Ilmaiset toimituskulut yli 75€ tilauksiin!

Ilo tokoilee

Kirjoittaja Mirja Leinikka 16 marraskuu, 2019

Ilo tokoilee

Ilon kanssa vaihdoimme agilityn tokolajeihin reilu vuosi sitten, kun agility piti terveyssyistä jättää pois harrastuksista. Tätäkin ennen olimme tehneet tokolajeihin pohjia, mutta systemaattisempi harjoittelu alkoi Ilon ollessa 2,5 vuotias.

Jos koira saisi valita harrastuslajinsa, Ilon valinta ei olisi toko, eikä varsinkaan rallytoko. Nämä lajit vaativat tältä koiralta paljon, eivätkä anna palkaksi sitä mistä Ilo eniten nauttii, eli kovaa juoksemista.

Ilon haasteena tokossa eivät ole olleet itse liikkeet, joita se suorittaa tällä hetkellä jo melko siististi, vaan suorituskestävyys. Se suorittaa asioita täydellä voimalla, ja tällaista määrää energiaa on haastava hallita pitkiä aikoja keskittyen. Ilo tekee asioita joko täysillä, tai sitten ei ollenkaan. Tästä syystä tokokoulutukset ovat meille kaikkein haastavin paikka toimia - yleisimmin koulutuksissa joissa minun on kuunneltava kouluttajaa päädymme tilanteeseen, jossa Ilo keskittyy ainoastaan häiriöihin, eikä jaksa tehdä mitään.

Tänään kokeilimme Hyvinkäällä, miten kokonainen tokon kisasuoritus meiltä sujuisi. Olemme treenanneet lokakuusta lähtien pienessä kaveriporukassa, ja olen hakenut Ilolle näissä treeneissä erityisesti kokemusta liikkureista, rutiinia kehääntuloihin ja harjoituksia paikkamakuisiin. Yksi harjoituslistalla ollut asia on ollut myös luoksepäästävyys, joka tänään sujui erinomaisesti. Tämän uroksen “juoksutarkastus” sujui nenä kiinni kädessäni, ja tuomari sai sillä välin kokeilla koko koiran kropan läpi. Tämäkään ei ole ollut meille itsestäänselvyys. Ilo on joutunut lyhyen elämänsä aikana käymään ortopedien vastaanotoilla niin monta kertaa, että kokemus siitä että koskeminen sattuu on jäänyt varmasti koiran mieleen.

Ilon verryttely itse suoritukseen oli tälläkin kertaa erittäin lyhyt. Se odotti vuoroaan häkissä, ja otin se sieltä pois muutamaa minuuttia ennen omaa suoritusvuoroamme. Annoin sen paiskoa itseään patukalla hetken ja sitten menimme kehään. Ilon kanssa ei voi verrytellä pitkään. Se tarvitsee kaiken energian kehään, ja liian pitkä verryttely voi pilata koko sen suorituksen.

Itse liikesuoritukset sujuivat ilomaiseen tapaan iloisesti. Kauneusvirheitä riitti, ja suuren häiriön aiheutti heti kehään tullessa pöydälle jätetty noutokapula, yksi Ilon suosikeista. Olin kuitenkin erittäin tyytyväinen siihen, että Ilo jaksoi tehdä yli viisiminuuttisen suorituksen keskittyneesti pelkällä sille opetetulla sosiaalisella palkalla, ja että palkka todellakin näytti toimivan motivaatiota nostattavasti.

Suorituksemme jälkeen olin jo viemässä koiraa takaisin autoon, kun joku muistutti, että tokossa kuuluu suorittaa vielä paikkamakuutkin. Olin jännityksessäni unohtanut koko asian :) Paikkamakuiden kehäänmenossa hankaluuksia aiheutti perässämme tullut hyvin lyhyttä välimatkaa pitänyt kanssakilpailijakoira. Ilossa on hieman poliisin vikaa, eikä se voi sietää epäkohteliasta käytöstä, kuten sitä että sen tilaa ei riittävästi kunnioiteta ja takapuolta nuuhkii joku sille tuntematon kaveri. Saimme kuitenkin paikkamakuut tästäkin huolimatta onnistumaan melko hyvin. Ilo vaihtoi asentonsa lonkalle ja rauhoitteli hieman vieressä ollutta toveria makuulla maata nuuskimalla, mutta muuten tämäkin liike onnistui meidän nykyiseen taitotasoomme nähden varsin mainiosti.




Mirja Leinikka
Mirja Leinikka

Kirjoittaja

Mirja Leinikka on intohimoinen koiraharrastaja ja kouluttaja. Hän kilpailee koiriensa kanssa agilityssä, rally-tokossa ja tokossa, ja harrastaa myös muita lajeja. Mirja on opiskellut eläinten kouluttamista ja käyttäytymistä aikuisiällä, ihmisten valmentamista puolestaan työurallaan yritysmaailmassa. Syy eläinten kouluttamisen opintojen aloittamiseen on ollut loputon mielenkiinto siihen, kuinka me ihmiset voimme parantaa eläinten kokonaisvaltaista hyvinvointia ja opettaa niille mitä ihmeellisimpiä asioita. Mirja on opiskellut eläinten kouluttamista pääasiassa Suomessa, mutta viime vuosina hän on pyrkinyt kouluttautumaan myös ulkomaisilla kursseilla. Tämän on tehnyt mahdolliseksi jäsenyys kansainvälisessä IAABC organisaatiossa (International Association of Animal Behavior Consultants).



Ilotreenit -blogissa sinua saattavat kiinnostaa myös:

Urheilukoiran fyysinen harjoittelu
Urheilukoiran fyysinen harjoittelu

Kirjoittaja Mirja Leinikka 25 toukokuu, 2021

Lue lisää

Liikehäiriötreenejä
Liikehäiriötreenejä

Kirjoittaja Mirja Leinikka 23 helmikuu, 2020

Lue lisää

Häiriöharjoittelun anatomiaa
Häiriöharjoittelun anatomiaa

Kirjoittaja Mirja Leinikka 22 tammikuu, 2020

Lue lisää