Ilmaiset toimituskulut yli 75€ tilauksiin!
Kun vetää autolla asuntovaunua pitkin suomalaista maantietä, ei yleensä joudu tekemisiin pelon kanssa. Jos on liiankin tottunut tasaisiin teihin, pelko saattaa yllättää, kun siirtyy samalla yhdistelmällä Norjan serpentiineinä vuoria kiertäville reiteille. Minä olen puristanut Norjassa pelkääjän paikalla ovenkahvaa kaikissa niissä kurveissa, joiden takaa ei näy kuin taivasta, sekä niissä kapeissa tunneleissa, joissa vastaan ajaa kovaa vauhtia rekka. Kiitos mieheni rauhallisen ajotaidon, olemme toistaiseksi selvinneet ilman haavereita. Norjan tiet eivät ole Suomen veroisia, näihin maisemiin kun on mahdotonta rakentaa sellaisia väyliä kuin tasaiselle maalle. Tiet ovat usein kapeita ja roudan kuoppaisiksi runtelemia, ja lähes jokaiselta löytyy kesäisin tietyö, joka hidastaa entisestään etenemistä.
Jos vahinko sitten yllättääkin, olisi avun hyvä olla lähellä. Minä otin viime vuonna turvaksemme Karavaanareiden tiepalvelun, jota pääsimme testaamaan nyt. Huomasimme alkumatkasta, että vaunumme rengas ei pitänyt tiiviisti ilmaa sisällään, vaan laski sitä hiljalleen ulos. Yksi soitto tiepalveluun riitti, ja kohta leirintäalueella oli korjaaja selvittämässä asiaa. Rengas, jossa oli vuoto vanteessa korjattiin, ja maksoimme vain uuden sisäkumin hinnan. 40€ ei mielestäni ole paljon, jotta matkaa saattoi turvallisin mielin taas jatkaa eteenpäin.
Meidän valintamme karavaanareina retkeilyyn on siis asuntovaunu, Hobby Excellent 495 UL (2007), erillissängyillä varustettu versio. Tässä mallissa parisänky ei vie liiaksi tilaa ja koirat pääsevät kävelemään ja nukkumaan sänkyjen välissä. Valitsimme vaunun siksi, että sen voi vuorilla jättää alas, ja jatkaa matkaa autolla ylös. Aloittaessamme karavaanaripuuhia nelisen vuotta sitten vuokrasimme asuntoauton, ja ensikertalaisina yritimme ajaa sillä Norjassa kapeaa hiekkatietä pitkin ylös vuorenrinteiltä alkavalle retkeilyreitille. Sinne olimme jäädä. Onneksemme vastaantullut norjalainen kuorma-autonkuljettaja neuvoi, miten rinteessä öljyvaloja vilkuttanut Ducato saatiin käännettyä kurvissa, ja pääsimme turvallisesti alas. Sillä reissulla jäivät paljakat kokematta, ja jokainen vaikeammin tavoitettava luonnonnähtävyys näkemättä. Silloin opimme, että vaunu on meidän karavaanarivarusteemme.
Oma hobbymme on meille retkillä kuin koti, ja parkkeeraamme sen sellaisille leirintäalueille, jotka ovat mieluiten rauhallisia, ja joista löytyvät hyvät mahdollisuudet koirien ulkoiluttamiseen. Lähes aina ihmis- ja koiravilinää välttääksemme teemme leirin alueen kaukaisimpaan kulmaan, mikä usein tarkoittaa reipasta kävelymatkaa huoltorakennukselle. Norjassa leirintäalueiden vuorokausihinnat ovat samaa luokkaa kuin Suomessa ja Ruotsissa, yksi vuorokausi sähköineen kustantaa noin 30€. Lisäksi lämpimän veden käyttö maksaa, eli suihkuun tarvitaan kruunuja tai poletteja, moderneimmilla leirintäalueilla maksut hoituvat kortilla.
Vaunun lisäksi meillä on matkassa teltta, ilmatäytteistä mallia oleva Rimini Air, jonka pystytämme leiripaikalle noin puolessa tunnissa. Teltan ansiosta saamme suojan sateelta, kuivan tuulikaapin ennen vaunuun astumista, sekä ylimääräisen huoneen koirille, vaatteille, kengille ja muille tavaroille. Teltta toimii myös näkösuojana: sen ikkunoita voi pitää peitettyinä, jotta eritoten Iines, joka ei vieraista koirista perusta, saa lepäillä sen suojissa rauhassa.
Vaunussa sänkyihin ja sohviin on ommeltu Ikean Gökart patjansuojuksista päälliset, jotka olen värjännyt ruskeiksi. Patjansuojuksissa on vesitiivis kerros, joka estää kosteuden pääsyn sänkyihin ja sohviin, mikä on tarpeen silloin, kun vaunussa majailee meidän ihmisten lisäksi uimista rakastavia koiria.
Yöksi vaunumme etuosan ruokapöytä lasketaan alas, ja sen päälle laitetaan kaksi sohvan selkänojana olevaa tyynyä. Näin etuosasta muotoutuu melkein ison parisängyn kokoinen tila, jossa Iines viettää yönsä. Tämä Iineksen buduaariksi kutsuttu prinsessavuode rajataan yöksi portilla omaksi alueekseen, jotta toinen koira saa nukkua rauhassa ja rennosti muualla vaunussa. Iineksen mielestä järjestely ei aina ole mieleinen, mutta koska sen tapana on tilaisuuden tullen esimerkiksi estää toisen koiran öinen vesikupille pääsy, se on välttämätöntä toteuttaa.
Päivät kuluvat karavaanarireissuillamme pääasiassa päiväretkiä koirien kanssa tehden. Kun pohkeet ovat väsyneet patikoinnista, ja koirat kirmanneet itsensä uuvuksiin, siirrymme pyörien selkään. Päiväretkillä emme suuntaa suosituille reiteille, vaan etsimme maastoja joissa olisi mahdollisimman vähän muita matkaajia. Norjassa etsimme aukeita paljakoita, joille saatamme suunnata ilman merkittyjä polkujakin. Reittejä etsiessä korvaamaton apu on karttapalvelu norgeskart.no. Se näyttää ne pienetkin hiekkatiet, jotka kiemurtelevat vuorenrinteitä ylös ja joita pitkin ajamalla pääsee ilman kapuamista puurajan yläpuolelle vaikkapa iltalenkille.
Me olemme suosineet reissuillamme Keski-Norjaa. Pohjoisessa olemme käyneet, mutta sinne emme juurikaan kaipaa. Tällä kertaa aloitimme matkan laivalla Turusta Tukholmaan, ja ajoimme Ruotsin halki määränpäähän. Ruotsin puolelta ennen Norjan rajaa löytyy myös isoja kauppakeskuksia, joissa voi tankata kaapit täyteen ruokaa ja vaatteita: hinnat kun Norjassa ovat keskimäärin kalliimpia kuin Suomessa. Kahdesta hampurilaisateriasta saa pikaruokaravintolassa maksaa esimerkkinä 25€.
Keskellä Norjaa kelit ovat usein suosineet meitä, hyttysistä ei ole tietoakaan ja reitit sekä näkymät ovat olleet huikeita. Siirtymiin ja ajoihin ei tarvitse uhrata koko päivää, kun leiripaikkojen välillä on joskus vain muutama kymmenen kilometriä. Uskoakseni koettavaa riittää useammankin reissun ajaksi, kun jokaiselta matkalta taskuun jää monta paikkaa, jotka olisi mukava päästä vielä katsomaan, ja joihinkin haluaa palata myös uudelleen. Jotunheimin, Rondanen, Dovreskogenin ja Hardangerviddan ympäristöt ovat niitä alueita, joissa me tunnumme viihtyvän Norjan kohteista parhaiten.
Mirja Leinikka
Kirjoittaja
Mirja Leinikka on intohimoinen koiraharrastaja ja kouluttaja. Hän kilpailee koiriensa kanssa agilityssä, rally-tokossa ja tokossa, ja harrastaa myös muita lajeja. Mirja on opiskellut eläinten kouluttamista ja käyttäytymistä aikuisiällä, ihmisten valmentamista puolestaan työurallaan yritysmaailmassa. Syy eläinten kouluttamisen opintojen aloittamiseen on ollut loputon mielenkiinto siihen, kuinka me ihmiset voimme parantaa eläinten kokonaisvaltaista hyvinvointia ja opettaa niille mitä ihmeellisimpiä asioita. Mirja on opiskellut eläinten kouluttamista pääasiassa Suomessa, mutta viime vuosina hän on pyrkinyt kouluttautumaan myös ulkomaisilla kursseilla. Tämän on tehnyt mahdolliseksi jäsenyys kansainvälisessä IAABC organisaatiossa (International Association of Animal Behavior Consultants).