Bordercollie Ilo täytti helmikuussa vuoden ja paljon on vuoden varrella asioita tapahtunut. Sen lisäksi että Ilo on kasvanut pienestä isoksi, sen terveys on aiheuttanut suurta huolta – Ilon vasemmasta olasta tähystysleikattiin viime syksynä OCD, eli olkanivelen kasvuhäiriö, joka rajoitti vilkkaan pennun liikuntaa noin neljän kuukauden ajan. Sairastuminen antoi jälleen useita oppitunteja niin koiran fysiikasta, kuin elämän ainutkertaisuudestakin. Nuoren, vasta elämänsä alussa olevan eläimen kokema kipu on pysäyttävä kokemus, joka jälleen kerran laittaa puntaroimaan eri tekemisten ja asioiden prioriteetteja.
Iloa kuntoututettiin vesialtaassa fysioterapeutin vastaanotoilla viikoittain, ja toipuminen eteni aaltoillen ulkoilukelien mukaan huonommasta parempaan. Jäiset alustat ja lumiset tienpientareet näkyivät heti askelluksessa. Nyt onneksemme Ilo on jälleen täydessä toimintakunnossa ja kaikki liikuntarajoitteet on purettu. OCD on bordercollieilla valitettavan yleinen ja ikävä sairaus, joten geenitesti olisi tälle toiveissa. Mekin olemme verinäytteet Lohen tutkimusryhmälle siis antaneet.
Kuntoutusaikana Ilo harjoitteli kehonhallintaa ja olkanivelen liikuttamista erilaisten aktiivisten ja passiivisten harjoitteiden muodossa. Listalla ovat olleet kaukokäskyt, jalkojen nostot, laatikkoon menot ja ryömimiset. Agilityhallilla olemme tehneet kaseja, eli siivekkeen kiertoja siinä määrin että irtoaminen ja estefokus ovat nyt hiukan kärsineet ohjaajafokuksen kustannuksella 🙂 Harjoituslistalla ovat olleet nyttemmin myös korvaavat vahvisteet, asia josta Canikseen hiljattain kirjoitin. Korvaavista vahvisteista on tavoitteena nimensä mukaisesti rakentaa korvaavia palkkoja primäärivahvisteiden rinnalle. Tätä meille uutta asiaa harjoittelee nyt myös Iines.
Valitettavasti sairastuvalla oli syksyn aikana meiltä muitakin, ehkäpä siksi että stressiä perheessämme sairasteluiden vuoksi riitti ja koiramme ovat herkkiä havaitsemaan erilaisia tunnetiloja. Nero elää seniorikoiran huoletonta elämää mutta sen vaivana on selkä, jossa todennäköisesti on spondyloosia. Vuodenvaihteessa Nero ontui etustaan lääkkeistä huolimatta ja sai vaivaansa Cartrophen-pistossarjan, joka auttoi ja vei sekä kivun että ontuman pois.
Ja ei siinä vielä kaikki. Iines, joka ei ole koskaan sairastanut sairastui myös. Sen vaivana puolestaan oli anaalirauhasten kroonistunut tulehduskierre, jota hoidettiin pitkillä antibioottikuureilla ja lopulta anaalirauhasten poistoleikkauksella. Anaalirauhasten tulehdus on sekin hyvin kivulias vaiva: tulehdus näkyi heti Iineksen liikkeessä ja se järsi takajalkaansa hurjasti. Tulehdus oireilee siis hyvin monin eri tavoin, joista meillä on nyt myös kokemusta.
Kaiken sairastamisen keskellä muutimme uuteen unelmiemme kotiin metsän keskelle. Muuttaminen on selvästi miellyttänyt kaikkia: tilaa on nyt enemmän niin sisällä kuin ulkona ja metsälenkkimaastot alkavat kotipihasta. Ilo onkin ottanut sairasloma-ajaltaan kaiken takaisin ja on aloittanut myös uuden metsurointiharrastuksen kotimetsissämme – se raahaa valtavia kaatuneita nuoria puita metsästä ja painii niiden kanssa.
Olen itse mennyt Ilon harrastukseen mukaan, koska haluan olla osa koiran omaa maailmaa ja rakentaa niille mielikuvaa siitä, että minä liityn kaikkeen siihen minkä ne kokevat mukavaksi. Valtavien puunrunkojen kanssa harjoittelemme siis luoksetuloa nenäkosketuksella, palkkana tietysti puunrungon raahaus – ajatuksena voisi olla jalostaa tästä hauskanpidosta meille myös etäpalkka, mutta tärkeintä on kuitenkin se että me vain leikimme yhdessä myös näin. Tässäkin leikissä näkee jälleen mainiosti miten voimakas Premackin periaate on – välillä Ilo nimittäin haluaisi tehdä kesken metsässä puuhailun nenäkosketuksia käteeni ihan ilman puunrunkojakin 🙂
Mirja Leinikka
Kirjoittaja
Mirja Leinikka on intohimoinen koiraharrastaja ja kouluttaja. Hän kilpailee koiriensa kanssa agilityssä, rally-tokossa ja tokossa, ja harrastaa myös muita lajeja. Mirja on opiskellut eläinten kouluttamista ja käyttäytymistä aikuisiällä, ihmisten valmentamista puolestaan työurallaan yritysmaailmassa. Syy eläinten kouluttamisen opintojen aloittamiseen on ollut loputon mielenkiinto siihen, kuinka me ihmiset voimme parantaa eläinten kokonaisvaltaista hyvinvointia ja opettaa niille mitä ihmeellisimpiä asioita. Mirja on opiskellut eläinten kouluttamista pääasiassa Suomessa, mutta viime vuosina hän on pyrkinyt kouluttautumaan myös ulkomaisilla kursseilla. Tämän on tehnyt mahdolliseksi jäsenyys kansainvälisessä IAABC organisaatiossa (International Association of Animal Behavior Consultants).