Koira aktiiviseksi – ohjaaja passiiviseksi

Kirjoittaja Mirja Leinikka 17 Lokakuu, 2017

Koira aktiiviseksi – ohjaaja passiiviseksi

Vietin viime viikonlopun lauantain Liedossa Jaana Karppisen kauniissa Qublis-hallissa vireenhallintaa kouluttaen. Koulutettavana oli kahdeksan erityyppistä koirakkoa – puolet koirista oli matalavireisyyteen taipuvaisia, ja toiset edustivat reaktioillaan asteikon toista päätä.

Päivän yksi tärkeimmistä asioista oli vanha tuttu: harjoituksissa tulisi koira saada aktiiviseksi, ja ohjaaja passiiviseksi, jotta harjoittelu olisi laadukasta ja eteneminen sujuvaa. Tämä on aihe, jota koulutan yhä uudelleen erittäin mielelläni. Kyse on perusasiasta, joka ei ole lainkaan niin yksinkertainen miltä se ensikuulemalta vaikuttaa. Kun ohjaajasta saadaan passiivinen ja koirasta aktiivinen, ratkeaa moni pulma kuin itsestään.

Joskus sanotaan, että koiran pitäisi olla ohjaajaa kohtaan aktiivinen, mutta itse ajattelen niin, että koira pitäisi vain ylipäätään saada aktiiviseksi. Ohjaajan tehtävä on motivoida tuo energia kohdistumaan yhteiseen tekemiseen. Jos passiivisuuteen taipuvainen koira on edes jollakin tavalla aktiivinen vaikkapa tilanteessa jossa sitä jännittää, tuo aktiivisuus on palkitsemisen arvoinen juttu.

Koirasta ei saa aktiivista ja keskittynyttä siten, että ohjaaja ryhtyy esittämään sirkustemppuja koiralleen. Koiran huomion saattaa näillä keinoin saada hetkeksi suunnattua itseensä, mutta moni koira saattaa hämmentyä ohjaajansa yhtäkkisestä riehakkuudesta, ja sulkeutua tai keskittyä ohikulkeviin häiriöihin sen seurauksena entisestään. Sanomattakin on selvää, että koiraan hermostuminen ei vie tilannetta yhtään askelta eteenpäin. Päinvastoin.

Sirkustemppujen sijasta koirasta tulisi saada asioita omaehtoisesti tarjoileva ja itseensä luottava tapaus, ja ohjaajasta koiraa tukeva treenikaveri. Harjoitusten olisi hyvä alkaa niin, että koira tulee kysymään “mitä kivaa nyt tehdään?” sen sijaan, että ohjaaja virittelee onkivapaansa koittaen kalastella koiraa mukaan yhteiseen tekemiseen.

Samoin jokaisen harjoitushetken tulisi päättyä siihen, että koira ei ole se, joka ehtii lopettaa treenin vaan päätöksen tekee ohjaaja. Koira voi jäädä vaikkapa oman koirani Ilon tapaan kentän keskelle makaamaan, koska se ei millään tahtoisi lopettaa harjoittelua. No – Ilo toki on omista koiristanikin ainoa joka tällaista harrastaa, mutta yhtä kaikki, on tärkeää että ohjaaja lopettaa treenin ennen koiraa, kun koira vielä tahtoisi jatkaa.

Hiljalleen vireenhallintaharjoitusten avulla koiran kestävyyttä saadaan kasvatettua pidempikestoisiin palkattomiinkin suorituksiin. Kun koira on se joka joustaa kun ohjaajaa jännittää, kuten Sari Laukkasen kurssilla todetaan, pitää koiralle saada rakennettua itseluottamusta selvitä näistä tilanteista.

Oma tarinansa on myös se, että moni herkästi passivoituva tai kovilla kierroksilla käyvä koira voi itseasiassa olla oppinut, että jos jokin tuntuu vaikealta, niin apua saa aina. Apu tulee jos ei ymmärrä mitä pitäisi tehdä, tai jos ei oikeastaan juuri nyt jaksaisi ajatella. Ja jos aina autetaan, ei oikeastaan ole järkevää yrittää itse. Treenikentän keskellä makaava Ilo, joka ei halua lopettaa treeniä kesken, kuuluu sekin joskus tähän kategoriaan. Nuorena koirana se haluaisi apua, kun jokin tuntuu himpun verran liian hankalalta, ja jos apua ei toimiteta, se turhautuu ja antaa sen kuulua. Onkin oma taiteenlajinsa osata virittää tehtävän vaatimustaso sellaiseksi, että koira selviytyy siitä turhautumatta, ja kuitenkin niin, että se yrittää myös ratkaista tehtävän itse.

Entä jos sitten on harjoituttanut itsestään koiran huomiota tavoitellessaan sirkustaitelijan – pitäisikö nämä taidot heittää romukomppaan hyödyttöminä? Vastaus on, että ei missään nimessä. Taidot ovat hyödyllisiä, mutta ne tulisi säästää koiran palkitsemiseen. Naksutinkouluttajien genressä palkkaus voi olla asia, joka tarkan tekniikan hiomisen tuloksena on saattanut muotoutua syvässä hiljaisuudessa tapahtuvaksi naksutteluksi, jota seuraa lihapullan suuhun toimitus. Jos on harjoituttanut itsestään sirkustaiteilijan, kaikki temput ja tunteet pitäisi päästää ilmoille silloin kun koira tekee jotakin oikein. Koiran palkitsemisessa pitäisi näkyä oma aito tunne, eli se, että koiraan ollaan tyytyväisiä. Koira aistii tunteemme paremmin kuin luulemmekaan, joten siksi etenkin niiden positiivisten sellaisten pitäisi harjoitellessa paistaa meistä läpi. Jokainen koirahan on ansainnut positiivisia tunteita osakseen, kaikki niistä kun ovat hienoja tapauksia, joita tulisi arvostaa juuri sellaisina kuin ne ovat 🙂

P.S. Vireenhallinnan verkkovalmennuksistamme löydät harjoitusohjeita sekä ylivireisten että matalavireisten koirien treeneihin. Jos olet kiinnostunut oman koulutuspäivän järjestämisestä, kurkkaa tarjoamani palvelut ja ota yhteyttä! 




Mirja Leinikka
Mirja Leinikka

Kirjoittaja

Mirja Leinikka on intohimoinen koiraharrastaja ja kouluttaja. Hän kilpailee koiriensa kanssa agilityssä, rally-tokossa ja tokossa, ja harrastaa myös muita lajeja. Mirja on opiskellut eläinten kouluttamista ja käyttäytymistä aikuisiällä, ihmisten valmentamista puolestaan työurallaan yritysmaailmassa. Syy eläinten kouluttamisen opintojen aloittamiseen on ollut loputon mielenkiinto siihen, kuinka me ihmiset voimme parantaa eläinten kokonaisvaltaista hyvinvointia ja opettaa niille mitä ihmeellisimpiä asioita. Mirja on opiskellut eläinten kouluttamista pääasiassa Suomessa, mutta viime vuosina hän on pyrkinyt kouluttautumaan myös ulkomaisilla kursseilla. Tämän on tehnyt mahdolliseksi jäsenyys kansainvälisessä IAABC organisaatiossa (International Association of Animal Behavior Consultants).


Kommentoi


Ilotraining-blogi -blogissa sinua saattavat kiinnostaa myös:

Mitä tapahtuu nose workin hajutestissä?
Mitä tapahtuu nose workin hajutestissä?

Kirjoittaja Mirja Leinikka 08 Kesäkuu, 2018

Lue lisää

Päivä eläinnäyttelijänä
Päivä eläinnäyttelijänä

Kirjoittaja Mirja Leinikka 03 Kesäkuu, 2018

Lue lisää

Jan Østergaard - tokoseminaarin antia
Jan Østergaard - tokoseminaarin antia

Kirjoittaja Mirja Leinikka 29 Huhtikuu, 2018

Lue lisää