Ilmaiset toimituskulut yli 75€ tilauksiin!
Häiriöharjoittelu-otsikon alle voi koiraharrastuksissa lukea jos jonkinlaista treeniä. Koiraa voi totuttaa työskentelemään ohjaajansa kanssa vieraiden ihmisten ja koirien läsnäollessa ja erilaisissa ympäristöissä. Koiran kanssa voi harjoitella sitä että se pystyy keskittymään paikalla olevista hajuista huolimatta yhteiseen puuhaan, tai että se ei reagoisi erilaisiin ääniin tai siihen mitä se näkee.
Veli Velpurille kaikkein vaikempia häiriöitä ovat ääni- ja liikehäiriöt. Veli on nyt 2 vuotta joka mielestäni on vaikein ikä koiran elämässä. Koira ei ihan vielä ole aikuinen, mutta ei enää pentukaan. Kokemuspankista ei löydy vielä paljoakaan tavaraa, joihin koira voisi uusissa tilanteissa tukeutua. Veli on oiva esimerkki myös siitä, että pentuna huolella sosiaalistettu ja erilaisiin häiriöihin ja ääniin totutettu koira alkaa reagoida samaisiin asioihin aikuistuttuaan. Näin tapahtuu siksi, että vasta aikuistumisen kynnyksellä oleva koira alkaa olla valmis ymmärtämään mitä sen ympärillä tapahtuu, ja tekemään asioista päätelmiä ja käyttäytymisvalintoja.
Veli on kulkenut 8-viikkoisesta pennusta saakka mukanani agilityhalleilla ja treeneissä. Se on viettänyt aikaa kilpailuissa ja nukkunut hallissa häkissä ja nähnyt kuinka koirat juoksevat kilpaa. Sen ensimmäinen uusi vuosi sujui leppoisasti rakettien paukkeesta huolimatta. Silti nyt kahden vuoden iässä se on jonkin verran äänille herkkä ja juoksevien koirien näkeminen saa sen maailman sekaisin. Agilityhallin lämmityspuhaltimen ääni, jonka pauhussa se pentuna nukkui kerta toisensa perään, saa sen nyt 2 vuotiaana stressaantumaan.
Toki Velin taipumukset ovat näkyneet arjessa aiemminkin. Jo pikkupentuna sen tavoite oli pysäyttää muiden koirien liike. Se menee paimenmaiseen transsiin pysäytystehtävässään, jonka onneksi saan jo nykyään katkaistua. Veli on bordercollieistani ensimmäinen, joka tarkkailee taivaalla lentäviä lentokoneita, karkaa herkästi kauas jos metsässä rääkäisee korppi, eikä sitä voi pitää kotipihassa vapaana. Näin siitäkin huolimatta, että takana on tuhansia toistoja luoksetuloja.
Haastavammaksi tilanteen tekee se, että Veli on myös hyvin rohkea, mikä tietenkin on erinomainen asia. Se on elänyt varsin suojattua elämää maalla, se ei ole säikähtänyt nuoruudessaan kertaakaan mitään, joten se on tottunut siihen ettei sille koskaan käy kuinkaan, mitä tahansa se tekeekin. Liikehäiriöitä kohdatessaan se reagoikin niihin menemällä suoraan niitä kohti, tavoitteenaan pysäyttää näkemänsä liike, tavalla tai toisella.
Liikehäiriöihin reagoiminen on voimistunut Velin oppiessa missä kaikkialla liikettä pääsee näkemään. Kun on nähnyt koiran juoksevan putkeen, putkeen menemisen ääni jää ääniherkän koiran mieleen, ja seuraavalla kerralla jo pelkkä putkeen juoksemisen ääni voi saada koiran pasmat sekaisin. Agility on meille siksi hyvin vaikeaa, jopa mahdotonta paikassa, jossa treenaa samaan aikaan muita koiria. Äänet jotka aiheuttavat Velille negatiivista stressiä luovat jo pohjan vaikealle tilanteelle, ja kun tähän päälle yhdistetään liikehäiriöiden näkeminen, alkaa paketti olla valmis posahtamaan. Uutta asiaa ei tällaisessa ympäristössä voi mitenkään opetella, kun koiran kaikki energia kuluu häiriöissä selviytymiseen.
Miten sitten tällaista asiaa voi harjoitella?
Itse luotan vakaasti niin sanottuun kuplatreeniin. Se vaatii ohjaajalta suunnitelmallisuutta, mutta ennenkaikkea erittäin nopeaa reagointia. Kuplatreenissä teetän Velille peräjälkeen erittäin nopealla tempolla erilaisia sen hyvin osaamia pieniä tehtäviä, joista jokaisesta palkitsen sen joko suuhun annettavalla namilla, maahan heitetyllä namilla tai leluleikillä. Palkan ja seuraavan tehtävän välissä ei saa olla sekuntia kauempaa aikaa, eli tempon on oltava erittäin intensiivinen. Yhtään taukoa jonka aikana miettisin mitä seuraavaksi ei voi pitää. Mitä kovemmat häiriöt, sen nopeampi pitää tempon olla. Tästä syystä en itse pysty toteuttamaan sujuvaa kuplatreeniä noin viittä minuuttia kauempaa, eikä viittä minuuttia pidempi pätkä ole koirankaan kannalta optimaalista. Kuplatreenin ideana on siedättää koira häiriöille tekemisen kautta. Koira tekee hyvin osaamiaan pieniä tehtäviä samaan aikaan kun häiriöt pauhaavat ympärillä. Treenin tempoa voi laskea kun koiran reaktiot alkavat lieventyä.
Pienet treenijaksot myös näyttävät tapahtuuko harjoittelussa edistymistä ja miten koira palautuu häiriöharjoittelusta. Me teimme tänään kolme noin viiden minuutin treenijaksoa Järvenpään agilityurheilijoiden hallissa, joista viimeisessä Veli ei enää reagoinut juuri lainkaan ääniin eikä juokseviin koiriin, vaikka aloittaessamme sen reaktiot olivat olleet todella kovia. Jos koira kykenee palautumaan ja siedättymään häiriöihin tähän tapaan ollaan hyvällä tiellä. Koska Velin kohdalla kyse ei ole pelkästään tietoisesta reagoinnista, vaan mukana on myös tiedostamatonta reagointia, eli Veli käytännössä reagoi ärsykkeisiin eikä pysty hallitsemaan omia reaktioitaan, on tärkeää katsoa miten koira palautuu harjoituksesta. Vatsan toiminta nukkumisen lisäksi on hyvä indikaattori: löysä vatsa kertoo että harjoitus on kestänyt liian pitkään tai häiriöt ovat olleet liian vaikeita. Ärsykkeisiin reagoinnista, eli SSR-oppimisesta voi lukea lisää aiemmasta blogitekstistäni.
Mirja Leinikka
Kirjoittaja
Mirja Leinikka on intohimoinen koiraharrastaja ja kouluttaja. Hän kilpailee koiriensa kanssa agilityssä, rally-tokossa ja tokossa, ja harrastaa myös muita lajeja. Mirja on opiskellut eläinten kouluttamista ja käyttäytymistä aikuisiällä, ihmisten valmentamista puolestaan työurallaan yritysmaailmassa. Syy eläinten kouluttamisen opintojen aloittamiseen on ollut loputon mielenkiinto siihen, kuinka me ihmiset voimme parantaa eläinten kokonaisvaltaista hyvinvointia ja opettaa niille mitä ihmeellisimpiä asioita. Mirja on opiskellut eläinten kouluttamista pääasiassa Suomessa, mutta viime vuosina hän on pyrkinyt kouluttautumaan myös ulkomaisilla kursseilla. Tämän on tehnyt mahdolliseksi jäsenyys kansainvälisessä IAABC organisaatiossa (International Association of Animal Behavior Consultants).