Ilmaiset toimituskulut yli 75€ tilauksiin!

Onko ihminen eläin?

Kirjoittaja Mirja Leinikka 21 marraskuu, 2021

Onko ihminen eläin?

Olen kulkenut eettisten koulutusmenetelmien taipaleella vuodesta 2005 saakka, ja matka on ollut suurinpiirtein seuraavanlainen: ensin opin kouluttamaan, sitten ymmärtämään että eläimen hyvinvointi ei ole pelkkää kouluttamista. Matka jatkui ymmärtämällä, että ihmisen valta suhteessa toislajisiin ja luontoon on ylivoimainen, ja tätä valtaa käytetään usein vain ihmisen itsensä eduksi. Oma maailmankuvani on muuttunut miltei 20 vuoden aikana sellaiseksi, että en tee eroa toislajisten ja ihmisten elämän arvokkuuden välille vaan koen, että elämä itsessään on eri muodoissaan aina arvokasta. Minulle on myöskin vaikeaa hyväksyä että ihminen on arvottanut myös eläinlajeja suhteessa toisiinsa. Siis että vaikkapa koirat ovat saaneet domestikaatiossa lottovoiton, mutta siat eivät. 

Nykyisin huomaan ärtyväni kun puhutaan asioista kuten luonnon käyttäminen, ihmisen erinomaisuuden korostaminen ja eläinten hyödyntäminen. Ymmärrän, että oma ajattelutapani suhteessa muihin on ajoittain erilainen.

Siksi oli kiinnostavaa osallistua Jyväskylän kriittisen korkeakoulun järjestämään webinaariin, jonka aiheena oli Onko ihminen eläin? Luennoitsijana oli muun muassa eläin- ja ympäristökysymyksiin erikoistunut filosofian tutkija ja dosentti Elisa Aaltola. Elisa taustoitti esitelmässään sitä, mistä edelläkuvaamani ajattelu juontaa juurensa. Tämä oli itselleni tärkeää. Ymmärtämisen kautta on helpompaa olla empaattinen myös niitä kohtaan jotka ajattelevat toisin. Itselläni on kehitettävää suhteessa siihen miten keskustella aiheesta, joka on minulle suuria tunteita herättävä, ja koen että oman ymmärryksen lisääminen on tähän yksi keino. Ihmiset kun eivät ole syntyneet tyhjiöön ja kehittäneet ajatusmallejaan yksin itse. 

Elisan esitelmä perustui artikkeliin, joka on julkaistu kirjassa Ihminen kaleidoskoopissa

Elisan mukaan ihmisen ja ihmisyyden kuvaaminen on perustunut uudella ajalla dualismiin, jossa pyritään etsimään jopa pakonomaisesti eroja ihmisten ja eläinten välille. Eroja on pyritty löytämään niin peukalosta kuin kielestäkin. Ihmistä on kuvattu Jumalan kuvaksi, kun taas luonto ja eläimet ovat edustaneet alkukantaisuutta. Useissa uuden ajan teksteissä korostuu Elisan mukaan käsitys siitä, että eläin on sieluton ja mieletön. Toisisanoen dualistisessa ihmiskäsityksessä halutaan löytää ero suhteessa toislajisiin.  Samalla korostetaan vastakkainasettelua, kuten ihmisen luomaa kulttuuria, joka jo lähtökohtaisesti olisi itseisarvoista, ja verrataan sitä luontoon ja eläimiin, jotka olisivat primitiivisiä ja arvottomia.

Aina ei ole kuitenkaan ollut näin. Ennen uuden ajan alkua osa ihmisistä omasi orgaanisen käsityksen ihmisestä ja luonnosta, ja ihminen nähtiin osana luontoa. Tällaisessa ajattelutavassa luonnon rajaton hyötykäyttö ei olisi ollut sallittua. 

Toisin on kuitenkin ollut dualistisen ajattelun maailmassa. Jotta luonnon ja eläinten raju hyötykäyttö on mahdollistunut, tuli entisestään korostaa sitä, että luonto on arvotonta. Kun eläinten ja luonnon arvo kiistetään, on mahdollista oikeuttaa niiden käyttö hyvin laajasti. Rene Descartes, Tuomas Akvinolainen ja Immanuel Kant korostivat että ihminen on arvokas sinällään, kun taas muu luonto ja eläimet eivät ole. Siksi meillä ihmisillä olisi jopa velvollisuus hyödyntää muuta luontoa ja eläimiä maksimaalisesti. 

Käytännössä dualistinen ihmiskuva on siis tuhon väline. Sillä, että määritämme itsemme täysin erilliseksi muusta luonnosta on mittavia seurauksia. Dualistinen ajattelutapa mahdollistaa häikäilemättömyyttä ja jopa väkivaltaa muita lajeja kohtaan. Elisan mukaan se, että  kadotamme kyvyn arvostaa luonnon ja muiden eläinten itseisarvoa tarkoittaa käytännössä luonnon ja lajien loppua. Kuudennen sukupuuttoaallon ollessa käynnissä tämä loppu on varsin todellinen. 

Sen lisäksi että dualistinen ihmiskuva on ongelmallista, se on Elisan mukaan myös virheellistä. Eläimillä on myös kykyjä joita ihmisillä ei ole, kuten vaikkapa magneettikentän hyödyntäminen suunnistuksessa, kaikuluotauksen käyttäminen ja vedenalainen kommunikointi. Kuten nykytutkimuksen valossa tiedämme, eläimillä on kaikenlaisia kykyjä joihin ihminen ei pysty. Hybristinen ihmiskuva, jossa ihmistä ajatellaan ikäänkuin Jumalan kuvana, toislajisista erillään olevana kaikkivoipana yksilönä on siis väärä, ja jopa naivi. Ihmislajilla on paljon samankaltaisuuksia, joita pyrimme liittämään vain eläimiin: meillä on biologiaan perustuvia viettejä ja vastaavia tarpeita kuin toislajisillakin. Hyvin pieni osa käyttäytymisestämme ja teoistamme nojaa järkeen. Sen sijaan suurin osa nojaa tunteisiin, tarpeisiin ja vietteihin. Elisan mukaan ihmiset ja eläimet jakavat huomattavasti enemmän asioita keskenään mitä halutaan tunnustaa.

Mikä sitten ratkaisuksi? 

Jaques Derrida on ranskalainen filosofi, jonka sanotaan mullistaneen käsityksemme ihmisen ja eläimen eroista.

Derridan mukaan olemme liian mustavalkoisia ajattelussamme: haemme aina vastinpareja ja vastakkainasettelua. Siis: ihminen-eläin, mies-nainen, vammainen-terve. Vastakkainasettelun sijaan olisi parempi, jos pystyisimme tunnistamaan moninaisuutta.  

Dualismin ja vastakkainasettelun vaihtoehto onkin moninaisuuden ymmärtäminen ja ihmettely. Kun hämmästelemme olemassaolemisen muotojen ja elämän erilaisuuksia, luonnon ja eläinten itseisarvon tunnustaminen toteutuu. Hämmästelyn kautta ymmärrämme, miten vähän lopulta tiedämme aiheesta nimeltä luonto. 

Minulle tällaisia hämmästelyyn perustuvia mieleenjääneitä kokemuksia ovat olleet muun muassa sen seuraaminen, kuinka ampiainen juo sokerilientä kupista ja kuljettaa sitä väsymättä kerta toisensa jälkeen pesäänsä. Miten se osaakin tehdä tämän?  Tai kuinka linnut tekevät kotipihallamme pesiä, munivat ja hoitavat poikasensa säntillisesti lentokykyisiksi uusiksi yksilöiksi. En ole varma pystyisinkö itse moiseen suoritukseen, siis rakentamaan pesää korsista ja hoitamaan siellä jälkikasvua keleistä riippumatta ja etsimään vielä ympäristöstä jatkuvasti ruokaa. Lentää en ainakaan osaa. Norjan matkoillamme koen aina suurta kiitollisuutta jylhien maisemien edessä siitä, kuinka jotakin niin suurta ja mahtavaa on vielä olemassa, jonka rinnalla ihminen on niin pieni ja voimaton. 

Elisan mukaan kenties paras osa ihmistä ja meidän kulttuuriamme on taito huomioida muiden eläinten ja luonnon moninaisuus, ainutlaatuisuus ja arvo. Se alkaa hänen mukaansa kysymyksestä, muistammeko alkuperämme?

Webinaari onko ihminen eläin on Jyväskylän Kriittisen korkeakoulu järjestämä, ja siitä on luvattu julkaista tallenne. Lisätietoja löytyy täältä: https://jklkriittinen.blogspot.com




Mirja Leinikka
Mirja Leinikka

Kirjoittaja

Mirja Leinikka on intohimoinen koiraharrastaja ja kouluttaja. Hän kilpailee koiriensa kanssa agilityssä, rally-tokossa ja tokossa, ja harrastaa myös muita lajeja. Mirja on opiskellut eläinten kouluttamista ja käyttäytymistä aikuisiällä, ihmisten valmentamista puolestaan työurallaan yritysmaailmassa. Syy eläinten kouluttamisen opintojen aloittamiseen on ollut loputon mielenkiinto siihen, kuinka me ihmiset voimme parantaa eläinten kokonaisvaltaista hyvinvointia ja opettaa niille mitä ihmeellisimpiä asioita. Mirja on opiskellut eläinten kouluttamista pääasiassa Suomessa, mutta viime vuosina hän on pyrkinyt kouluttautumaan myös ulkomaisilla kursseilla. Tämän on tehnyt mahdolliseksi jäsenyys kansainvälisessä IAABC organisaatiossa (International Association of Animal Behavior Consultants).



Ilotraining-blogi -blogissa sinua saattavat kiinnostaa myös:

Mitä on luottamus?
Mitä on luottamus?

Kirjoittaja Mirja Leinikka 21 marraskuu, 2021

Lue lisää

Hitaan ajattelun kulmakivet
Hitaan ajattelun kulmakivet

Kirjoittaja Mirja Leinikka 13 marraskuu, 2021

Lue lisää

Kouluttamisesta vuoropuheluun - kun koiran ei enää tarvitse anella yhteyttä
Kouluttamisesta vuoropuheluun - kun koiran ei enää tarvitse anella yhteyttä

Kirjoittaja Mirja Leinikka 05 marraskuu, 2021

Lue lisää