Karavaanarikoirien matkassa

Kirjoittaja Mirja Leinikka 23 Heinäkuu, 2016

Karavaanarikoirien matkassa

Tämän kesän lomareissumme suuntautui tuttuun tapaan Ruotsin ja Norjan tuntureille. Koirista mukaan lähtivät Ilo ja Iines veteraaniemme jäädessä hoitoon pariksi viikoksi. Viime kesänä aloitimme karavaanarihommat, joita jatkoimme tänä kesänä uusituin varustein. Nyt mukana oli oma asuntovaunu, vuoden 2007 mallistoa oleva Hobby 495 excellent UL, joka on hankittu erillissänkyversiona koirien vuoksi. Etsimme jonkin aikaa juuri tämän mallin vaunua, jossa saa tilan jaettua kahtia ovella “makuuhuone” ja “keittiö/olohuoneosastoihin”, ja jossa koirat pystyvät kulkemaan koko vaunun pituudelta edestakaisin ilman että parisänky on tiellä. Tilaa jakaneen oven olemme vaunusta poistaneet, ja tilalle on rakennettu kevyt alumiininen portti. Portin avulla vaunun saa jaettua kahteen eri osioon, jolloin mukaan lähtevät koirat saavat olla kukin omissa tiloissaan, eivätkä joudu tilanpuutteen vuoksi liian ahtaisiin tilanteisiin keskenään, ja rauha säilyy lomallakin 🙂

Vaunuun päädyimme asuntoautoreissun jälkeen siksi, että asuntoautolla emme viime kesän muutaman hyvinkin pelottavan tilanteen vuoksi enää yritä etsiä patikkareittejä Norjan vuorilta ja tuntureilta. Asuntoautolla kun ei vain kokeiluidemme perusteella pääse kapeita ja jyrkkiä teitä pitkin turvallisesti perille ilman paniikkikohtausta tai auton piiputusta. Viime kerrasta oppineina olimme hankkineet myös vaunuun kiinnitettävän teltan, jonka saa pystyyn nopeasti ilman insinööritaitoja. Teltta olikin verraton hankinta, koska se toimi koko reissun ajan Ilon leikkipaikkana, samalla kun se piti sisällään kaiken sen hiekan ja muun roskan, joka muuten olisi kulkeutunut tassujen ja kenkien mukana vaunuun sisään.

Aloitimme reissun Vaasasta, josta maanantai-iltana matkasimme lautalla Uumajaan. Wasalinen laivamatka on vain neljän tunnin mittainen, mikä sopi meille mainiosti, kun mukana oli pentukoira jolle laivamatkaaminen on täysin uusi kokemus. Uumajaan ja ensimmäiselle leirintäalueelle saavuimme yöllä.

Reissun aivan ensimmäinen etappi suuntautui tiistai-aamuna Uumajan eläinlääkäriin, koska Iineksellä ollut silmien rähmintä osoittautui tulehdukseksi johon piti saada lääkkeet. Ruotsissa eläinten lääkkeet määrätään ihmisten sosiaaliturvatunnuksen perusteella suoraan apteekkiin ilman paperisia reseptejä, joten jouduimme hetken odottelemaan tutkimusten jälkeen että lääkäri sai näinkin vanhanaikaisen toimenpiteen suoritettua 🙂

Vindelfjället

Tämänkertaiset retkikohteet olin bongannut Latu&Polku lehdestä, ja päämääränä oli Ruotsin ja Norjan välinen pohjoinen rajaseutu. Kohteista Vindelfjället oli ensimmäinen. Viime kerralla kulutimme runsaasti aikaa etsiskellessämme patikkareittejä, joten tällä kertaa retkikohteiden kriteerinä oli myös se, että patikkareitit löytyvät helposti, ja että niillä voi turvallisesti ja luontoa häiritsemättä pitää koiria vapaina. Meidän koiristamme kaikki bordercolliet voivat lenkkeillä vapaina, koska jokaiselta aikuiselta löytyy luotettava luoksetulon ja lähelläpysymisen taito. Pentukoira Ilo puolestaan seuraa hyvin tiivisti aikuisia ja mallioppii hyvän lenkkeilytaidon osittain matkimalla. Käytännössä koirat ovat siis hallinnassa ilman hihnaa. Mahdolliset vastaantulijat tai luonnossa näkyvät eläimet toimivat myös koirille vihjeenä ottaa heti kontakti, joten peurat ja rusakot, joskus pelkkä oksan kovempi rasahdus, aikaansaavat supernopean luoksetulon ilman että olen itse välttämättä ehtinyt asiaa edes huomata.

Uumajasta ajoimme retken ensimmäisen etapin Hemavan-Tärnabyhyn, ja majoittauduimme Tärnabyn leirintäalueelle vuolaana virranneen kosken rannalle vaunumme kanssa kolmeksi yöksi. Vindelfjälletistä reittejä löytyi meille opasvihkon täydeltä, joista piti vain valita mieleisensä. Reitit löytyivät helposti, olivat hyvin merkittyjä, ja oli harvinaista jos reiteillä törmäsi kehenkään muuhun – upeista maisemista saattoi siis nauttia aivan omassa rauhassa.

Ensimmäinen patikka Vindelfjälletissä suuntautui aivan leirintäalueen viereen, ja piti sisällään 250 metriä nousua heti alkuun, joka viritteli mainosti tulevien viikkojen tunnelmaan 🙂 Tunturialueilla patikointi on varsin nautinnollista puuhaa – puurajan yläpuolella näkyvyys on erinomainen ja upeista maisemista saa nautiskella ilman hyttysiä, mikä on tavallista Ruotsin ja Norjan tunturialueilla. Vindelfjälletissä kävimme myös maastopyöräilemässä Drottningsledenin reitillä, joka tosin oli erittäin vaativa poljettava suurien korkeuserojen vuoksi.

Ilo aloitti Vindelfjälletissä reissukoiran elämänsä varsin mallikkaasti. Se nukkui vaunussa hyvin ja leikki teltassa aamuin illoin. Leiri- ja retkielämä tuo pentukoiralle monta uutta kokemusta, mikä luo hyvän pohjan uusien asioiden vastaanottamiselle myös jatkossa. Tarnabystä löytyi viime metreillä Ilolle myös bordercollieleikkikaveri, kun leirintäalueen omistaja toi näytille 8 kuukauden ikäisen uroksensa.

Sulitjelma

Vindelfjälletistä matka jatkui Norjan puolelle sateisten sääennusteiden siivittämänä. Aioimme jäädä Mo i Ranaan Saltfjälletin ja Svartisenin liepeille, mutta koska leirintäalue jolle leiri olisi pitänyt pystyttää ei ollut kovinkaan mieltä ylentävä, jatkoimme matkaa alkuperäisen suunnitelman mukaisesti suoraan Sulitjelmaan sadekelin ennusteista välittämättä. Sulitjelma on kohde jonka niinikään olin bongannut Latu&Polku lehdestä jossa paikkaa oli kehuttu, eikä syyttä. Viimeiset ajokilometrit leirintäalueelle kylmäsivät suomalaiseen alavaan maastoon tottunutta sydäntä, mutta jyrkistä nousuista ja kapeista teistä huolimatta pääsimme tännekin vaunun kanssa lopulta perille. Norjalaisten mielestähän tämäkin tie oli erinomainen, vaikka siinä juuri ja juuri mahtui ajamaan kaksi autoa rinnakkain ja jyrkkyyttä oli useammankin hikipisaran otsalle nostattava aste. Leirintäalue oli muutamaa paikalla ollutta kausipaikkalaista lukuunottamatta lähes tyhjä, ja saimme paikan järven rannalta, sekä erittäin ystävällisen paikallisen isännän lukuisat ohjeet, mihin retket kannattaisi vapaina juoksevien koirien kanssa suunnata.

Ensimmäinen päiväpatikka Sulitjelmassa tehtiin sadekelissä satumaisiin maisemiin, jossa vuorottelivat lukuisat pienet tunturipurot ja lammet, sekä kumpuilevat kukkulat. Sadekeli loi maisemaan tarunomaisen tunnelman, kun ympärillä oli vain hiljaisuutta, erämaata ja usvassa leijuvia tuntureita, sekä tottakai jokaisessa lammessa ja kosteikossa kylpevä Iines.

Toisen päivän patikan valitsimme itse kartasta, kriteerinä mahdollisimman vähän vihreää ja hyvin vähän ruskeita korkeuskäyriä. Näin päädyimme karunkauniisiin kalastajakylästä lähteneisiin tunturimaisemiin – suoraan korkealle ilman monisatametrisiä nousuja, ja saimme auringonkin hellimään meitä patikan aikana hiukan. Tämän retken aikana saimme todistaa myös harvinaista leikkihetkeä, kun Iines alkoi leikkiä Ilon kanssa juoksuleikkiä, ensimmäistä kertaa ikinä. Iinekselle Ilon saapuminen perheeseemme on ollut todella kova paikka, ja olenkin miettinyt mahtaako se koskaan sopeutua uuteen tulokkaaseen. Iines ei juuri toisista koirista perusta, varsinkaan pennuista, jotka eivät vielä hallitse koirien kieltä ja resurssien jakaminenkin on todella vaikeaa, etenkin jos resurssi joka pitäisi jakaa olen minä itse. Iines ja Ilo ovatkin siksi tutustuneet toisiinsa hyvin hitaasti ja rauhallisesti, ja Ilon turvallisuudesta tarkasti huolehtien.

Abisko

Sulitjelmasta jatkoimme Abiskon kansallispuistoon, Norjan ja Ruotsin rajalle. Matka Abiskoon Sulitjelmasta oli taattua norjalaista autotielaatua. Reitillä riitti jännitettävää, kun vetoautomme puski vaunu perässään melkoisia ylä- ja alamäkiä, kurveilla ja ilman pitkin kapeita teitä ja tunneleita rekkojen tullessa tasaisen varmana virtana vastaan. Alunperin olimme ajatelleet Abiskon sijaan suunnata Lofooteille, mutta koska olimme ehtineet mieltyä hiljaisempiin maisemiin ja tuntureilla retkeilyyn päätimme jättää saariryhmän väliin.

Abiskon lähellä sijainneelle Björklidenin leirintäalueelle saavuimme siis maanantai-iltana. Tiistaina Abiskossa oli kylmää ja sateista ja kotiinkin alkoi olla jo ikävä kun kaivoimme pipoja ja hanskoja vaunun kaapeista päälle. Mieltä piristi kuitenkin mainio hotellilounas ja retki Guokkiliin. Varsinaisella Abiskon kansallispuistoalueella emme retkeilleet, vaan pyrimme löytämään hiljaisempia reittejä.

Keskiviikkona paistoikin sitten jo aurinko niin, että ylämäissä tuli heti hiki ja päälle sai kaivaa teknistä paitaa ja housua päälle. Olimme onnistuneet löytämään myös maastopyöräreitit Riksgränsenin alueelta, jossa kävimme polkemassa pari tuntia mahtavissa maisemissa. Ruotsin ja Norjan raja-alue on pohjoisessa täynnä retkeilyreittejä, joten meidänkin maastopyörälenkkimme lähti Ruotsista ja jatkui Norjaan. Pyöräilimme pitkin Rallarvägeniä, joka loppupuolella muuttui kapeaksi vesiputousten ja kallionseinämien lomassa kierteleväksi poluksi.

Viimeisenä päivänä suuntasimme koirien kanssa Björklidenin hotellilta lähteneelle suositulle tunturireitille. Reitti oli menosuuntaan pelkkää ylämäkeä, ja aurinko lämmitti mukavasti parinkymmenen asteen verran ylämäkeen kapuavaa retkeilijää 🙂 Hurjimmat kanssaretkeilijät täälläkin toki juoksivat koko neljän kilometrin ja 300 metrin nousun ylös kuten Vindelfjälletissäkin, meidän tavallisten kuolevaisten seuratessa tätä urheilunäytelmää vierestä 🙂

Abiskosta löytyy tuntureita, jotka kohoavat aina 1700 metrin korkeuteen. Moni kaunis ja korkea kohde sijaitsee parinkymmenen kilometrin patikan päässä, joten päiväretkeilijällä ei ole näihin luonnonnähtävyyksiin juuri asiaa. Me nousimme viimeisellä retkellä noin 300 metriä, 600 metristä noin 900:n metriin, ja reitin varrella tuli eteen notkelmia joista vielä löytyi lunta. Koirat saivat lumessa hepulit, ja koirat laskivat lunta pitkin liukumäkeä ja leikkivät painileikkejä lumessa keskenään varsin rennosti ja hyväntuulisesti.

Retkeily koirien kanssa

Jokainen reissulla tehty retkemme oli päiväretki, joiden kesto vaihteli muutamasta tunnista noin neljään sen mukaan kuinka pidimme matkan aikana taukoja. Ilo jaksoi retket erinomaisesti ja oli mukavaa seurata kuinka ketterästi, kauniisti ja kevyesti se liikkui, kuten koiran joka on jalostettu tuntikausien työskentelyyn tietysti kuuluukin. Retket tehtiin mäkisissä maastoissa, ja nousuja oli jyrkistä loiviin, joten jokaisen meidän takaosa onkin nyt saanut yllin kyllin treenausta 🙂

Pentukoiran kokemuspakkiin kesälomareissu toi valtavasti uusia asioita. Laivamatka oli jo itsessään uusi iso kokemus, sen lisäksi Ilo näki reissun aikana helikoptereita lähietäisyydeltä, riippuliitäjiä, leirintäalue-elämää, harjoitteli vaunussa nukkumista myös sateen ropistessa kattoon, opetteli kävelemään aluksi jännittävien koskien ja järvien menneiden siltojen yli ja näki monenlaista uutta ihmistä ja koiraa. Pentukoiran kannalta on hyvä asia, että reissulla oli mukana kokenut aikuinen koira, jolle nämä asiat ovat jo tuttuja ja jonka esimerkin avulla esimerkiksi silloista jännittävimmät saatiin ylitettyä.

Koska maastot olivat vaativia suhteessa siihen mihin olemme tottuneet, tilat ajoittain ahtaita pitkien ajomatkojen vuoksi ja osa retkistä tehtiin lämpimässä kelissä, pidin koirien ravinnosta tarkkaa huolta. Lisäravinteina mukana kulkivat magnesium ja kalium, joista ensimmäinen pitää lihakset joustavina ja kropan jäykkyydet poissa, ja jälkimmäinen on tarpeellinen etenkin nesteytyksen hallinnassa. Runsas hikoilu, eli läähätys, ja toisaalta myös liiallinen juominen poistaa helposti ravinteet koiran kropasta ja voi aikaansaada kaikenlaista ongelmaa, joita näillä lisäravinteilla ja normaalilla 50/50 ruokinnalla jota me noudatamme, pyrin pitämään kohdillaan.

Viime reissusta oppineena tiesin, että Ruotsissa ja Norjassa on punkkeja huomattavasti enemmän kuin Suomessa. Siksi koiramme oli lääkitty Nexgardilla ennen reissua, enkä nähnyt niissä yhtään punkkia koko matkan aikana.

Ruotsissa ja Norjassa retkeily on koirien kanssa varsin mukavaa puuhaa, kun maissa on samat säännöt kuin kotimaassakin. Leirintäalueilla ja muilla yleisillä paikoilla koirat pidetään kiinni, joten ilman omistajaansa kulkevista irtokoirista tarvitsee harvemmin huolestua. Jos Suomesta kulkee suoraan Norjaan, ei tarvita edes ekinokokkilääkityksiä. Me hankimme koirille nämä etukäteen, koska reissasimme ennen Norjaa myös Ruotsin puolella. Mikä parasta, luonnonkaunista tyhjää tilaa löytyy puuhattavaksi ja ihasteltavaksi neliökilometritolkulla 🙂 Saimme monia vinkkejä seuraavia reissuja varten paikoista, joista löytyy erämaita koirien kanssa ihasteltaviksi, joten seuraavakin kesälomareissu mitä luultavimmin suuntautuu jälleen näihin Skandinaavisiin maisemiin.

 




Mirja Leinikka
Mirja Leinikka

Kirjoittaja

Mirja Leinikka on intohimoinen koiraharrastaja ja kouluttaja. Hän kilpailee koiriensa kanssa agilityssä, rally-tokossa ja tokossa, ja harrastaa myös muita lajeja. Mirja on opiskellut eläinten kouluttamista ja käyttäytymistä aikuisiällä, ihmisten valmentamista puolestaan työurallaan yritysmaailmassa. Syy eläinten kouluttamisen opintojen aloittamiseen on ollut loputon mielenkiinto siihen, kuinka me ihmiset voimme parantaa eläinten kokonaisvaltaista hyvinvointia ja opettaa niille mitä ihmeellisimpiä asioita. Mirja on opiskellut eläinten kouluttamista pääasiassa Suomessa, mutta viime vuosina hän on pyrkinyt kouluttautumaan myös ulkomaisilla kursseilla. Tämän on tehnyt mahdolliseksi jäsenyys kansainvälisessä IAABC organisaatiossa (International Association of Animal Behavior Consultants).


Kommentoi


Karavaanarikoirat -blogissa sinua saattavat kiinnostaa myös:

Liesjärven lenkki ja Iso-Melkuttimen kierto
Liesjärven lenkki ja Iso-Melkuttimen kierto

Kirjoittaja Mirja Leinikka 09 Syyskuu, 2018

Lue lisää

Retki satujen maailmaan - Grimsdalen
Retki satujen maailmaan - Grimsdalen

Kirjoittaja Mirja Leinikka 20 Heinäkuu, 2018

Lue lisää

Neljä päivää Jotunheimissa
Neljä päivää Jotunheimissa

Kirjoittaja Mirja Leinikka 16 Heinäkuu, 2018

Lue lisää