Knutshøe ja Besseggen, Jotunheimin vuorista kenties yhdet suosituimmista kylpevät auringonvalossa. Tien numero 51 parkkipaikat ovat täynnä autoja ja ihmiset rynnistävät kuin kilpaa kohti Knutshøen huippua. Kokemuksesta tiedän, että liian reippaat askeleet alhaalla vaativat veronsa viimeistään puolivälissä nousua: kokenut vaeltaja asettaa askeleensa tarkkaan jo alhaalla, ja säästää voimia jaksaakseen koko matkan väsymättä ylös asti.
Meidän tähtäimessämme eivät ole suositut huiput, vaan Leirungsdalenin laakso Knutshoen eteläpuolella. Sen pohjoista rantaa kiertää karttaan merkitty polku, mutta etelän puolella ei näy ketään. Me suuntaamme sinne.
Meidän reittimme on merkitty karttaan mustalla.
Norjan vehreimillä vuorilla vaeltaa usein lampaita. Niin täälläkin. Kosken ylityksessä on avattava ja suljettava portit, jotka erottavat kahden omistajan eläimet toisistaan. Kylteissä pyydetään matkaajaa soittamaan lampurille, jos vastaan tulee sairas tai kuollut eläin. Koko matkan aikana näemme nyt vain kaksi lammasta.
Meidän koiramme ovat eläimiä kiinnostuneempia vedestä. Jos joku koira ajaa riistaa, ovat nämä erikoistuneet veden haistamiseen ja uimapaikkojen jahtaamiseen. Vettä reitillä riittääkin, ja koirat uivat puroissa ja pienissä lammissa vähän väliä. Koskien kanssa täytyy olla tarkkana, jotta veden huumasta nauttivat koirat eivät hyppää liian voimakkaasti virtaavaan veteen, kuten Iines on kerran aikaisemmin tehnyt.
Noin seitsemän kilometrin patikan jälkeen saavumme autiolle hiekkarannalle. Näkymät ovat huikeat. Besseggen siintelee suoraan edessä ja vesi on turkoosin väristä. Hiekka on pehmeää ja pienet kivet pyöreitä. Keskeltä suosituinta Jotunheimia olemme löytäneet luonnonkauniin rannan, jossa ei ole ketään.
Mirja Leinikka
Kirjoittaja
Mirja Leinikka on intohimoinen koiraharrastaja ja kouluttaja. Hän kilpailee koiriensa kanssa agilityssä, rally-tokossa ja tokossa, ja harrastaa myös muita lajeja. Mirja on opiskellut eläinten kouluttamista ja käyttäytymistä aikuisiällä, ihmisten valmentamista puolestaan työurallaan yritysmaailmassa. Syy eläinten kouluttamisen opintojen aloittamiseen on ollut loputon mielenkiinto siihen, kuinka me ihmiset voimme parantaa eläinten kokonaisvaltaista hyvinvointia ja opettaa niille mitä ihmeellisimpiä asioita. Mirja on opiskellut eläinten kouluttamista pääasiassa Suomessa, mutta viime vuosina hän on pyrkinyt kouluttautumaan myös ulkomaisilla kursseilla. Tämän on tehnyt mahdolliseksi jäsenyys kansainvälisessä IAABC organisaatiossa (International Association of Animal Behavior Consultants).