Koiran ehdollistaminen palkkiosignaaliin

Kirjoittaja Mirja Leinikka 13 joulukuu, 2015

Koiran ehdollistaminen palkkiosignaaliin

Kaikki Koirakoulu Verkossa koulutukset perustuvat positiivisen vahvistamisen tekniikoihin. Positiiviseen vahvistamiseen perustuvaa koulutusta kutsutaan yleisemmin naksutinkoulutukseksi. Jotta koulutus voisi onnistua, koira tulee ehdollistaa johonkin palkkiota tarkoittavaan signaaliin. Tämä tarkoittaa sitä, että opetamme koiralle että naksuttimen ääni on yhtä kuin makupala tai muu koiraa palkitseva asia.

Käytämme naksutinta siksi, että sillä pystymme merkitsemään tarkasti sen hetken kun eläin tekee oikein, ja toimittamaan sille palkkion tämän hetken jälkeen. Kun signaali tarkoittaa palkkiota, eläin tietää tämän merkkiäänen kuullessaan että se teki jonkin asian oikein ja tästä on tulossa sille palkkio. Naksuttimen voi korvata myös sanallisessa signaalilla, eli jollakin helpolla ja lyhyellä sanalla. Esimerkiksi jes tai hyvä.

Ennen Koirakoulu Verkossa koulutusten aloittamista, ehdollista siis eläimesi huolellisesti palkkiosignaaliin. Oheiselta videolta näet miten tämä tapahtuu. Käytännössä anna merkkiääni, esimerkiksi naksauta naksutinta tai sano hyvä tai jes, ja heti sen jälkeen anna eläimellesi palkkio. Toista useita kertoja. Näin eläin oppii, että naksuttimen ääni tarkoittaa palkkiota. Muista, että kun olet ehdollistanut eläimesi siihen palkkiosignaaliin, sinun tulee jokaisen kerran jälkeen toimittaa eläimelle palkkio kun naksautat naksutinta tai sanot sanalllisen vihjeesi (esim. hyvä/jes). Myös silloin, jos teet itse virheen ja naksautat väärällä hetkellä. Jos et toimi näin, eläimesi ehdollistuminen naksuttimen ja palkkion välillä katkeaa etkä tällöin voi käyttää naksutinta enää koulutuksen apuvälineenä. Hyviä treenihetkiä!




Mirja Leinikka
Mirja Leinikka

Kirjoittaja

Mirja Leinikka on intohimoinen koiraharrastaja ja kouluttaja. Hän kilpailee koiriensa kanssa agilityssä, rally-tokossa ja tokossa, ja harrastaa myös muita lajeja. Mirja on opiskellut eläinten kouluttamista ja käyttäytymistä aikuisiällä, ihmisten valmentamista puolestaan työurallaan yritysmaailmassa. Syy eläinten kouluttamisen opintojen aloittamiseen on ollut loputon mielenkiinto siihen, kuinka me ihmiset voimme parantaa eläinten kokonaisvaltaista hyvinvointia ja opettaa niille mitä ihmeellisimpiä asioita. Mirja on opiskellut eläinten kouluttamista pääasiassa Suomessa, mutta viime vuosina hän on pyrkinyt kouluttautumaan myös ulkomaisilla kursseilla. Tämän on tehnyt mahdolliseksi jäsenyys kansainvälisessä IAABC organisaatiossa (International Association of Animal Behavior Consultants).



Ilotraining-blogi -blogissa sinua saattavat kiinnostaa myös:

Koiran stressi ja selviytymisstrategiat
Koiran stressi ja selviytymisstrategiat

Kirjoittaja Mirja Leinikka 21 elokuu, 2022

Lue lisää

Onko ihminen eläin?
Onko ihminen eläin?

Kirjoittaja Mirja Leinikka 21 marraskuu, 2021

Lue lisää

Mitä on luottamus?
Mitä on luottamus?

Kirjoittaja Mirja Leinikka 21 marraskuu, 2021

Lue lisää