Eettisten kysymysten äärellä

Minkä vuoksi koirat ovat olemassa? Onko niiden elämä ja olemassaolo yhtä arvokasta kuin meidän ihmisten? Pitäisikö koiria kohdella yksilöinä, joilla on elämässä samanlaiset oikeudet kuin meillä ihmisillä? Entä voiko koiria käyttää välineenä siihen, että ihminen saavuttaa asettamansa tavoitteet? Onko koirilla ja eläimillä yleensä vähemmän oikeuksia kuin meillä ihmisillä, ja jos on, mitä nuo rajoitukset ovat?

Ihminen on rakennettu siten, että tavoittelemme elämässämme yhä suurempaa onnea ja täyttymystä, jokainen meistä omalla tavallaan. Toiset uskovat avaimen onneen löytyvän paksummasta lompakosta tai tasokkaammasta elintasosta, toiset meistä taas pyrkivät saavuttamaan onnen ja täyttymyksen vaikkapa koiraharrastamisen kautta saavutettujen tulosten kautta.

Kun sitten asettamansa tavoitteet saavuttaakin, onni ei välttämättä odotakaan tavoittelijaansa. Onnen ja täyttymyksen tavoittelua täytyy jatkaa yhä kovemmin. Voitettu piirinmestaruus  halutaan kääntää sijoitukseksi suomenmestaruuskilpailuissa, voitettu suomenmestaruus puolestaan sijoitukseksi maailmanmestaruuskilpailuissa. Yksi saavutettu titteli ei vielä riitä mihinkään, kun tavoitteena on kolme uutta. Kun lopulta on saavuttanut kaiken sen, minkä itselleen tavoitteeksi asetti, ei välttämättä saavuttanutkaan onnellisuutta.

Koirat ja muut eläimet ovat autuaan tietämättömiä ihmisen onnellisuuden tavoittelusta. Ne ovat usein onnellisia vain siksi, että saavat tehdä kaikkea sitä, mikä koiran elämään kuuluu. Ne haluavat opetella uusia asioita oppimisen ilosta ja jakaa aikansa elämässä niille tärkeiden ihmisten kanssa.

Moni koira kuitenkin on ihmisen tavoitteleman onnen väline. Koirat tulee saada kilpailukuntoon hinnalla millä hyvänsä ja oppimaan asioita nopeammin, tehokkaammin ja virheettömästi, jotta ne mahdollistaisivat ihmisen menestymisen mittelöissä, joissa lopullinen onnellisuuden tavoite kuitenkin kiertää tavoittelijansa kaukaa. Jos koiralta ei löydy riittävää kapasiteettia ihmisten asettamien onnellisuuden tavoitteiden saavuttamiseen, se saattaa joutua vaihtamaan jopa kotia.

Ihminen elää halujen maailmassa, ja moni on oppinut, että henkilökohtainen nautinto ja oma ilo ovat onnen avaimia. Kuolinvuoteella usea kuitenkin toteaa, että sen sijaan että he olisivat tavoitelleet mainetta ja kunniaa, he olisivat halunneet keskittyä enemmän aitoon elämään.

Entä jos onni ja onnellisuus siis löytyvätkin jo siitä mitä meillä on? Jos me itse olisimme hyviä juuri sellaisina kuin me olemme? Jos mitään ei tarvitsisikaan olla lisää, vaan se riittäisi, minkä nyt olemme saavuttaneet?

 Jos koirien kanssa ei harrastaisikaan siksi, että tavoitteena on oman onnellisuuden tavoittelu, voisiko olla mahdollista, että silloin harrastaisi harrastamisen ilosta? Voisiko kilpailuissa menestyminenkin olla todennäköisempää, jos ei kilpailisi ollakseen onnellisempi ihminen?

Jos koiran kanssa treenaisikin siksi, että oppiminen on hauskaa, kehittyminen mielenkiintoista ja nauttisi siitä, että saa viettää vapaa-aikansa eläimen kanssa, jonka on itselleen elämäänsä jakamaan hankkinut, koiraa saattaisi kohdella ehkäpä reilummin ja sellaisena kuin se on: meistä täysin riippuvaisena kesynä eläimenä, joka pyrkii selviämään ja ymmärtämään kaiken sen, mitä niille niin kovasti koitamme kertoa.

Me ja eläimemme olemme arvokkaita juuri sellaisina kuin me olemme: virheinemme, epätäydellisyyksinemme ja luonteenpiirteinemme. Eläimilläkin on vain yksi elämä, joka on yhtä arvokas kuin omamme.

Lähteet:
Jim Barry – The Ethical Dog Trainer
P. Havia, V. Lappalainen, A. Rinta-Loppi – Erilainen ote omaan talouteen, vapaus, onni ja hyvä elämä