Ilmaiset toimituskulut yli 75€ tilauksiin!
Canis-lehteen kirjoittamani artikkeli paimennuksesta ilmestyy 8.2.2018. Artikkelissa pohditaan sitä, miten paimennusta voi kouluttaa positiivisen vahvistamisen tekniikoilla, vai voiko. Haastattelin juttua varten kahta kahta paimennusta koirillaan tekevää ja kouluttavaa, sekä lampaita omistavaa henkilöä: maa- ja metsätaloustieteiden maisteri ja tohtorikoulutettava Saara Kattaista sekä Karen Pryor akatemian kouluttajaa Laura Donaldsonia. Molemmat pohtivat artikkelin aiheiden lisäksi sitä, millainen on ominaisuuksiltaan hyvä paimenkoira.
Koiran ominaisuuksia pohdittaessa on tärkeää muistaa, että se käyttäytyminen mitä koira eri tilanteissa ilmentää ei ole ainoastaan sisäsyntyistä. Koiran, kuten ihmistenkin käyttäytymiseen vaikuttaa ominaisuuksien lisäksi monta muutakin tekijää – ympäristö ja ohjaaja näistä tärkeimpiä. Aina kun pohditaan koiran ominaisuuksia, haluaisin itse, että pohditaan myös ohjaajan osaamista ja käyttäytymistä. Koirat ovat pitkälle domestikoituneita eläimiä, joiden yksi selviytymiskeinoista niiden monisatavuotisen historian varrella on ollut sopeutuminen rinnakkaiseloon ihmisen kanssa. Jokainen koira on siksi mestari muokkaamaan käyttäytymistään. Suhde omaan ihmiseen voi siis saada koiran luonteen piirteet joko kauniisti esiin, tai sitten ne saattavat jäädä kokonaan piiloon.
Haastateltavani pohtivat hyvän paimenkoiran ominaisuuksia muutamasta eri näkökulmasta, koska aiheeseen on vaikea löytää yksinkertaista vastausta.
– Kysymykseen siitä, millainen on hyvä paimenkoira ei ole oikeastaan vastausta. Hyvän paimenkoiran määritelmä riippuu siitä, millaiseen tilanteeseen koiraa tarvitaan, Saara sanoo.
Saaran mukaan on koiria, jotka ovat paimennusta tehdessään todella helppoja. Niiden kanssa voi tehdä heti flänkkejä, eli kaaria ja ajoa, mutta toisaalta niiltä ei välttämättä riitä niin sanotusti potkua haastaviin tilanteisiin.
– Koira, jonka kanssa joutuu tekemään aluksi paljon töitä saattaa olla sitten sellainen, että se saa liikkeelle pässiporukan, joka muuten pistäisi koiran hengiltä. On koiria jotka ovat jokapaikan koiria, ja sitten on koiria, joilla on puutteita jossain osa-alueesta.
Entä sitten eri rodut? Bordercolliet ja australian kelpiet ovat perinteisiä lammastiloilla näkyviä paimenkoirarotuja, mutta niiden rinnalla löytyy monta muutakin eri tavoin karjan kanssa työskentelevää koiraa.
– Paimenkoiraroduissa on eroja, ja koiran valinta riippuu pitkälti siitä minkälaista paimennettavaa ihmisellä on. Kelpiet kuljettavat eläimiä pitkiä matkoja suoraviivaisesti eteenpäin, bordercollieista toiset ovat ajavia ja toiset taas kasaavia. Kolmas tyyppi ovat niin sanotut yleiskoirat, jotka eivät ole vahvasti kumpaakaan. Ne ovat niitä, jotka pitävät pakkaa niin sanotusti kasassa. Saksanpaimenkoirat taas puolestaan ovat living fence, ei elävä aita, -tyyppisiä koiria, Saara pohtii.
Kun paimennusta sitten koulutetaan, koulutus pitäisi muokata koiran ominaisuuksien, rodun ja yksilön mukaan.
– Bordercollieillakin pitäisi yksilölliset erot huomioida. Siksi kouluttajalla pitäisi olla kokemusta monentyyppisistä koirista, jotta näkisi mikä on oikea tapa viedä tiettyä koiraa eteenpäin. Samalla kaavalla ei voi mennä kaikkien koirien kanssa, Saara sanoo.
Bordercollieiden ylivertaisuus paimennuksessa johtuu Saaran mukaan pitkälti niiden kyvystä käyttää silmää. Bordercollie eye, on koiran käyttämä hypnoottinenkin tuijotus, joka saattaa vahvoilla silmäkoirilla ilmetä myös muualla kuin lampailla.
– Sudet toimivat ryhmässä, ja ajavat saaliin kohti yhtä sutta joka lopulta tappaa sen. Samaan perustuu paimennus – koira ajaa lampaat samaan tapaan kohti surman suuta, joka tässä tapauksessa on kuitenkin ohjaaja. Lampaat eivät lopulta usko haukkua samaan tapaan kuin silmää, siksi bordercollie nousee tässä lajissa korkealle. Bordercollie asettaa eläimiä kohtaa saalistuspaineen silmän kautta, ja siksi silmän käyttö voittaa usein haukun, Saara toteaa.
Laura Donaldsonin kanssa pohdimme samaa aihetta, mutta nyt vireen ja koiran itseluottamuksen näkökulmasta. Paimennuksessa koirat usein kiihtyvät ja katoavat ainakin aluksi myös ohjaajan kuuluvuusalueelta, joten millaisella viretilalla varustettu koira olisi optimaalisin paimennusta ajatellen?
Etologian näkökulmasta drive, eli vietti ja niin sanotut ominaiskäytökset, fixed action patterns, ovat Lauran mukaan kiistanalaisia. Samaa sanoo myös sovelletun käyttäytymisanalyysin professori Susan Friedman, jonka mukaan ominaiskäytösten (fixed action patterns) käsite on itseasiassa vanhentunut. Jos ajatellaan vaikkapa lintujen pesänrakentamista, joka on tietynlaista ominaiskäyttäytymistä, tämäkin käyttäytymismalli muuttuu eläimen oppimisen myötä jatkuvasti, ja linnusta tulee koko ajan parempi pesänrakentaja. Siksi Friedman sanoo että nykyisin puhutaankin muuttuvista ominaiskäyttäytymismalleista, (flexible action patterns).
Mutta takaisin viretilaan.
– Kun arvioidaan koiran eri viretiloja, haluan mieluiten puhua koiran perinnöllisistä taipumuksista tiettyjä käyttäytymisjoukkoja kohtaan, joiksi voidaan lukea paimennuksessa vaikkapa lampaiden kokoon kasaaminen. Tällaiset taipumukset aktivoituvat ja kehittyvät koiran kokemusten mukaan. Vietin sijaan olisi mielestäni täsmällisempää puhua koiran voimasta, tai koiran kyvystä liikkuttaa lampaita omalla liikeellään ja vaikkapa tuijotuksella, Laura sanoo.
Lauran mielestä ihmiset sekoittavat helposti niin paimennuksessa kuin agilityssäkin koiran ominaisuuksia arvioitaessa kiihtymisen ja voiman.
– Koirat jotka ovat liian nopeita ja liian kiihtyneitä pelästyttävät lampaat. Kiihtynyt koira on myös tehoton, ja sillä kuluu paljon energiaa kiihtyneenä olemiseen sen sijaan että se kykenisi kohdistamaan energiansa lampaiden liikuttamiseen tai agilityrataan keskittymiseen, Laura toteaa.
Kiihtynyt koira ei ole siis ominaisuuksiltaan voimakas, ja koiran optimaalinen viretila paimennusta, ja montaa muutakin lajia ajatellen on sellainen, jossa koira kykenee ajattelemaan ja työskentelemään jopa tuntikausien ajan.
Caniksen jutussa Laura ja Saara kertovat ajatuksiaan paimennuksen eettisyydestä, pohtivat voivatko lajia harrastaa myös ne, joilla ei omia lampaita ole, sekä siitä, mitkä ovat heidän ajatuksiaan paimennuksen kouluttamisesta.
Caniksen voit tilata täältä: http://www.canislehti.fi/1_2_tilaa-lehti.html
Kestotilaajana voit lukea artikkelit digimuodossa.
Mirja Leinikka
Kirjoittaja
Mirja Leinikka on intohimoinen koiraharrastaja ja kouluttaja. Hän kilpailee koiriensa kanssa agilityssä, rally-tokossa ja tokossa, ja harrastaa myös muita lajeja. Mirja on opiskellut eläinten kouluttamista ja käyttäytymistä aikuisiällä, ihmisten valmentamista puolestaan työurallaan yritysmaailmassa. Syy eläinten kouluttamisen opintojen aloittamiseen on ollut loputon mielenkiinto siihen, kuinka me ihmiset voimme parantaa eläinten kokonaisvaltaista hyvinvointia ja opettaa niille mitä ihmeellisimpiä asioita. Mirja on opiskellut eläinten kouluttamista pääasiassa Suomessa, mutta viime vuosina hän on pyrkinyt kouluttautumaan myös ulkomaisilla kursseilla. Tämän on tehnyt mahdolliseksi jäsenyys kansainvälisessä IAABC organisaatiossa (International Association of Animal Behavior Consultants).