu hetkeksi, kun katson pientä notkahdusta lavasta alaspäin. Pyydän Velin sisään, ja se esittää minulle vielä muutaman epäpuhtaan askelen. Sitten ontuma on poissa. Aikaa on kulunut 30 sekuntia.
Hengitän hetken syvään ja kasailen ajatuksiani. Tämän olen nähnyt ennenkin, tiedän mistä on kyse. Ajatukset laukkaavat tuleviin kuukausiin, kesälomaan, huonejärjestelyihin ja sitten takaisin pohtimaan mihin seuraavaksi soitan. Lopulta minulla on aika varattuna jo seuraavaksi päiväksi Sipooseen, Mikael Moreliukselle.
Illalla mietin Velin puhdasta askellusta katsoessani, olenko riskit tietäen ylireagoinut, ehkä huolestunut turhaan. Ehkä pikku Veli onkin terve.
Mirja Leinikka
Kirjoittaja
Mirja Leinikka on intohimoinen koiraharrastaja ja kouluttaja. Hän kilpailee koiriensa kanssa agilityssä, rally-tokossa ja tokossa, ja harrastaa myös muita lajeja. Mirja on opiskellut eläinten kouluttamista ja käyttäytymistä aikuisiällä, ihmisten valmentamista puolestaan työurallaan yritysmaailmassa. Syy eläinten kouluttamisen opintojen aloittamiseen on ollut loputon mielenkiinto siihen, kuinka me ihmiset voimme parantaa eläinten kokonaisvaltaista hyvinvointia ja opettaa niille mitä ihmeellisimpiä asioita. Mirja on opiskellut eläinten kouluttamista pääasiassa Suomessa, mutta viime vuosina hän on pyrkinyt kouluttautumaan myös ulkomaisilla kursseilla. Tämän on tehnyt mahdolliseksi jäsenyys kansainvälisessä IAABC organisaatiossa (International Association of Animal Behavior Consultants).