Melkein vuoden odotuksen, ja ahkeran treenauksen, jälkeen koitti vihdoin Trainer’s Choicen kanakurssi 2 – huomattavasti tuskaisempi kokemus kuin kanakurssi 1. Aiheena siis ärsykekontrolli ja vihjeen liittäminen, paperilta luettuna helppoa kuin heinänteko! Itsekin luulin kurssille mennessäni tietäväni jotakin opetettavasta aiheesta, mutta kun koitti ensimmäisten treenien aika, niin luulot karisivat kuin puun lehdet lokakuun myrskyssä!
Kanakurssi ykkösellä opettelimme toiminnan viemistä ärsykekontrolliin erottelevan vahvistamisen kautta. Eli niin, että käytetään negatiivista rankaisua jos kana (tai koira) tekee väärin. Erotteleva vahvistaminen toimii silloin, kun kanalla (tai koiralla) on edessään monivalintatehtävä, kuten vaikka hajuerottelu, tunnistusnouto jne. ja sieltä pitää saada ulos oikea valinta. Sitten kun on tehtävä, jossa on yksi tai useampi sama asia, eli esimerkiksi vaikka maahanmeno, istuminen tai kanalla jonkun kohteen nokkiminen, ja toiminta halutaan saada kontrolliin, eli että koira menee vaikkapa maahan vain silloin kun se saa “maahan” käskyn, tarvitaan toiminnan sammuttamista. Sammuttamisen kautta saadaan eläin tekemään asia vain silloin, kun se saa siihen liitetyn vihjeen, elikkä käskyn. Aika käyttökelpoista noin niinkun koiran kouluttamista ajatellen, että koira tekisi jonkun asian juuri ja vain silloin, kun sitä siltä pyydetään!
On myös aika helppoa lukea paperilta, että koulutus etenee siten että ensin on toimintaa, johon seuraavaksi liitetään vihje, ja joka sen jälkeen viedään ärsykekontrolliin, yleistetään ja siedätetään häiriöihin ja lopulta lisätään siihen määrää kestoa ja etäisyyttä. Ja sitten on aivan täysin eri asia toteuttaa tuo kouluttamisen kaava käytännössä. Ja vielä niin, että kaverina on kana, jota kiinnostaa ainoastaan ruokakuppi sinun kädessäsi eikä ollenkaan se, mikä mahdollisesti on koulutuksellinen päämääräsi.
Tehtävinä meillä oli tällä kertaa muutama vaihtoehto: kanan tuli nokkaista seinässä olevaa pistettä vihjeestä kestoltaan 20 sekunnin periodissa latenssin ollessa 1 sekunti. Eli suomennettuna: kanan pitää nokkaista seinässä olevaa mustaa pistettä kun annat sille laserlampulla merkin ja sitten sen pitää odottaa 20 sekuntia sitä, että annat sille uuden merkin samaisella laserilla jolloin sen on nokkaistava sitä pistettä uudelleen sekunnin viiveellä lasermerkin näkemisestä.
Toiseksi tehtäväksi valitsin piruetin, eli tehtävän jossa kanan on pyörittävä itsensä ympäri 3-5 kierrosta 5-8 sekunnin aikana. Piruetin pyöriminen pitää alkaa niinikään vihjeestä, elikkä se ei saa alkaa itsestään yhtäkkiä ilman vihjettä.
Piruetin sijaan olisi voinut valita myös toisen tehtävän, mutta pyörähtelytehtävä kuulosti juuri siltä, että pääsen siinä näkemään ne moninaiset omat virheeni, joita epäilin että minulla saattaisi omassa koulutustekniikassani olla. Ja niitähän riitti!
Sammuttaminen oli jumalattoman vaikeaa. Sitä sai tehdä todella pitkään ja koko ajan oli pelko persuksissa, että loppuuko koko toiminta. Ja kun sitä ei tehnyt riittävän pitkään, niin toiminta vaan jatkui eikä sitä saanut tietenkään silloin kontrolliin. Harjoittelin sammuttamista myös iltaisin kotona, ja välillä olin itsekin myös sammua, niin rankkaa puuhaa se oli!
Käytännössä siis omissa koiraharjoituksissani otin koiran, joka tarjosi maahanmenoa. Palkkasin pari kertaa kun koira itse tarjosi maahanmenoa ja sitten lopetin ilman käskyä tapahtuvista maahanmenoista palkkailun ja palkkasin vain niistä, kun annoin vihjeen ja koira meni maahan sekunnin viiveellä käskystä. Ensimmäiset sammutuskierrokset molempien collieitten kanssa sujuivat siten, että molemmat jämähtivät maahan eivätkä poistuneet sieltä pitkiin aikoihin. Melkein olisi kirjan ehtinyt lukea siinä ajassa kun odottelin, että ne tekisivät jotain muuta. Mutta heti kun ne tekivät, ne saivat palkaksi vihjeen, josta ne menivät maahan ja saivat siitä palkan. Sitten kun pääsin eteenpäin, ja palkkasin ainoastaan nopeista maahanmenoista, jotka tapahtuivat ainoastaan vihjeestä toimintaan tuli sellaista tarmoa ettei ole ennen nähty. Iinekselle ehdin myös sheipata vihjettä edeltävää käytöstä ja siihen kestoa. Edeltäväksi käytökseksi valitsin istumisen, ja siihen siis ryhdyin tekemään kestoa. En siis käskenyt Iinestä istumaan, vaan odotin että se tarjoaa sitä itse ja kun se tarjosi se sai maahanmenovihjeen. Iines tekee kuitenkin niin hirvittävällä vauhdilla asioita ja tajuaa ne niin nopeasti, että aika pian oli pakko keskeyttää treeni kun kurssikin oli vielä kesken, koska en itse pysynyt kartalla siinä mitä se nyt taas on oppimassa.
Kun sammutetaan toimintaa, eläin alkaa odottaa milloin se saa vihjeen, jolloin se voi tehdä käytöksen, joka tuottaa sille palkkion. Kyse on siis ketjureaktiosta. Yksi oppi olikin, että vihjeen antohetki vahvistaa eläimen sen hetkistä käytöstä. Eli jos sanot koiralle maahan, kun se tuijottaa taivaan lintuja, saat luultavasti melko nopeasti koiran käyttöösi, joka tuijottaa niitä lintuja yhä useammin sen toivossa että se saa uuden vihjeen. Sama tapahtuu häiriöiden kohdalla, eli jos koirasi on vapaana ja näet että vastaan tulee toinen koira ja kutsut koiran tässä tilanteessa luokse, saat parilla toistolla koulutettua itsellesi koiran, joka aina kun sanot luoksetulokutsun skannaakin ensin ympäristönsä etsiäkseen toista koiraa. Itse sain piruettikanan tepastelemaan tehokkaasti itseni edessä ja pöydän oikeassa reunassa ihan vain siitä syystä, että annoin sille vihjeen aina silloin kun se sattui näissä kohdissa olemaan.
Piruettikanani pisti minut käymään läpi koulutuksen perusteita toiminnan tarjoamisesta, oikea-aikaisesta palkkauksesta ja etenkin palkkauksen suunnasta. Palkkasin kanaa säännönmukaisesti varmaankin päivän verran joka kerran eteeni kun se oli pyörähtänyt yhden piruetin, mikä aiheutti sen, että se ei tasan varmasti pyörinyt yhtään enempää kierrosta, koska palkka oli tullut joka kerran minun edestäni. Tämän kanan tärkein opetus minulle olikin se, että yhtään palikkaa et saa unohtaa koulutusprosessin aikana, treenaat sitten mitä tahansa yksityiskohtaa, muuten pakka leviää käsiin.
Kurssin aikana oli hienoa huomata, että kanan käytös edistyi heti, kun kouluttaja tajusi mitä tehdä ja miten. Aivan saman asian voi huomata koirien kanssa. Se jos joku ei koiran kanssa etene, johtuu lähes poikkeuksetta siitä että kouluttajan taidot prakaavat. Ne asiat joita koitan omille koirilleni kouluttaa, voisi kouluttaa luultavasti yli puolet lyhyemmässä ajassa jos tajuaisi mitä on tekemässä, ja jos palikat ja mekaaniset taidot olisivat kunnossa.
Tehtävistä sain valmiiksi, pienellä armahduksella, laser-vihjeestä tapahtuvat mustan pisteen nokkaisun. Piruettia pyörittelin neljä päivää sen mihinkään siitä sen kummemmin valmistumatta. Kanakursseilla tärkeintä ei kuitenkaan ole se, tuleeko homma ikinä valmiiksi vaan se, mitä se matka jonka teet päämäärään päästäksesi sinulle opettaa. Joku meistä kurssitettavista totesikin viimeisen päivän päätteeksi, että kurssi on kuin tukussa kävisi: saat rekka-autollisen työkaluja, joilla voit jatkaa työtäsi eteenpäin. Itseni kohdalla voisin vielä todeta, etten todellakaan tiedä, mitä kaikkea rekkaani on juuri nyt lastattu ja luultavasti puran tuota lastia puoli vuotta tästä eteenpäin :)!
Kaikki kuvat: Jaana Rajamäki
Mirja Leinikka
Kirjoittaja
Mirja Leinikka on intohimoinen koiraharrastaja ja kouluttaja. Hän kilpailee koiriensa kanssa agilityssä, rally-tokossa ja tokossa, ja harrastaa myös muita lajeja. Mirja on opiskellut eläinten kouluttamista ja käyttäytymistä aikuisiällä, ihmisten valmentamista puolestaan työurallaan yritysmaailmassa. Syy eläinten kouluttamisen opintojen aloittamiseen on ollut loputon mielenkiinto siihen, kuinka me ihmiset voimme parantaa eläinten kokonaisvaltaista hyvinvointia ja opettaa niille mitä ihmeellisimpiä asioita. Mirja on opiskellut eläinten kouluttamista pääasiassa Suomessa, mutta viime vuosina hän on pyrkinyt kouluttautumaan myös ulkomaisilla kursseilla. Tämän on tehnyt mahdolliseksi jäsenyys kansainvälisessä IAABC organisaatiossa (International Association of Animal Behavior Consultants).