Jackpot ja sen käyttö jakavat koulutuspiirejä kenties yhtä voimakkaasti kuin presidentinvaalit Amerikkaa. Jotkut ovat tiukasti vastaan, toiset taas yhtä painokkaasti puolesta. Käyttääkö siis vai ei ja jos niin miten?
Aloitetaan kuitenkin siitä mikä tämä mielipiteet jakava jackpot oikein on. Jackpot on sana joka kääntyy erittäin huonosti suomen kielelle. Internetin virallisen lähteen, eli nettibingon mukaan jackpot onkin “ainutlaatuinen amerikkalainen sana”. Tarkoittaen isoa voittoa uhkapelissä, vedonlyönnissä tai lotossa.
Miten lottoaminen sitten liittyy koirien koulutukseen? No. Jos ajatellaan että koiralle opetetaan uutta asiaa, prosessi saattaa aluksi olla hyvinkin vaivalloinen. Eläin ei ymmärrä mitä ollaan hakemassa, tai tekee tiukasti jotakin aivan muuta. Kouluttaja yrittää auttaa eläintä hoksaamaan, kenties pilkkoo asioita pienemmiksi ja niin edelleen. Palkkaa ehkä jokaisesta sinnepäin suuntautuvasta yrityksestä. Ja sitten yhtäkkiä eläin tekee täydellisesti sen, mitä ihminen oli hakemassa. Tässä kohdin kouluttaja saattaa päästää ilmoille melko inhimillisen riemunkiljahduksen ja antaa koiralle vaikkapa useamman makupalan osoittaakseen, että olitpa aivan loistava kaveri kun hoksasit mistä on kyse. Tämä riemunkiljahdus yhdistettynä runsaskätisempään palkkaukseen on nimeltään jackpot, ja sen on tarkoitus imitoida lottovoittoa ja suuria juhlia koiralle, joka hoksasi mitä ihminen haki.
Jos ohjaaja spontaanisti riemastuu kun koira tekee jonkin asian erittäin hienosti, miksi sitten jotkut ovat sitä mieltä, ettei tällaisia ilojuhlia olisi lainkaan sopivaa järjestää? Taustasyy löytyy koulutustekniikan historiasta. Kun opetellaan olemaan taitavia kouluttajia, pitää harjoitella oikeaoppista ajoitusta, kriteerinhallintaa ja palkan suuntaa. Tätä harjoittelua on monesti tehty niin kutsutuilla kanakursseilla, eli operantin ehdollistamisen workshopeissa. Harrastuskavereina näissä sessioissa ovat kanat. Nuo armottomat kotieläimet, joita ei ole jalostettu ihmisen kanssa harrastamiseen tai ihmisten opettamiseen. Kanaa ei kiinnosta, onko ihminen riemastunut vai surullinen, sitä kiinnostaa koulutussessiossa ihmisen toimittama ruokakuppi sekä se, mistä ilmansuunnasta kuppi nokan eteen laskeutuu. Nyt jos kana tekee piruetin erittäin hienosti, ja ohjaaja riemastuu tästä niin että hihkuu ilosta, voi tuloksena olla meteliä pelästynyt kadonnut kana. Tai jos ohjaaja antaa erittäin hienosta piruetista kanan syödä kupista muutaman sekunnin normaalia kauemmin, kana tuskin yhdistää pidempää ruokailuhetkeä lottovoittoon, jonka se ansaitsi tyylikkäästi tehdystä pyörähdyksestä. Kanoja koulutettaessa jackpotilla siis tuskin on arvoa. Kanan lottovoitto kun lienee se, että se saa koulutussessioiden sijaan tonkia pehkupatjoja muiden kanssasisartensa seurassa viis veisaten siitä oppivatko maailman eläinten kouluttajat yhtään paremmiksi vaiko eivät.
Kanakursseilta on opittu myös sekin seikka, ettei eläimen käyttäytymistä koskaan saisi ottaa henkilökohtaisesti. Tunteet olisi asetettava syrjään kun tarkkaillaan mitä kana kulloinkin puuhailee. Se että iloitsee tai varsinkaan jos suuttuu ei vie koulutussessiota yhtään eteenpäin, mutta erityisesti liika tunteellisuus estää ihmistä analysoimasta tilannetta objektiivisesti.
Koira sen sijaan on pitkälle jalostettu domestikoitunut eläin, jolla on yhteinen tuhansia vuosia kestänyt historia ihmisen seuralaisena. Koira ja ihminen ovat lenkkeilleet keskenään Petri Pietiläisen Koirien maailmanhistoria -kirjan mukaan jo 26 000 vuotta sitten. Koiran ja ihmisen suhde on siis jo lähes symbioottinen, siksi voidaan pitää todennäköisenä että lähes jokainen koira riemastuu jos sen ihminen toimittaa sille lottovoittoja, tai jos se saa juhlia onnistumisiaan yhdessä ihmiskaverinsa kanssa. Jos koiraa vertaa kanaan, joka mieluiten tonkii maasta matoja ja viis veisaa ihmisestä, on koiran maailman keskipiste ja puuhamaiden järjestäjä usein se oma ihminen ja ihmisperhe.
Niin tärkeää kuin sujuvan koulutustekniikan hallinta, oikea ajoitus ja kriteerienhallinta ovatkin, ei mekaaninen suorittaminen tee kouluttajasta koiralle innostavaa harrastuskaveria, jos seisomme puupökkelöinä naksutin kädessä keskellä koulutuskenttiä. Jos ilmeettöminä odotamme että koira liikahtaa oikeaan suuntaan tai tekee jotain sellaista, mitä suunnitelmassamme lukee, voi herkempää koiraa jopa alkaa moinen monotonisuus ahdistaa.
Koulutustekniikan hyvää hallintaa ei voi liikaa korostaa – on tärkeää osata ajoittaa, palkata oikeasta suunnasta ja hallita kriteereitä, mutta yhtä tärkeää on tuoda oma persoona mukaan koulutustilanteisiin. Hyvinvointivalmentajat korostavat, että tunteita ei saa pelätä tai peittää, toki itsehillinnän rajoissa – ja tämä pätee myös koirien kouluttamiseen. Jos koiran tekemä hieno asia ilahduttaa, sen voi ihan reilusti antaa näkyä ja kuulua. Koiralle saa kertoa, että se on maailman paras ja että se osasi jonkin asian erittäin hyvin. Sille saa toimittaa useamman makupalan hienosta suorituksesta tai leikkiä hiukan pidemmän leikin. Tunteet tarttuvat ja ne tarttuvat koirasta ihmiseen sekä päinvastoin. Koira saa ihmisen hyvälle tuulelle pelkästään sillä, että se on hyväntuulinen ja sama toimii toisinpäin.
Jos jackpotin käyttö omassa kouluttamisessa pohdituttaa, voi tehdä kokeilun. Opeta koiralle jokin uusi asia, ja kun se antaa sinulle mielestäsi erinomaisen yrityksen, palkkaa se normaalin palkitsemistavan lisäksi aidolla riemulla ja katso mitä tapahtuu. Lisääntyykö erinomaisten asioiden tarjoaminen – usein kyllä. Kun otat ilon ja riemun mukaan palkitsemiseen ja annat sen kuulua, tuotat iloa myös muille kanssatreenaajillesi. Meidän agilityhallillamme Sipoon Paippisissa ei useinkaan voi välttyä olemasta iloinen, kun ohjaajat harjoittelevat siellä koiriensa kanssa. Välillä koko halli raikaa riemunkiljahduksista, kun koirien hienoista suorituksista otetaan ilo irti ja niille kerrotaan kuinka erinomaisen taitavia ne ovat. Ilo tarttuu ja saa muutkin nauramaan. Mitä muuta harrastamisen pitäisi ollakaan?
Mirja Leinikka
Kirjoittaja
Mirja Leinikka on intohimoinen koiraharrastaja ja kouluttaja. Hän kilpailee koiriensa kanssa agilityssä, rally-tokossa ja tokossa, ja harrastaa myös muita lajeja. Mirja on opiskellut eläinten kouluttamista ja käyttäytymistä aikuisiällä, ihmisten valmentamista puolestaan työurallaan yritysmaailmassa. Syy eläinten kouluttamisen opintojen aloittamiseen on ollut loputon mielenkiinto siihen, kuinka me ihmiset voimme parantaa eläinten kokonaisvaltaista hyvinvointia ja opettaa niille mitä ihmeellisimpiä asioita. Mirja on opiskellut eläinten kouluttamista pääasiassa Suomessa, mutta viime vuosina hän on pyrkinyt kouluttautumaan myös ulkomaisilla kursseilla. Tämän on tehnyt mahdolliseksi jäsenyys kansainvälisessä IAABC organisaatiossa (International Association of Animal Behavior Consultants).