Ilmaiset toimituskulut yli 75€ tilauksiin!
Randsverkin jälkeen mietimme, että olisimme jatkaneet matkaa Valdresflyen näköalareittiä eteenpäin. Mutta koska olemme olleet noilla kulmilla jo muutamaan kertaan, päätimme että matka jatkuu Lomiin. Lomin ja Geirangerin maisemat olivat meiltä vielä näkemättä, joten suuntasimme kulkumme sinne. Lomissa majoituimme Gjeilo Campingiin, jälleen jo yhden aikaan päivällä. Ajomatka ei tälläkään kerralla ollut pitkä, vain 80 kilometriä. Tällä reissulla olemme majoittuneet kullekin leirintäalueelle kolmeksi päiväksi kerrallaan. Kun ajomatkat eivät ole olleet kummoisia, olemme ehtineet leirin vaihtopäivinäkin retkille.
Outdoor-apista olin bongannut muutaman mukavan reitin, jotka kulkivat suoraan tuhannen metrin korkeudessa ja joissa ei tarvitsisi kiivetä ylös ainakaan satoja metrejä. Toinen niistä sijaitsi Aursjo-järvellä, ja se oli nimetty kulttuurireitiksi. Tie Aursjo:lle oli jälleen serpentiinimallinen, ja tällä kertaa hiekkapäällysteinen. Näitä teitä ei kovin nopeasti ylös ajeta. Alhaalla leirissä helteinen keli oli lämmittänyt ihoa, ja korkeallakin oli vielä melko lämmintä, mutta silti repuissa kulkivat tälläkin kertaa mukana villapaidat ja kuoritakit. Näitä on tarvittu jokaisella retkellä viimeistään tauoilla. Aursjön reitillä ei näkynyt lampaita, mutta rantaniityillä laiduntavan karjan kellot kyllä kuuluivat. Polku oli hyvin merkitty, ja siellä oli kylttejä jotka kertoivat alueen historiasta. Aursjotä käytetään nykyisin vesivoiman tuottamiseen. Pojat testailivat Aursjöllä eri järvien ja lampien vesiä, mutta uimaan ei kumpikaan rohjennut. Vesi on kylmää ja uiminen siellä ei koiriakaan houkuta. Sen sijaan Velpu vilvoitteli usein kastelemalla vatsansa joko virtaavissa puroissa, tai sitten kahlailemalla rantavedessä. Jokainen reitti jonka tällä reissulla olemme käyneet on ollut kartalla noin 2-10 kilometrin mittainen. Aikaa olemme käyttäneet niihin aina tuplasti sen, mitä reitille on alunperin suunniteltu ihastelemalla maisemia, kuvaamalla ja pitämällä pitkiä taukoja.
Toisena päivänä päätimme lähteä katsomaan jälleen kerran vesiputousta. Tie numero 15 vie Geirangerin vuonolle asti, ja sen varrelta löytyi Diktarstigen, joka oli vesiputousten paratiisi. Ihmisiä oli tällä reitillä paljon, mutta läheskään kaikki eivät kavunneet useamman sadan metrin jyrkkää nousua kohti puutonta maisemaa, vaan jäivät parkkipaikan vierellä sijaitsevaan kahvilaan nauttimaan maisemista. Diktarstigenin vieressä virtasi jatkuvasti turkoosinvärinen vesiputous tai koski. Rengasreitti kulki ajoittain aivan jyrkänteen reunalla, joten täällä sai olla askeltensa kanssa tarkkana. Polut olivat kovassa käytössä myös kuluneita, joten alaspäin tullessa piti olla varuillaan, ettei hiekka lähtenyt lipeämään jalkojen alta. Tämä oli ainoa päivä reissullamme, jolloin oli kunnolla kuuma, mutta reitin varrella virtasi onneksi useampia puroja joissa koirat pääsivät hieman vilvoittelemaan. Reitti oli rengasreitti, ja se sisälsi melko vaikean putouksen ylityksen kiviä pitkin. Koiria hiukan pelotti ylitys kun kivien alla pauhasi hurjasti pärskyvä putous, mutta kun Velpu saatiin nostettua isolle kivelle joka ylitti putouksen loikki Mauno helposti perässä. Diktarstigen oli todella upea paikka, ja siellä kelpasi pitää pidemmän piknikin. Illaksi leirintäalueelle nousi kova ukkonen. Ukkosen jyrähdykset kuulostivat huomattavasti kovemmilta kuin kotona, kun vuoret kaiuttivat jyrinää, ja salamoita vain viuhui taivaalla. Ukkonen oli sen verran kova että annoin Velpulle annoksen Sileota, jonka avulla se selvisi myräkän aiheuttamasta stressistä.
Kolmantena ja reissumme viimeisenä retkipäivänä oli luvattu pilvistä ja iltapäivästä pientä tihkusadetta. Laitoimme päälle sadevaatteet ja lähdimme leirintäalueelta noin 50 kilometrin päähän ylänköalueelle, josta löytyi tuntureiden katveessa kulkeva Hamsedalin lenkki. Reittiä oli kehuttu outdoor-apissa koko perheelle sopivaksi, ja tällä kertaa se olikin sellainen. Hamsedalin reitillä oli sielläkin koskia ja pieniä lampia ja isompia järviä koko reitin pituudelta. Reittiä reunustivat lumiset tunturit ja kauempaa siintävä teräväkärkinen lumivuoren huippu. Lunta oli myös reitillä, ja pojat villiintyivät lumisista alueista aivan kuin lunta eivät olisi koskaan nähneetkään. Reitti oli rengasreitti ja siellä piti ylittää pieniä koskia muutamaan otteeseen siltojen yli. Ensimmäinen silta oli kunnossa, mutta pojat empivät sen ylitystä silti, koska jälleen alla virtasi tällä kertaa pienempi koski. Toinen silta taas oli rikki, mutta sen yli Mauno kipitti ennenkuin ehdin ottaa sen kiinni. Loppumatkasta satoi jo enemmän, mutta keli oli muuten edelleen lämmin.
Pojat olivat koko reissun ajan erittäin hyväkäytöksisiä, josta ne saivat leirintäalueilla kehujakin muilta kanssaretkeilijöiltä. Lomin jälkeen matka jatkuu meillä takaisin Tukholman ja Turun kautta kotiin, seuraavia reissuja odottamaan.
Koko reittimme kartalla kuvattuna tässä:
Mirja Leinikka
Kirjoittaja
Mirja Leinikka on intohimoinen koiraharrastaja ja kouluttaja. Hän kilpailee koiriensa kanssa agilityssä, rally-tokossa ja tokossa, ja harrastaa myös muita lajeja. Mirja on opiskellut eläinten kouluttamista ja käyttäytymistä aikuisiällä, ihmisten valmentamista puolestaan työurallaan yritysmaailmassa. Syy eläinten kouluttamisen opintojen aloittamiseen on ollut loputon mielenkiinto siihen, kuinka me ihmiset voimme parantaa eläinten kokonaisvaltaista hyvinvointia ja opettaa niille mitä ihmeellisimpiä asioita. Mirja on opiskellut eläinten kouluttamista pääasiassa Suomessa, mutta viime vuosina hän on pyrkinyt kouluttautumaan myös ulkomaisilla kursseilla. Tämän on tehnyt mahdolliseksi jäsenyys kansainvälisessä IAABC organisaatiossa (International Association of Animal Behavior Consultants).