Mitä on stressi? Mikä on koiralle stressaavaa? Kuinka stressiin tulisi suhtautua?
Kristina Spaulding on muun muassa biopsykologian tohtori ja tutkinut paljon koiran stressiä, ja stressistä selviytymisen strategioita. Spauldingiin voi tutustua tarkemmin täällä: https://sciencemattersllc.com/about
Spaulding piti webinaarin stressistä Animal Training Academyssä, josta tämä blogiteksti on tiivistelmä.
Stressille on Spauldingin mukaan useita eri määritelmiä, joista kaikki sisältävät samat kolme rakennuspalikkaa. Stressi koostuu siis seuraavista asioista:
Jos ajatellaan mikä on koiralle stressaavaa, vastaus on yksinkertainen: mikä tahansa asia, joka sisältää muutoksen. Muutoksen ei tarvitse olla edes negatiivista. Se riittää, että jokin asia ylipäätään muuttuu. Kun rutiineihin tulee poikkeama, se stressaa, tavalla tai toisella. Myös meitä ihmisiä.
Optimistinen ja pessimistinen suhtautumistapa elämään ovat yhteydessä stressiin. Näiden suhdetta on tutkittu rottatutkimuksissa (Harding), joissa rotat oli opetettu painamaan eri vipuja joihin oli yhdistetty merkkiäänet. Toista vipua painamalla rotta sai makupalan, ja toisesta se kuuli ikävän äänen. Tutkimuksessa testattiin kaksi eri rottaryhmää, joista toiset elivät stressaavissa, tässä tapauksessa virikkeettömässä ympäristössä, ja toiset taas ympäristössä joista ei virikkeitä puuttunut. Ne rotat jotka elivät stressaavassa ympäristössä olivat vipujen painamisessa hitaampia ja painoivat niitä epätodennäköisemmin kuin ne rotat, joiden elämä muutoin oli stressittömämpää. Virikkeetön ja stressaava ympäristö siis aiheuttaa pessimismiä ja yrittämisen puutetta, kun taas stressitön ympäristö ja elämä saa eläimen olemaan optimistinen ja yritteliäs. Samantyyppisiä tuloksia on saatu myös tutkimalla possuja (Douglas 2012). Epäilemättä tämä sama pätee myös koiriin. Kun koiran elinympäristö ja koti eivät aiheuta eläimelle stressiä, niiden on helpompi olla optimistisia ja yritteliäitä.
Stressillä on kolme eri kategoriaa (Bruce McEwan):
Kun tarkastellaan eläimen kokemaa stressiä, ei ole tärkeää tutkia stressin aiheuttajaa, vaan eläimen kykyä pärjätä aiheuttajan kanssa. Eri eläimet voivat pärjätä aiheuttajien kanssa eri tavoin. Yhtä stressaa oleilu pienten lasten kanssa, toista ei lainkaan.
Stressi aiheuttaa sekä välittömiä, että pidempiaikaisia vaikutuksia. Välittömiä vaikutuksia, jotka tapahtuvat heti jonkin kokemuksen jälkeen on esimerkiksi sydämen sykkeen nousu. Kun stressiä koetaan pidempään, ja stressi kroonistuu, sammuvat ne toiminnot joita ei tarvita taistele ja pakene -reaktion ylläpitämiseen. Eläimen vastustuskyky heikkenee, sen kasvu hidastuu jos kyseessä on nuori eläin, ruuansulatuksen kanssa tulee ongelmia ja lisääntymisestä voi tulla haastavaa.
Kroonisen stressin oireita eläimellä ovat seuraavat:
Kun eläin kokee kroonista stressiä, stressin kokemista ei enää pystytä koiran toimesta säännöstelemään. Stressin kokeminen siis jää päälle, mikä johtaa siihen, että koira pärjää yhä huonommin stressin kanssa. Samoin jos koiranpentu kokee kroonista stressiä ennen emon synnytystä, ja ennen kuin koira on sukukypsä, näiden kokemusten aiheuttamia muutoksia on vaikea korjata enää myöhemmin. Ylipäätään Spauldingin mukaan nuorten koirien kokema huono stressi aiheuttaa käyttäytymistä, joka tyypillisesti vain voimistuu iän myötä, kuin että käyttäytymisessä tapahtuisi tottumista.
Myös seniorikoirat ovat herkkiä stressille. Krooninen stressi ilmenee senioreilla mm. muistiongemina ja riskinä kuolla aiemmin. Senioreiden elämänlaadun kannalta on tärkeää että niiden stressiä vähennetään. Kipua tulee hoitaa, ja seniorin elämässä tapahtuvia muutoksia tulisi vakavasti miettiä, kuten harkita tarkasti ennenkuin kotiin otetaan uusi pentu. Seniorikoiran elämässä on tärkeää että siinä säilyy ennustettavuus ja kontrolli. Virikkeitä on tärkeää tarjota seniorille edelleen.
Kuinka sitten auttaa ja tukea koiraa, joka joutuu kokemaan ihmisten maailmassa stressiä? Miten koiralle saisi lisää resilienssiä? Kun muistetaan, että stressiä aiheuttaa aina muutos, on tärkeä rakentaa koiralle erilaisia selviytymisstrategioita, jotka kantavat läpi koko elämän. Koiralle tulisi tarjota mahdollisuuksia kontrolliin, eli että koira saisi kontrolloida joitakin asioita omassa elämässään. Lisäksi on tärkeää että elämä olisi ennustettavaa, ja että koira olisi oppinut selviytymisstrategioita, joilla se selviää stressaavista kokemuksista.
Spauldingin mukaan on joitakin tutkimustuloksia, joiden mukaan kohtuullinen stressi varhaisessa elämässä kasvattaa resilienssiä. On kuitenkin tärkeää muistaa, että vain hyvä ja kohtuullinen stressi voivat edesauttaa henkistä kasvua, huono stressi tai varsinkaan krooninen sellainen eivät sitä tee.
Miten sitten määritellä mikä on kohtuullista, resilienssiä kasvattavaa stressiä? Kohtuullinen stressi on lyhytkestoista ja toistuu vain määräajoin. Se imitoi luonnollisesti tapahtuvaa “oikean elämän” stressiä. Sen aiheuttamat haasteet eivät ole ylivoimaisia, eli eläin selviää niistä. Käytännössä kohtuullista stressiä tuotetaan varovaisella sosialistamisella, ja erilaisiin kokemuksiin tutustumisella eläimen omaan tahtiin lyhyitä sessioita kerrallaan palautumisajat huomioiden. Kohtuullinen stressi ei ole floodausta, eli pakottamista olemaan pelottavissa tilanteissa, tai koiran viemistä epämiellyttäviin tilanteisiin, koiran säikyttämistä tai ylipäätään mitään sellaista toimintaa, joka ei ota huomioon koiran merkkejä pelosta, hermostuneisuudesta tai stressistä. Varhaiset kokemukset merkitsevät Spauldingin mukaan paljon. Emolta tulisi poistaa siis niin paljon stressiä elämästä kuin mahdollista, jotta stressi ei vaikuta syntymättömiin tai syntyneisiin pentuihin.
Stressi edesauttaa pelko-oppimista, ja tekee pelkokäyttäytymisen muutoksesta hankalaa. Se luo voimakkaita muistikokemuksia, jotka säilyvät eläimen mielessä pitkään. Jos koira on stressaantunut, ja pelästyy vaikkapa isoa mustaa koiraa, todennäköisesti koira muistaa jatkossakin vain mustan ison koiran, mutta ei mitään muuta mitä tilanteessa tuolloin tapahtui.
Stressi luo siis olosuhteet, jossa koira on alttiimpi pelkäämään, jopa päiviä pelottavien tilanteiden jälkeenkin. Jos koira siis pelästyy jotakin, on tärkeää että pelottavaa asiaa ei esitellä koiralle heti uudelleen. Siedätettäessä ja vastaehdollistamisessa tulisi pyrkiä siihen, että koira kokisi stressiä mahdollisimman vähän, jotta oppiminen olisi mahdollista.
Stressi vaikuttaa oppimiseen negatiivisesti. Jos koira pelkää muita koiria, ja sitä koitetaan opettaa istumaan samassa tilassa jossa on muita koiria, koiralle todenäköisesti jäävät mieleen ainoastaan muut pelottavat koirat, eikä opetettava asia.
Jos koira on stressaantunut, se työskentelee todennäköisesti heikosti. Sen toiminta on helposti häiriintyvää, ja stressin aiheuttamasta käyttäytymisestä tulee helposti tapa. Esimerkiksi oma koirani Iines joka on reaktiivinen vieraita koiria kohtaan kehitti reaktiivisesta hyökkäilystä tavan, koska se koki itsensä stressaantuneeksi vieraiden koirien läheisyydessä. Sen kanssa siedättämiseen kulunut aika oli varsin pitkä varmasti juuri sen kokeman stressin vuoksi. Iines on nyt seniori-ikäinen ja Spauldingin luento vain vahvisti päätöstäni olla enää viemättä Iinestä minkään lajin kilpailuihin, joissa se jälleen kohtaisi sekä vieraita koiria että ihmisiä, jotka aiheuttavat sille stressiä.
Positiivisen vahvistamisen tekniikoilla tapahtuva koulutus luo koiralle mahdollisuuksia pärjätä stressin kanssa. Näillä metodeilla toteutettu koulutus kasvattaa eläimen kontrollia, lisää valinnan mahdollisuuksia, vähentää ahdistusta ja kasvattaa itsetuntoa.
Fyysinen aktiivisuudella on myös Spauldingin mukaan myös merkittävä rooli stressin vähentämisessä. Liikunta parantaa koiran oppimista ja muistia, sekä vähentää ahdistuneisuutta. Liikunta myös lisää aivoissa niiden kemikaalien määrää, jotka parantavat resilienssiä ja joustavuutta.
Kolmas strategia on sosiaalinen tuki, kansanomaisempi ilmaisutapa tälle voisi olla laadukas suhde omistajaan. Se onko suhde laadukas ja kokeeko koira suhteen stressiään vähentäväksi, on kuitenkin koiran määriteltävissä, ei ihmisen. Parhaiten sosiaalinen tuki toimii silloin, kun tuen antaja on itse rauhallinen.
Mirja Leinikka
Kirjoittaja
Mirja Leinikka on intohimoinen koiraharrastaja ja kouluttaja. Hän kilpailee koiriensa kanssa agilityssä, rally-tokossa ja tokossa, ja harrastaa myös muita lajeja. Mirja on opiskellut eläinten kouluttamista ja käyttäytymistä aikuisiällä, ihmisten valmentamista puolestaan työurallaan yritysmaailmassa. Syy eläinten kouluttamisen opintojen aloittamiseen on ollut loputon mielenkiinto siihen, kuinka me ihmiset voimme parantaa eläinten kokonaisvaltaista hyvinvointia ja opettaa niille mitä ihmeellisimpiä asioita. Mirja on opiskellut eläinten kouluttamista pääasiassa Suomessa, mutta viime vuosina hän on pyrkinyt kouluttautumaan myös ulkomaisilla kursseilla. Tämän on tehnyt mahdolliseksi jäsenyys kansainvälisessä IAABC organisaatiossa (International Association of Animal Behavior Consultants).