Ilmaiset toimituskulut yli 75€ tilauksiin!
Edellisessä blogikirjoituksessa aloitettiin operantin koulutuksen käsittely toteamalla, että mikäli eläin saa toiminnastaan jonkin palautteen, koulutus ja oppiminen on operanttia. Palaute voi siis olla negatiivista tai positiivista – käytännössä voimme antaa palautteeksi palkkioita tai rangaistuksia. Operanttia kouluttamista voi siis olla myös rangaistuksiinkin perustuva koulutus.
Mihin siis voi nykyisessä koulutuskentässä nojata ja luottaa, jos eläimelleen haluaa vain positiivisinta mahdollista koulutusta?
Yhdysvalloissa, joka on pullollaan pitkälle kouluttautuneita koirien ja muiden eläinten käyttäytymisen asiantuntijoita, ei juurikaan puhuta operantista ehdollistamisesta, kun tarkoitetaan modernia kouluttamista. Sen sijaan puhutaan palkkioihin ja positiiviseen vahvistamiseen perustuvasta kouluttamisesta – reward-based training. Sen vastakohtana on rajoituksiin ja rangaistuksiin perustuva kouluttaminen – discipline-based training. Molemmat siis edelleen operanttia kouluttamista.
Palkkioihin perustuva kouluttaminen tarkoittaa käytännössä sitä, että koulutuspaletissa suositaan eläimen tekemän toiminnan positiivista vahvistamista, ja keskitytään vahvistamaan niitä tilanteita joissa eläin tekee oikein. Rajoituksiin perustuva kouluttaminen tarkoittaa puolestaan sitä, että merkitsemme ne tilanteet joissa eläin toimii väärin ja toimitamme eläimelle tästä jonkin rangaistuksen.
Entä sitten kun eläin tekee virheen tai jotakin epätoivottua? Syöttääkö positiivisen vahvistamiseen kouluttamisensa perustuva omistaja koiralleen vain nakkeja, ja kädet ristissä odotellen toivoo vaikkapa ongelmallisen käyttäytymisen loppuvan?
Se että positiiviseen vahvistamiseen perustuvasta kouluttamisesta on tullut suosittua ei tarkoita sitä, että kaikki koulutusmenetelmää käyttävät ihmiset osaisivat koiransa palkkioiden avulla taitavasti kouluttaa. Kuten ei tarkoita sekään, että rajoituksiin perustuvan kouluttamisen tekniikat olisivat kaikkien ihmisten hallussa. Kouluttaminen on taito joka täytyy opetella. Vähiten vahinkoa saadaan aikaiseksi palkkiohin perustuvalla kouluttamisella – siksi herkkujen syöttäminen eläimelle sopii meille kaikille, vaikka emme tietäisi kouluttamisesta mitään. Ainoa vahinko jonka tällä voimme aikaansaada on eläimen lihominen. Taitamattomien käsien kautta viljellyt rangaistukset ja rajoitteet voivat puolestaan aikaansaada eläimelle stressiä ja heikentää sen hyvinvointia.
Rangaistuksista ja palkkoista puhuttaessa on tärkeää muistaa se, että eläin määrittelee kummatkin. Eläin siis kertoo itse mikä sille toimii palkkiona ja mikä rangaistuksena. Joku koira ei palkkaudu lainkaan lihapullasta, toinen taas ei innostu jahtausleikistä vaikka edestä vilistäisi karkuun hiiri. Siksi esimerkiksi on koiria, jotka kokevat kyljille läiskimisen ja fyysisen paineen erittäin palkitsevana ja innostavana, kun taas jokin toinen koira masentuisi pienestäkin tönimisestä. Kiihkeä työkoira saattaa aktivoitua kun sitä nypätään hihnasta, kun taas toinen koira ei tee yhden hihnasta nyppäisemisen jälkeen enää mitään.
Palkkioihin perustuvassa kouluttamisessa yleisin käytetty rangaistus on palkkion poisto. Se ettei oma toiminta tuota mitään, voi kuitenkin olla sekin lamauttava tai turhauttava kokemus. Turhautuminen on puolestaan asia, jota kannattaa vältellä, etenkin jos on yhtään kiihkeämpien tai isokokoisten eläinten kanssa tekemisissä. Turhautunut eläin on helposti aggressiivinen, joten taitava kouluttaja välttelee tällaisia tilanteita.
Nyttemmin on noussut pinnalle myös virheettömän oppimisen menetelmä — errorless learning — tällä tarkoitetaan tilannetta, jossa eläin ei koskaan pääse tekemään virheitä ja vääriä asioita, vaan oppii tekemään halutut asiat suoraan haluamallamme tavalla. Jos ei koskaan saa tilaisuutta rähjätä hihnassa, ei opi toimimaan niin. Jos ei koskaan epäonnistu, ei myöskään turhaudu ja ole mahdollisesti vaarallinen. Errorless learningin isä on edelleen Skinner, joten kovinkaan uudesta innovaatiosta ei tässä ole kyse.
Operanttina koulutuksena pidetään usein myös tilannetta, jossa koira tarjoaa itse erilaisia toimintoja, joita sitten naksuttimen äänellä merkitään ja palkitaan. Tässä esimerkissä sekoittuu monta eri asiaa keskenään. Naksutin ei liity operanttiin koulutukseen sen enempää, kuin maito autoon. Naksutin on muovinen laatikko, joka tekee niiden hetkien merkitsemisen, joissa koira tekee oikein, meille ihmisille helpommaksi. Se että koira tarjoaa asioita, on saatu puolestaan aikaiseksi koulutustekniikalla, jota kutsutaan sheippaamiseksi. Sheippaus on toiminnan vaiheittaista vahvistamista, hiukan kuin polttaa polttaa -peli, jossa sanotaan “kuumaa” kun ihminen tekee melkein oikeaa asiaa. Sheipatessa annetaan koiran itse oivaltaa mitä sen tulisi tehdä ja kun se osuu lähelle, se palkitaan tästä. Sheipaten koulutettu eläin alkaa usein ajattelemaan itse, ja ajattelevasta eläimestä tulee usein aktiivinen, jopa niin aktiivinen että se keksii itse useita eri sovelluksia joilla palkkion voisi ansaita. Taitava kouluttaja viekin eläimen tarjoamat asiat niin sanotusti ärsykekontrolliin, jolloin eläin tarjoaa asiaa vain silloin kun sitä siltä pyydetään.
Operantti oli siis seurauksista oppimista, sheippaus toiminnan vaiheittaista vahvistamista ja naksutin muovinen laatikko, josta lähtevä äänimerkki helpottaa meitä ihmisiä merkitsemään sen hetken kun eläin tekee oikein. Eri asioita kaikki.
Naksutinta ajateltaessa voimme siis opettaa eläimelle, että naksuttimesta lähtevä klik tarkoittaa sitä että makupala tai muu palkkio on tulossa. Aivan vastaavalla tavalla voimme opettaa, että mikä tahansa muukin signaali tarkoittaa palkkion saapumista – vaikkapa sana “hyvä”. Tämä prosessi toimii mainiosti ilman että tarkoitus on edes kouluttaa eläintä. Koira oppii nopeasti, että jääkaapin oven avaaminen tarkoittaa että ruokaa on tulossa, jos jääkaapin oven avaamisen jälkeen se on sieltä joskus herkkuja saanut. Eläin oppii koko ajan ilman että sitä edes koulutamme, saati että tarvitsisi miettiä mikä on operanttia ja mikä ei.
Prosessi, jossa erilaisista signaaleista ja vihjeistä muodostuu eläimelle merkityksellisiä ja jota klassiseksi ehdollistumiseksikin kutsutaan, toimii mainiosti myös toisinpäin. Voimme opettaa eläimelle, että naksuttimen ääni tarkoittaakin rangaistuksen saapumista. Tällöin tietyllä signaalilla voidaan merkitä se hetki, kun eläin tekee väärin ja toimittaa tästä eläimelle sen toiminnan seurauksena jokin rangaistus.
Esimerkiksi voidaan ottaa vaikkapa tilanne, jossa halutaan että koira irrottaa otteensa puruhihasta. Sanotaan “irti” ja toimitetaan tämän jälkeen eläimelle impulssikaulaimesta sähköä. Koirasta riippuen sanasta “irti” tulee hyvin nopeasti tai hetken kuluttua signaali sille, että sähköä tulee jos leuat eivät lähde irti-sanalla hihasta irti. Rangaistuksiin ehdollistettujen signaalien huono puoli on se, että se mitä koira näissä tilanteissa oppii, ei aina pysy ihmisen hallinnassa vakaasta tahdostamme huolimatta. Tässä oppimisprosessissa kun kyse ei enää olekaan operantista oppimisesta. Klassisessa eli respondentissa ehdollistumisessa eläin oppii uusia signaaleja reaktiolleen. Ääniarkuudet esimerkiksi syntyvät tähän tapaan. Jos eläin kerran säikähtää ilotulitusrakettia, se yleistää nopeasti erilaiset äänet samaan reaktioon, eli pelkoon. Kohta pienikin kolahdus aikaansaa saman pelkotilan kuin raketin pamahdus. Sama käy helposti minkä tahansa signaalin kanssa, johon eläin yhdistää pelkoa.
Jos operanttia kouluttamista on kaikki kouluttaminen, ja jos sähköpannan avulla voi klassisesti ehdollistaa koiralleen erilaisia asioita ja aikaansaada sen avulla vaikkapa salamannopeat irrotukset, jää jäljelle kysymys siitä, onko kaikki kouluttaminen ja välineiden käyttäminen siis sallittua ja oikein? Jos peruspohjana on se, mitä laki aiheesta sanoo, jatkokysymykset ovat hyvin syvällisiä, jopa filosofisia ja liittyvät siihen minkä me ihmiset koemme eettiseksi tavaksi toimia.
Yhä useampi peräänkuuluttaa eläinten oikeuksia, kun tutkimusten valossa eläimillä on esimerkiksi samanlainen tunne-elämä ja kivun kokemukset kuin meillä ihmisillä. Yhä useampi pohtii, onko eläinten käyttäminen meidän ihmisten hyödyksi tai tavoitteiden mahdollistajaksi eettistä ja oikein. Yhä useampi haluaa, että eritoten lemmikkieläimemme saisivat mahdollisuuden elää lajityypillistä ja hyvinvoivaa elämää, jossa ei tarvitse pelätä tai voida huonosti.
Kysymys siitä, millainen eläinten kohtelu ja kouluttaminen on oikein riippuu siis meidän omista arvoistamme sekä siitä, millaiseksi me lemmikkieläinten aseman suhteessa omaan itseemme näemme.
Jos itselleen haluaa valita positiivisen vahvistamisen menetelmiä käyttävän kouluttajan, kannattaa tarkistaa mihin eettiseen koodistoon hän on sitoutunut. Me noudatamme kansainvälistä LIMA-koodistoa, least intrusive, minimally aversive joka velvoittaa kouluttajamme käyttämään vähiten vahingollisia menetelmiä eläinten kanssa toimiessa.
Lähteet:
Stanley Coren: reward training vs. discipline based training
Helena Telkänranta: Millaista on olla eläin?
Mirja Leinikka
Kirjoittaja
Mirja Leinikka on intohimoinen koiraharrastaja ja kouluttaja. Hän kilpailee koiriensa kanssa agilityssä, rally-tokossa ja tokossa, ja harrastaa myös muita lajeja. Mirja on opiskellut eläinten kouluttamista ja käyttäytymistä aikuisiällä, ihmisten valmentamista puolestaan työurallaan yritysmaailmassa. Syy eläinten kouluttamisen opintojen aloittamiseen on ollut loputon mielenkiinto siihen, kuinka me ihmiset voimme parantaa eläinten kokonaisvaltaista hyvinvointia ja opettaa niille mitä ihmeellisimpiä asioita. Mirja on opiskellut eläinten kouluttamista pääasiassa Suomessa, mutta viime vuosina hän on pyrkinyt kouluttautumaan myös ulkomaisilla kursseilla. Tämän on tehnyt mahdolliseksi jäsenyys kansainvälisessä IAABC organisaatiossa (International Association of Animal Behavior Consultants).