Koulun penkillä!

Opiskelen parhaillaan Susan Friedmanin Living and Learning with Animals -koulutuksessa sovellettua käyttäytymisanalyysia ja sen hyödyntämistä eläinten kouluttamisessa. Sovellettu käyttäytymisanalyysi on siis tieteenala, jonka tavoitteena on ratkaista konkreettisia käyttäytymisongelmia. Konkreettisilla tarkoitetaan puolestaan asioita, jotka tapahtuvat todellisessa elämässä, eivät ns. laboratorio-olosuhteissa, joissa vaikkapa ympäristön olosuhteita voidaan säädellä.

Koulutuksessa on osallistujia ympäri maailmaa: Israelista, Uudesta-Seelannista, Unkarista, Australista – yhteensä noin 20 eri maasta. Osallistujat ovat eläinlääkäreitä, käyttäytymistieteilijöitä, räjähdekoirien kouluttajia ja eläintarhojen työntekijöitä muutamia nyt mainitakseni. Suomesta on kaksi osallistujaa: Inka ja minä, eli Koirakoulu Verkossa kouluttajat ovat kurssilla runsaasti edustettuina 🙂 Koulutuksesta saatavia opintopisteitä voi käyttää hyödyksi esimerkiksi kansainvälisen Animal Behavior Consultant – sertifioinnin suorittamiseen.

Koulutuksen luentojen anti on huimaa: joka viikko saamme uutta yliopistotason koulutusta eläinten käyttäytymisestä ja oppimisesta, jota pureksimme auki kotitehtävien muodossa. Meillä on omat mentorit, jotka sparraavat meitä tehtävien teossa ja asioiden sisäistämisessä. Massiiviset lisämateriaalipaketit varmistavat sen, että innokkaimmallakin opiskelijalla riittää puuhaa vaikkapa viikon jokaiselle päivälle.

Hakeuduin Susanin koulutukseen siksi, että hän on alan johtavia asiantuntijoita maailmassa sekä tietysti siksi, että hänen tarjoamaansa koulutuskokonaisuuteen on mahdollista osallistua myös pienestä Suomesta käsin. Suomen yliopistoissa ei ole mahdollista opiskella sovellettua käyttäytymisanalyysiä tästä näkökulmasta, joten jos asiaan haluaa perehtyä, on suunnattava ulkomaille oppiin. Koulutukseen voi niinikään osallistua ajasta ja paikasta riippumatta: se on toteutettu verkko-opintoina ja neuvottelupuheluilla, joten itse opiskelin esimerkiksi kurssin asioita syyslomalta palatessamme auton pelkääjän paikalta 🙂

Ensimmäisillä luennoilla on tullut eteen jo useita pieniä suuria asioita. Kuten nyt vaikkapa se, että käyttäytyminen ei ole jotain mitä eläin on tai mitä sillä on, vaan jotakin mitä eläin tekee ja jota voidaan mitata.

Meillä ihmisillähän on tapana laittaa eläimiä erilaisiin lokeroihin, kuten että eläin “porsastelee” kun se jossakin tilanteessa käyttäytyy meistä harmillisella tavalla, ja tällaisen yksittäisen tilanteen vuoksi saatamme leimata eläimen suoraan tietynlaiseksi. Tällainen kategorisointi ei kuitenkaan kerro eläimestä tai sen käyttäytymisestä meille ihmisille mitään, syystä että lokerointi ei ole mitattavissa olevaa mutta ennenkaikkea yhteisesti ymmärrettävissä olevaa asiaa. Lokeroinnin kautta emme myöskään pääse muuttamaan eläimen käyttäytymistä haluamaamme suuntaan, kun emme tarkalleen ottaen edes tiedä, mitä eläin tekee jos se “porsastelee”.

Susan kertoi tutkineensa itse, miten ihmiset mieltävät kun sanotaan että “papukaija on levoton”. Tulokseksi hän sai 52 eri asiaa 20:ltä eri ryhmältä. Vain 9 henkilöä antoi saman vastauksen. Susanin mukaan tärkein oppimme koulutuksessa onkin oppia katsomaan käyttäytymistä ja kuvaamaan sitä: siis rohkaista ihmisiä lopettamaan eläinten lokerointi ja leimaaminen tietynlaisiksi (Unlabel me). 

Kyseisen papukaijan levotonta käyttäytymistä tulisi siis oppia kuvaamaan vaikkapa seuraavasti: “Kun papukaijan häkin ovi avataan, ja käsi työnnetään häkistä sisään, papukaija astelee orrellaan edestakaisin päätään heiluttaen. Jos käsi koittaa tarttua kiinni papukaijaan, se nokkaisee kättä nokallaan.” Tällä tavoin kuvattua käyttäytymistä voidaan mitata, ja se avautuu kaikille ihmisille samanlaisena ja sitä voidaan ryhtyä muuttamaan.

Toinen suuri asia oli sen ymmärtäminen, että kaikki elävät organismit jotka planeetallamme elävät oppivat, jopa bakteerit. Oppiminen on elävien organismien tapa selviytyä jatkuvasti muuttuvasta maailmasta. Siksi olikin pysäyttävää kun Susan totesi, että kun puhumme lapsista oppijoina, käytämme sanoja oppia ja opettaa (learn & teach), ja kun taas puhumme vaikkapa koirista, käytämme sanoja ehdollistaa ja kouluttaa (condition & train). Tosiasiassa kaikki elolliset kuitenkin oppivat asioita samalla tavalla, joten miksi siis toisen lajin oppiminen onkin kouluttamista ja toisen opettamista? Ehkäpä tämä kertoo arvoistamme ja arvostuksistamme jotakin.

Korkealaatuisen tiedon lisäksi arvostan myös LLA-kurssin amerikkalaista kerrontatapaa: tieto on hyvin konkreettista ja selkeää, ehkä jopa aavistuksen popularisoitua, mikä mielestäni auttaa abstraktien asioiden oppimista ja sisäistämistä. Odotan siis innolla mitä kaikkea uutta LLA-kurssilla opin ja pyrin jakamaan keskeisimpiä asioita myös täällä blogissa 🙂