Moni on saattanut kuulla ehdotuksia, että koiran kanssa tulisi “käydä keskustelu”, mikäli se ei suostu tekemään jotakin toivottua asiaa. Keskustelulla tarkoitetaan sitä, että koiralle “kerrotaan” ettei tehtävän kesken jättäminen sen vuoksi että koiraa jännittää tai pelottaa ole sallittua. Yleensä tällainen “keskustelu” tarkoittaa sitä, että koira pakotetaan tavalla tai toisella jatkamaan toimintaa, koira kun on noin puheentuotantoa ajatellen melko huono keskustelukumppani 🙂
Eettinen koulutustapa ottaa “keskusteluiden” sijaan huomioon koiran tunnetilan ja syyn sille, miksi koira ei kyseistä toimintaa halua jatkaa. Jännittynyt ja pelokas koira ei ole rento ja itsevarma, eikä se sellaiseksi myöskään pakottamalla muutu. “Keskustelun” pelossa moni koira saattaa suorittaa tehtävän vaikka sitä pelottaisi ja jännittäisi, ja jos ihmiselle tulokset ovat tärkeintä, päästään tällä tavalla maaliin.
Jos ihmisen tavoitteena on rohkea, itsevarma ja hyvinvoiva harrastuskaveri, koira kannattaa valmentaa sitä jännittävistä tilanteista yli koiran itseluottamusta tukevin keinoin. Samaan päämäärään siis päästään ilman, että koiraa tarvitsee pakottaa toimimaan ja ilman että koiran luottamus omaan ihmiseen kärsii. Kun koira valmennetaan paineisista tilanteista yli positiivisin keinoin, sille opetetaan, että se ei kuole kohdatessaan jotakin ikävää, ja samalla sen itseluottamus, rohkeus ja hyvinvointi lisääntyvät. Tuloksena koira oppii kohtaamaan vaikeat asiat muutoin kuin pakenemalla tai passivoitumalla, ja sen sietokyky ikäviä tilanteita kohtaan kasvaa jokaisen positiivisesti voitetun vaikean tilanteen myötä. Se oppii myös luottamaan, että oma ihminen auttaa ja tukee sitä tilanteissa, jotka ovat sille vaikeita.
Omat koirani Iines ja Nero ovat rodulleen tyypillisesti varsin herkkiä. Iines on paennut harjoituspaikalta, kun vuorossa oli metallinoutokapulan pitoharjoitus tai pk-kangasesteen ylitys – Nero puolestaan on väistänyt kaikenlaista painetta passiivisuuteen. Molemmat ovat siis olleet varmoja, että ne tulevat kuolemaan paineisiin tehtäviin.
Koirieni kanssa harjoitellessani tarkkailen etenkin uusissa tilanteissa ja uusia harjoituksia tehdessä sitä, ovatko koirani jännittyneitä tai kokevatko ne jonkin tilanteen mahdollisesti ikävänä. Jos, ryhdyn heti koiraa tukeviin toimenpiteisiin. Koira valmennetaan yli sille hankalista tilanteista jotakin hyvin helppoa toimintaa jatkamalla, ja koiraa tästä erityisen hyvillä palkkioilla palkitsemalla. Käytännössä pyritään voittamaan negatiivinen vahvistuminen (paikalta pakeneminen, harjoituksen päättäminen) positiivisella.
Kun siis Iines jännittyi metallinoutokapulan pitoharjoituksia tehdessämme, ja alkoi näyttää siltä, että seuraavaksi se päättää lopettaa harjoitukset tältä päivältä siihen, kaivoin taskusta maistuvimmat makupalat ja valitsin tehtäväksi helpoimman mahdollisen mitä se kykenee siinä tilanteessa tekemään: meidän tapauksessamme käsikosketuksen (koira koskee kuonolla kättä). En siis jatkanut metallinoudon harjoittelemista: nythän harjoitukseksi oli lennosta vaihtunut itseluottamus- ja rohkeustreeni, jonka aioin käyttää hyväkseni saadakseni rohkean ja itsevarman koiran.
Jatkoimme harjoitusta siis eteenpäin tehden käsikosketuksia superpalkkioilla. Hiljalleen otin jälleen näkyviin metallinoutokapulan, ja kun käsikosketukset olivat edelleen tästä huolimatta sujuvia, pyysin Iinestä koskemaan nenällään välillä metallinoutokapulaa, ja sitten taas useamman kerran kättäni, edelleen palkkiona ne makupaloista parhaimmat. Ja sitten kun Iines oli päässyt jännityksestään yli ja tilanne oli normalisoitunut, jatkoimme muutaman kerran metallinoutokapulan pitoharjoituksia. Nykyisin Iines noutaa metallinoutokapulaa sujuvasti toisen inhokkinsa, eli PK-kangasesteen yli hypäten.
Riippuu koirasta, monenko paineisen tilanteen yli se täytyy positiivisesti valmentaa, ennenkuin se oppii luottamaan siihen, että se selviää niistä ja elämä kantaa. Meidän tapauksessamme metallinoutoa vastaavia tilanteita on ollut muutamia, joiden jälkeen näitä tilanteita ei ole tullut juurikaan enää eteen. Kun koira oppii, että sen omistaja tukee sitä kun sitä jännittää ja pelottaa, se oppii voittamaan itsensä ja olemaan rohkea. Rohkeaksi ja itsevarmaksi koulutettu koira puolestaan on vertaansa vailla oleva harrastuskumppani.
Mirja Leinikka
Kirjoittaja
Mirja Leinikka on intohimoinen koiraharrastaja ja kouluttaja. Hän kilpailee koiriensa kanssa agilityssä, rally-tokossa ja tokossa, ja harrastaa myös muita lajeja. Mirja on opiskellut eläinten kouluttamista ja käyttäytymistä aikuisiällä, ihmisten valmentamista puolestaan työurallaan yritysmaailmassa. Syy eläinten kouluttamisen opintojen aloittamiseen on ollut loputon mielenkiinto siihen, kuinka me ihmiset voimme parantaa eläinten kokonaisvaltaista hyvinvointia ja opettaa niille mitä ihmeellisimpiä asioita. Mirja on opiskellut eläinten kouluttamista pääasiassa Suomessa, mutta viime vuosina hän on pyrkinyt kouluttautumaan myös ulkomaisilla kursseilla. Tämän on tehnyt mahdolliseksi jäsenyys kansainvälisessä IAABC organisaatiossa (International Association of Animal Behavior Consultants).