Onko paimenkoiran, vaikkapa bordercollien, hankkiminen ja omistaminen tie taivaisiin, vai kenties oikotie ongelmiin? Miltä paimenkoiran sisin todella näyttää, ja millaisia asioita jokaiselle paimenkoiralle olisi syytä opettaa, jotta arki sujuisi suurinpiirtein normaalisti?
Yhdysvaltalainen Dawn Antoniak-Mitchell (sertifioitu koirien ammattikouluttaja ja käyttäytymiskonsultti) on kirjoittanut vuonna 2015 kirjan paimenkoirista. Kirjan nimenä on kunnianhimoisesti: pakkomielteisestä erinomaiseksi, kuinka koulutat paimenkoirastasi kelpo kumppanin.
Etenkin bordercollien omistajille kirjan alku on varsin viihdyttävää ja tuttua luettavaa. Koiria kuvaillaan mm. hauskanpitopoliiseksi, joiden täytyy kontrolloida kaikkea sellaista, mikä liikkuu liikaa. Jos kävelet koirasi kanssa kaupungilla, sinulla tulisi olla silmät selässä sekä sivuilla, jotta pystyt varmistamaan että koirallasi on riittävästi tilaa ettei se kiihdy tai ehdi tekemään jotakin ei-toivottua jota et ehtinyt itse ennakoida.
Millainen sitten on normaali paimenkoira? Antoniak-Mitchellin mukaan koira, joka haukkuu, puree tai näpsii sekä ns. sirklaa on juuri tällainen. Se että koira toimii näin tekee siitä siis varsin normaalin paimenkoiran, joka käyttäytyy rodulleen tyypillisesti. Siksi onkin tärkeää, että paimenkoiran itselleen hankkinut omistaja ymmärtää, että tällä tavoin käyttäytyvä koira ei ole normaalista rotutyypillisestä käyttäytymisestään huolimatta suoraan yhteiskuntakelpoinen, vaan vaatii koulutusta. Koulutuksen lisäksi paimenkoira tarvitsee työn pysyäkseen henkisesti terveenä. Työ voi olla mikä tahansa asia, jossa koira pääsee purkamaan tarvettaan käyttää aivojaan. Työn lisäksi paimenkoira tarvitsee luonnollisesti runsaasti liikuntaa. Tällaista koiraa ei siis pitäisi hankkia, ellei näitä asioita pysty sille varmasti takaamaan.
Kuten Helena Telkänrantakin jo viime syksyn luennolla kertoi, bordercollieiden ja malinoisien omistajien iloksi näiden rotujen aivoista löytyy tuoreimpien tutkimusten mukaan eniten dopamiinireseptoreita, mikä auttaa niitä suoriutumaan pitkistä ja vaikeistakin tehtävistä. Samaan tietoon viittaa myös Antoniak-Mitchell. Pitkän tehtävän kesto vaihteleekin sitten koiran mukaan: toisilla se voi tarkoittaa päivänkin työtä ja toisilla mikään työmäärä ei mahdollisesti tahdo riittää 🙂
Miten sitten kiihkeiden ja spinnaavien työnarkomaanien kanssa tulisi toimia? Erityistä huomiota kannattaa kiinnittää jälleen kerran omiin toimintatapoihin. Kiihtyneen koiran kiihtymiseen ei kannata lähteä mukaan, koska se kiihdyttää koiraa entisestään. Sen sijaan tärkeintä tiukoissakin tilanteissa on rauhallisuus. Antoniak-Mitchell käyttää myös sanaa “business-like”, eli liikemiesmäinen kuvaamaan sitä tapaa, jolla paimenkoiran kanssa kannattaisi joka tilanteessa asioida.
Avautuuko tie taivaisiin sitten jos hankkii itselleen vaikkapa bordercollien? Valitettavasti tämänkin unelman siivet romutetaan kirjan sivuilla. Edes työnarkomaaneina tunnetut paimenkoirat kun eivät työskentele vain omistajaa miellyttääkseen, vaan ne haluavat työskentelystä palkaksi jotain itselleen. Paimenkoirien vahvistevalikoima onkin melkoisen suuri ja usein toiminnantäyteinen. Niille eivät välttämättä kelpaa palkkioksi omistajan taskuista putoilevat nakit tai lautasella tarjoillut entrecote-pihvit, silittelyt tai muut halailut, vaan ne haluavat usein palkinnoksi fyysistä toimintaa. Jos tätä ei ole tarjolla, ne etsivät palkitsevia vahvisteita sieltä mistä niitä on helpointa saada, eli usein ympäristöstä vaikkapa erilaisten kohteiden jahtaamisyrityksinä. Tästä syystä paimenkoiran omistajan tulisikin oppia hallitsemaan melkoista takin taskun ulkopuolista vahvistearsenaalia, ja joko sallia tai estää paimenkoiran pääsy näiden tai muiden paimenkoiraa suuresti ilahduttavien palkkioiden ääreen. Mitä paremmin tämän pystyy tekemään, sitä isompi tähti omistajasta paimenkoiran elämässä tulee.
Paimenkoiran hyvinvoinnin kannalta sen kanssa kannattaisi myös leikkiä, ja paljon. Kuitenkin, jotta leikkimisestä saisi sen parhaat hyödyt irti, leikin tulisi olla vuorovaikutteista. Koira kannattaa siis opettaa siihen, että se tuo lelun takaisin omistajalle eikä pyyhällä lelu suussa leikkimään sillä itsekseen. On kuitenkin sääntöjä millaisia leikkejä paimenkoiran kanssa ei kannata leikkiä. Näihin kuuluvat kaikenlaiset jahtausleikit, jotka innostavat koiraa jahtaamaan, näpsimään tai puremaan ihmisiä tai muita eläimiä. Myöskään leikkejä, joiden kohteita paimenkoira ei koskaan saavuta, kuuluvat niihin joita koiran kanssa ei pitäisi koskaan leikkiä. Tällaisia ovat siis esimerkiksi varjojen tai valojen jahtaamisleikit.
Varsinaisia harjoituksia joilla omasta paimenkoirasta muodostuu kelpo kumppani esitellään kahdesta eri kategoriasta. Toiset tekniikat ovat niin sanottua managementtia, eli tekniikoita joilla hallinnoimme koiran tekemisiä ilman että koulutamme sille mitään. Tähän kategoriaan kuuluvat mm. alussa mainittu ympäristön skannaus ja tulevaan varautuminen ennenkuin johonkin tilaan siirtyy koiran kanssa, näin vaikkapa jos on menossa eläinlääkäriin. Skannailu ei tokikaan ole pahitteeksi muuallakaan, ja varsinkin terävien paimenkoirien kanssa se on jopa välttämätön rutiini, jolla arjesta tulee huomattavasti helpompaa. Koiraa ei tulisi viedä myöskään sellaisiin vaikeisiin tilanteisiin, jonka osia sen kanssa ei ole aiemmin lainkaan harjoiteltu ja tuttavuutta hierovien vieraiden ihmisten äkkinäisiä lähestymisyrityksiä voi myös rajoittaa.
Management-tekniikat eivät siis varsinaisesti opeta koiralle mitään, ne vain tekevät arjesta sujuvampaa. Kouluttamiskategoriassa Antoniak-Mitchell ehdottaakin sitten melkoisen liudan paimenkoiraspesifejä arkitottelevaisuusharjoituksia, joita riittää perusluopumisharjoituksista omistajan rinnalla kävelemiseen ja liikkeestä maahanmenoon kun koira on irti ja kulkee vapaana ohjaajan edellä. Kaikki erittäin tärkeitä taitoja, joilla paimenkoiran kanssa arjesta tulee varmasti miellyttävää ja jopa harmonista 🙂
Mirja Leinikka
Kirjoittaja
Mirja Leinikka on intohimoinen koiraharrastaja ja kouluttaja. Hän kilpailee koiriensa kanssa agilityssä, rally-tokossa ja tokossa, ja harrastaa myös muita lajeja. Mirja on opiskellut eläinten kouluttamista ja käyttäytymistä aikuisiällä, ihmisten valmentamista puolestaan työurallaan yritysmaailmassa. Syy eläinten kouluttamisen opintojen aloittamiseen on ollut loputon mielenkiinto siihen, kuinka me ihmiset voimme parantaa eläinten kokonaisvaltaista hyvinvointia ja opettaa niille mitä ihmeellisimpiä asioita. Mirja on opiskellut eläinten kouluttamista pääasiassa Suomessa, mutta viime vuosina hän on pyrkinyt kouluttautumaan myös ulkomaisilla kursseilla. Tämän on tehnyt mahdolliseksi jäsenyys kansainvälisessä IAABC organisaatiossa (International Association of Animal Behavior Consultants).