Ilmaiset toimituskulut yli 75€ tilauksiin!
Edellisessä blogitekstissä kirjoitin lyhyesti leikistä, jota Ilon kanssa metsälenkeillä harrastamme. Ilon mielestä kepit, tai oikeammin puut, ja niiden kantaminen, raahaus ja puukarahkan kanssa taistelu ovat selvästi varsin mielekästä puuhaa joita se mieluusti harrastaa omaehtoisesti. Koska haluan olla osa koirien itsekeksimiä tekemisiä ja hyödyntää palkkioina asioita, jotka ne itse valitsevat ja kokevat mielekkäiksi, olen mennyt tähän puunrunkoleikkiin mukaan. Nyt keppien kanssa touhuamisesta onkin jalostunut sekä etäpalkka, että pudotetun esineen etsintäleikki ja esineruutukin tästä saataneen tehtyä 🙂 En ole opettanut Ilolle tätä leikkiä varten noutamista, enkä esineiden suussa pitämistä: ainoa pohjataito joka sillä on ollut, on pitkäkestoinen käsikosketus. Tähän taitoon olen yhdistänyt sen että pitkäkestoisen käsikosketuksen voi tehdä myös silloin, kun Ilolla on jotakin suussa.
Ilo tekee siis käsikosketuksen, josta se saa palkaksi kantaa löytämäänsä keppiä. Aluksi yksinkertaisesti tein niin, että aina kun Ilo löysi mieluisan kepin ja kantoi sitä, pyysin sitä tekemään nenäkosketuksen ja palkaksi juoksimme yhdessä sen löytämälle kepille. Hiljalleen otin mukaan vihjesanan, jota olen nyt tosin vaihtamassa koska tarvitsen ensimmäisen epähuomiossa tähän liitetyn keppi-sanan agilitykepeille 🙂 Pääasiallisena vihjeenä etsimiseen ja lähettämiseen toimii kuitenkin oma käteni, joka lähettää Ilon takaisin kepille. Myös koko etsintäkonteksti on vihje toiminnalle. Leikin lomassa vahvistuu myös luoksetulo, jota Ilo tarjoilee myös omaehtoisesti: kepille lähettämisestä on siis tullut yhtä mukavaa puuhaa kuin kepin kantamisestakin. Tämän taustalla toimii Premackin periaate, eli luoksetulo vahvistuu koska siitä saa palkaksi kantaa keppiä.
Koska keppien kantaminen ei aina ole terveellistä, vaikkakin Ilon tapauksessa se harvemmin kantaa pieniä keppejä koska suuhun eksyvät pääasiassa suuret ja pitkät puut, ja koska keppien kantoa ei oikein voi hyödyntää muussa harrastamisessa, aloin jalostaa tätä taitoa eteenpäin.
Treenaillessa suunnittelen nykyisin hyvin vähän kovinkaan tarkalla tasolla mitä aion tehdä: pyrin mielummin kehittämään treenattavia asioita hetkeen heittäytyen ja erityisesti koiraa ja sen osaamista tarkkaillen. Pyrin siihen, että voin lennossa vaihtaa löyhää suunnitelmaani sen mukaan miltä koira ja sen osaamistaso sillä hetkellä näyttävät, ja käyttää toista tekniikkaa, nostaa tai laskea kriteeriä koiran tekemisen mukaan. En myöskään kirjaa asioita tai laske toistojen määriä, vaan pyrin siihen että tarkkailen koiraa ja sen osaamista – se kun voi vaihdella joka päivä tilanteen ja ympäristön mukaan. Tähän harjoittelutapaan minua on inspiroinut erityisesti Leslie McDevitt, jonka mentorointiohjelmasta kirjoitan seuraavaan Canikseen.
Keppien sijaan aloin siis käyttää lenkeillä leluja, joita lähetin Ilon etsimään samaan tapaan kuin keppejä. Hiljalleen lisäsin lähetyksiin etäisyyttä ja aloin myös piilottaa lelua jotta Ilo ei aivan heti löydä sitä. Olen kokeillut yleistää taitoa myös muihin esineisiin, mutta se on vielä Ilolle vaikeaa. Yleistämisen tueksi olenkin tehnyt niin, että olen sitonut Ilon sujuvasti noutamaan palloleluun kiinni muita esineitä, jotta ne tulisivat Ilolle myös tutuiksi.
Leikin varjolla treenaaminen on siis varsin hauskaa ja rentouttavaa, niin koiralle kuin kouluttajalle 🙂 Hyödyttömiltä tuntuvien koiran itsensä hoksaamien asioiden avulla saa opetettua monta tärkeää asiaa ja mikä tärkeintä, pääsee itse mukaan koiran omaan maailmaan.
Mirja Leinikka
Kirjoittaja
Mirja Leinikka on intohimoinen koiraharrastaja ja kouluttaja. Hän kilpailee koiriensa kanssa agilityssä, rally-tokossa ja tokossa, ja harrastaa myös muita lajeja. Mirja on opiskellut eläinten kouluttamista ja käyttäytymistä aikuisiällä, ihmisten valmentamista puolestaan työurallaan yritysmaailmassa. Syy eläinten kouluttamisen opintojen aloittamiseen on ollut loputon mielenkiinto siihen, kuinka me ihmiset voimme parantaa eläinten kokonaisvaltaista hyvinvointia ja opettaa niille mitä ihmeellisimpiä asioita. Mirja on opiskellut eläinten kouluttamista pääasiassa Suomessa, mutta viime vuosina hän on pyrkinyt kouluttautumaan myös ulkomaisilla kursseilla. Tämän on tehnyt mahdolliseksi jäsenyys kansainvälisessä IAABC organisaatiossa (International Association of Animal Behavior Consultants).