Asiantuntijapäivän opit

Osallistuin tänään koirakoulu Visiolla Tommy Wirenin asiantuntijapäivään. Päivän aikana käytiin läpi koulutuksen rakennetta, koiralle opetettavia perustaitoja sekä muutama livecase, joille osallistujajoukko muotoili esitettyyn ongelmakäytökseen koulutussuunnitelman. Livecaseista täytyy sen verran todeta, että varsin hyväkäytöksisiltä nuo “ongelmatapauskoirat” kyllä noin ensinäkemältä vaikuttivat, tai ehkä tuo oma toleranssi on vain noussut kohtuukorkeaksi joidenkin kotioloissa oleskelevien ei-niin-hyväkäytöksisten koirien kanssa puuhaillessa 😉

Oppimisteoriaan perustuvaa koulutusta nyt jonkin aikaa harrastaneena, olen törmännyt “tälläkin puolella” siihen, että me kädelliset alamme hanakasti arvostelemaan toistemme koulutustapoja ja mielellämme pidämme sitä omaa tapaamme toimia juuri sinä oikeana.

Siksi olikin mielestäni varsin virkistävää, että Tommy totesi päivän aluksi, että toisten menetelmien ja mielipiteiden arvosteleminen on ajanhukkaa, koska sitä se mitä suurimmassa määrin on. Ainoa mitä voit muuttaa on oma käytöksesi ja oma toimintasi niin koiran koulutuksessa, kuin muussakin elämässä.

Samaa ideologiaa viestittää myös Esa K. Viitala, jonka kirjan “Klikkaamalla koulutettu koira” hiljattain luin.

Itse olen tehnyt koirieni kanssa virheitä, kouluttanut niitä paremman tiedon puutteessa väärin menetelmin, palkinnut vääristä asioista väärällä frekvenssillä, rankaissut ja säikytellytkin, kun en ole muita keinoja tiennyt tai keksinyt. Omalla kohdallani on kuitenkin sittemmin tapahtunut niin sanottua erottelevaa vahvistamista, kun olen ymmärtänyt, etten näitä keinoja käyttämällä pääse siihen päämäärään mihin haluan. On pitänyt löytää toiset keinot ja menetelmät. Koska kuitenkin olen itse tehnyt virheitä ja teen niitä edelleen, en halua tuomita myöskään muita virheitä tekeviä. Toisaalta en myöskään valitse itselleni sellaisia koulutusympäristöjä, joissa minut tuomitaan tekemieni virheiden perusteella.

Virheet ovat inhimillisiä ja koiramaisia, ja niiden teko sallittakoon siis meille kaikille 🙂 Lisäksi monet ihmiset, kuten koiratkin, haluavat ymmärtää asian itse – ymmärtämään houkuttelu ei auta eikä välttämättä tuota kestävää lopputulosta. Näin ainakin omalla kohdallani.

Takaisin päivän antiin. Päivän aluksi kävimme läpi koulutuksen rakennetta, joka koostuu seuraavista asioista:

1. Tavoite pilkotaan osatavoitteiksi
2. Toiminnan aikaansaaminen
3. Alkuyleistys
4. Vihjeen liittäminen
5. Latenssi
6. Ärsykekontrolli
7. Yleistäminen
8. Siedättäminen
9. Määrä, kesto, etäisyys

Koirien kanssa koulutus aloitetaan usein kohdasta 4, jolloin perusteet jäävät oppimatta ja koulutuksen osaset ovat usein iloisessa sekamelskassa keskenään. Kävimme myös läpi fyysistä rankaisua, joka on sikäli mielenkiintoinen aihe, että jos kädellinen ihminen kouluttaisi villieläintä, jääkarhua tai tiikeriä, ei ihmisen mieleen ehkä niin herkästi tulisi käydä niihin käsiksi 🙂

Rankaisuista nousi esiin sellainenkin inhimillinen piirre, että me ihmiset tuppaamme niputtamaan sanan rangaistus -alle kaiken mahdollisen kiellosta polttohautaukseen, tunteellisia kun olemme. Rangaistusta operantissa kouluttamisessa tupataankin siksi pitämään vähän tabuna, vaikka se on hyvin käyttökelpoinen työkalu. Rangaistusta voi olla esimerkiksi se, että koira menettää palkkion tai että se ei pääse etenemään hihnassa kun se vetää siinä. Ainoastaan positiivinen rangaistus, eli jos koiran ympäristöön lisätään jotain epämiellyttävää, on asia, jota pätevä kouluttaja harvemmin tarvitsee.

Ihminen harvoin ajattelee rankaisemisen seurauksia, eikä pyri välttelemään sen käyttöä. Koiran kohdalla rankaisun käyttö tarkoittaa kuitenkin sitä, että se voi tehdä asian josta on seurannut rangaistus kyllä toisenkin kerran, mutta sisäsyntyinen halu tehdä asia puuttuu. Mielestäni tähän tunnetilaan päästään nopeasti esimerkiksi silloin, kun koiralle vaikkapa tokotreeneissä “kerrotaan kun se tekee virheen”. Koiria koulutettaessa onkin tärkeää miettiä lopputuloksen tunnekorrelaatiota – haluaako että koira tekee asian palavasta halusta vai epävarmuuden ja ristiriitojen sävyttämänä? Hyvä esimerkki vastentahtoisesta oppimisesta ihmiselämässä ovat teillä seisovat nopeuskamerat – ihmiset hidastavat kameratolppien kohdalla kyllä ja ajavat ennen niitä rajoitusten mukaan tai jopa alle, mutta tällä menetelmällä ihmisille ei luoda motivaatiota ajaa rajoitusten mukaan ylipäätään.

Kävimme läpi kaavamaista kouluttamista, eli sitä että koira opetetaan toistamaan tietyn kaavan mukaisesti tiettyjä käytöksiä. Esimerkkinä nyt vaikkapa toko tai tottisliikkeet, jotka koira osaa suorittaa koulutuskentällä tietyssä järjestyksessä. Mutta jos koiralta pyydetään vaikkapa luoksetulosta stoppausta jalkakäytävällä, homma ei välttämättä enää luonnistukaan. Tässä kohtaa ihminen voi ajatella, että koira “sikailee”, “näyttää keskaria” tai on muuten vaan hankala, kun tosiasia on se, että koira on äärimmäisen huono yleistäjä. Alkuoppimisessa kaavamaisuus on hyvästä, sen jälkeen koiran kanssa pitää tehdä paljon töitä, jotta se osaa tehdä uuden asian uudessa ympäristössä. Siksi kaavojen rikkominen on tärkeää, ja koulutuskentälle kannattaakin välillä mennä treenaamaan vaikkapa rauhoittumista ja toko tai tottisliikkeitä hioa siellä jalkakäytävällä. Ihminen ja koira rakastavat rutiineja, joten tähän rutiinien rikkomiseen joutuu tosissaan käyttämään päätään – itse ainakin uraudun helposti samojen asioiden jankkaamiseen enkä välttämättä edes huomaa sitä.

Koiralle vaikeimpia perustaitoja ovat rauhoittuminen ja kohdetyöskentely siksi, että niiden toteuttaminen on koiralle vähiten luontevinta. Siksi niiden treenaamiseen kannattaa uhrata perustaidoista ehkä eniten aikaa.

Kävimme myös läpi ongelmakäytöksiä ja miten niistä sitten selvitään – koiralle kannattaa opettaa vahvaksi jokin käyttäytymismalli, jota sen  voi sille hankalassa tilanteessa pyytää tekemään. Esimerkiksi vaikkapa istuminen. Vahva tarkoittaa sitä, että koira toistaa käytöksen 20 kertaa 20 eri ympäristössä 20 eri häiriön alaisuudessa. Kun koira on tällä toisella käyttäytymismallilla saatu hallintaan, voidaan aloittaa vastaehdollistaminen sitä pelottavaan asiaan. Pelkkä vastaehdollistaminen ilman korvaavaa käytöstä ei välttämättä mene niin sanotusti koiralle “läpi”, tai ainakin se voi olla hankalaa. Mitä vahvempi opetettu käsky on, sen varmemmin joku toinen epätoivottu toiminta sen ansiosta keskeytyy. Koiran ominaiskäytöksen voi ainoastaan haastaa siis rutiini, eli riittävän vahvaksi opetettu toinen käytös. Toisinsanoen, esimerkiksi paimennuksessa paimennuskäytöksen voi katkaista vahvaksi opetettu maahanmeno, suojelutreeneissä puremisen taas vahvaksi opetettu irrottaminen ja niin edelleen.

Keskustelimme myös oppimishistoriasta, ja siitä, että mitä pidempään koira on saanut tehdä jotain asiaa, sen vaikeampaa sen muuttaminen on. Siksi esimerkiksi ongelmallisten käytösten ilmaantuessa ensimmäinen keino jota kannattaa käyttää, on käytöksen tapahtumisen estäminen.

Päivä oli antoisa ja väsyttävä, mutta heti kotiin päästyäni päätin rikkoa taas muutaman rutiinin: siirsin Iineksen häkin eteisestä keittiöön ruoka-aikana, ja pyysin sen menemään häkkiin. Hetki meni ennenkuin häkki löytyi 🙂