Kuka oppii ja kenen ehdoilla?

Kirjoittaja Mirja Leinikka 29 Maaliskuu, 2016

Kuka oppii ja kenen ehdoilla?

Hiljattain uutisoitiin, että Sea World lopettaa miekkavalasnäytöksensä Yhdysvalloissa. Suomessa Särkänniemen delfinaariolopetetaan ja  parhaillaan kerätään kansalaisaddressia, jotta Suomalaiset matkatoimistot lopettaisivat Kanariansaarilla miekkavalasnäytösten myynnin turisteille. Siellä missä ihmisille vielä tarjotaan eläinviihdettä, esitetään nykypäivinä samaan aikaan painavia eettisiä kysymyksiä.

Monet eläinpuistot ja delfinaariot ovat vuosien varrella viihteen lisäksi tarjonneet työtä ja oppimismahdollisuuksia eläinten kouluttajille ja tarjonneet näin paikan jopa koulutusinnovaatioiden luomiselle. Itse Karen Pryorkin loi 
naksutinkoulutuksen Sea Life Parkissa Havaijilla ja operantin ehdollistamisen “äitinä ja isänä” tunnetut Keller & Marian Breland puolestaan tulivat tunnetuiksi siitä, että heillä oli iso kiertävä eläinsirkus, jossa eläimet esittivät erilaisia temppuja.

Sopivatko eläinten kokonaisvaltainen hyvinvointi ja positiiviseen vahvistamiseen pohjaavan koulutuksen opettelu kuitenkaan keskenään enää yhteen?

Jos unohdetaan näistä yllämainituista esimerkeistä sen pohtiminen, onko eläinten vangitseminen ylipäätään eettistä, ja tarkastellaan pelkästään tällaisten eläinten elinympäristöä, voitaneen yhteen ääneen todeta, että sekä
merieläimet että eläintarhojen eläimet elävät yleisesti hyvinkin epävirikkeellisissä ja tylsähköissä ympäristöissä, joissa lajityypillisten käyttäytymistarpeiden toteuttaminen voi olla varsin haastava asia toteuttaa.

Ja jos eläimen elinympäristöä kavennetaan siten, että se elää pääosin ympäristössä joka ei juuri virikkeitä tarjoa, voi kouluttamisesta ja sen kautta saadusta toiminnasta muodostua eläimelle hyvinkin innostava asia. Mitä
tylsempi elämä, sen hauskempaa on, jos siinä joskus tapahtuu jotakin mielenkiintoista.

Jos vielä kaikki päivän ruoka ansaitaan vain koulutuksen tai opittujen temppujen kautta, ei eläimellä oikeastaan ole muuta mahdollisuutta kuin osallistua koulutukseen.

Voisikin siis ehkä todeta, että sellaisen eläimen kouluttaminen, joka elää tylsässä ympäristössä ja jolla on mahdollisuus ansaita päivittäinen ruokansa vain erilaisten koulutuspelien kautta, on pääsääntöisesti motivoitunut ja helppo koulutettava. Joskus jopa yli-innokas. Tällaista eläintä voisikin luonnehtia kouluttajan unelmaksi – eläin oppii pikavauhdilla erilaisia asioita ja on erittäin motivoitunut oppilas. Kouluttaja saa jatkuvasti positiivista palautetta, kun eläin oppii ja on innokkaasti mukana harjoituksissa.

Onko tällainen suurella motivaatiolla tehtäviä toistava “kouluttajan unelma” sitten samanaikaisesti hyvinvoiva eläin, onkin kokonaan toinen kysymys. Tai onko omien koulutustaitojen harjoittelu tällaiseen tilanteeseen asetetun eläimen kanssa eettisesti kestävällä pohjalla? Jos eläin ei pysty toteuttamaan lajityypillistä käyttäytymistään ja jos sen elinolosuhteet ovat virikkeettömät, ovat eläimen hyvinvoinnin kriteerit ovat melko kaukana optimaalista. Kouluttaminen voi tuoda eläimen elämään jotakin virikettä, mutta eläimen hyvinvoinnin ongelmia se ei näissä tilanteissa ratkaise.

Eläin joka elää virikkeellisessä ympäristössä, ja on hyvinvoiva, voi valita itse osallistuuko se ihmisen tarjoilemaan koulutushetkeen vaiko ei. Ihmisen tarjoilemien vaihtoehtojen lisäksi sillä on monta muutakin kiinnostavaa asiaa ympärillään, ja kouluttajalta vaaditaankin ensisijaisesti kärsivällisyyttä, jos hän aikoo saada tällaisen eläimen innostumaan koulutuspeliensä pelaamisesta.  Alla olevalta videolta näkee esimerkiksi kanan, joka nokkii kupista jyviä, vaikka jyviä on tarjolla myös pehkupedillä. Koulutushetki tällaisen kanan kanssa kestää kuitenkin tuntien sijasta vain muutaman minuutin, jos sitäkään.

Tie paremmaksi kouluttajaksi voi käydä myös muiden reittien, kuin virikkeettömissä elinympäristöissä pidettävien eläinten kouluttamisen kautta. Eläimistä voi oppia paljon havainnoimalla ja tutustumalla niihin juuri sellaisina kuin ne ovat. Niitä voi myös opetella kouluttamaan siten, että eläin osallistuu koulutuspeliin keskellä sen omaa virikkeellistä ympäristöään. Sekin on nimittäin mahdollista. Hyvä avaus uudentyyppiselle lähestymistavalle on Mintelin aikuisille suunnattu eläinleiri, jossa eläimiä voi havainnoida ja kouluttaa niiden lajityypillisissä ympäristöissä. Tällaisia uusia tähän aikaan sopivia lähestymistapoja olisi hienoa nähdä tulevaisuudessa lisääkin.




Mirja Leinikka
Mirja Leinikka

Kirjoittaja

Mirja Leinikka on intohimoinen koiraharrastaja ja kouluttaja. Hän kilpailee koiriensa kanssa agilityssä, rally-tokossa ja tokossa, ja harrastaa myös muita lajeja. Mirja on opiskellut eläinten kouluttamista ja käyttäytymistä aikuisiällä, ihmisten valmentamista puolestaan työurallaan yritysmaailmassa. Syy eläinten kouluttamisen opintojen aloittamiseen on ollut loputon mielenkiinto siihen, kuinka me ihmiset voimme parantaa eläinten kokonaisvaltaista hyvinvointia ja opettaa niille mitä ihmeellisimpiä asioita. Mirja on opiskellut eläinten kouluttamista pääasiassa Suomessa, mutta viime vuosina hän on pyrkinyt kouluttautumaan myös ulkomaisilla kursseilla. Tämän on tehnyt mahdolliseksi jäsenyys kansainvälisessä IAABC organisaatiossa (International Association of Animal Behavior Consultants).


Kommentoi


Ilotraining-blogi -blogissa sinua saattavat kiinnostaa myös:

Mitä tapahtuu nose workin hajutestissä?
Mitä tapahtuu nose workin hajutestissä?

Kirjoittaja Mirja Leinikka 08 Kesäkuu, 2018

Lue lisää

Päivä eläinnäyttelijänä
Päivä eläinnäyttelijänä

Kirjoittaja Mirja Leinikka 03 Kesäkuu, 2018

Lue lisää

Jan Østergaard - tokoseminaarin antia
Jan Østergaard - tokoseminaarin antia

Kirjoittaja Mirja Leinikka 29 Huhtikuu, 2018

Lue lisää