Naksutin on sekundääri, eli toissijainen vahviste. Tarkoittaa siis sitä, että se ei ole palkkio eli vaikkapa makupala, mutta se että se edeltää palkkiota, eli makupalaa, tekee siitä lähes yhtä arvokkaan kuin itse makupalasta. Riittävän monta kertaa toistettuna naksuttimen äänen ja makupalan välille muodostuu koiran mielessä siis yhtäläisyysmerkki.
Ihan samasta asiasta on kyse, kun koira yhdistää ovikellon soittoon ovesta sisään astuvat ihmiset, ja alkaa haukkua jo kun ovikello soi. Tai kun jääkaapin ovi avataan ja koira on siellä heti kerjäämässä ruokaa (jota sille on jääkaapista riittävän monta kertaa annettu). Kyse on siis klassisesta ehdollistumisesta, eli eläin oppii että asiaa X seuraa asia Y. Klassisen ehdollistumisen lisäksi eläimet oppivat operantisti ehdollistumalla, eli oman toimintansa seurauksista. Toisinsanoen tekemällä jonkin asian sitä seuraa jokin toinen asia. Tästä esimerkkinä vaikkapa se, että istumalla oven eteen ovi aukeaa.
“Hulluusefekti” aikaansaadaan puolestaan silloin, kun eläimelle opetetaan uutta asiaa sheippaamalla, eli palkitsemalla koiraa vaiheittain oikeansuuntaisesta toiminnasta. Sheippaushan on kuitenkin vain yksi mahdollinen tapa aikaansaada haluttu käytös, jota voi ryhtyä palkitsemaan. Muita mahdollisia tapoja ovat mm. houkuttelu tai kohteiden käyttö.
Eläimen operanttiin, siis niistä itsestä lähtevään oppimiseen, kuuluu uusia asioita opiskellessa jonkinasteinen turhauma, kun eläin yrittää keksiä mikä ratkaisu on oikea saadakseen palkkion. Jos uutta käytöstä rakennetaan sheippaamalla, silloin tosiaan voi lähteä vaikkapa verhot ikkunoista, kuten meillä. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että koira olisi hullu, se on vain aktiivinen ja turhautunut kun se yrittää keksiä miten se saa palkkion. Usein tämä “hulluuskohtaus” on kuitenkin estettävissä olemalla parempi kouluttaja: alentamalla kriteeriä ja tekemällä koiralle mahdollisimman helpoksi hoksata, minkä suuntaisesta toiminnasta se saa palkkion. Pelkkä vilkaisu oikeaan suuntaan voi alkuvaiheessa olla palkittava toiminto.
Kannattaa myös miettiä, ketä itseasiassa ollaan treenisessiossa kouluttamassa – ihmistä vai eläintä. Jos eläintä, ihmisen on siedettävä ja suhtauduttava ymmärtäväisesti oppilaan reaktioihin sen opiskellessa uutta asiaa, ja tuettava oppilaan oppimisprosessia 🙂
Mirja Leinikka
Kirjoittaja
Mirja Leinikka on intohimoinen koiraharrastaja ja kouluttaja. Hän kilpailee koiriensa kanssa agilityssä, rally-tokossa ja tokossa, ja harrastaa myös muita lajeja. Mirja on opiskellut eläinten kouluttamista ja käyttäytymistä aikuisiällä, ihmisten valmentamista puolestaan työurallaan yritysmaailmassa. Syy eläinten kouluttamisen opintojen aloittamiseen on ollut loputon mielenkiinto siihen, kuinka me ihmiset voimme parantaa eläinten kokonaisvaltaista hyvinvointia ja opettaa niille mitä ihmeellisimpiä asioita. Mirja on opiskellut eläinten kouluttamista pääasiassa Suomessa, mutta viime vuosina hän on pyrkinyt kouluttautumaan myös ulkomaisilla kursseilla. Tämän on tehnyt mahdolliseksi jäsenyys kansainvälisessä IAABC organisaatiossa (International Association of Animal Behavior Consultants).