Silminnäkijä – koirat kouluun

Satuin katsomaan Ylen Silminnäkijä ohjelman, jonka teema oli koirat kouluun. Ohjelmassa verrattiin kahta eri koulutusmetodia toisiinsa, sekä sitä, miten nuo erilaiset opit tepsivät koulutettaviin koiriin.

Tämä teema ja siitä käytävä keskustelu on varsin yleistä koirien koulutuspiireissä: joidenkin mielestä arjen taitoja ei varsinaisesti opeteta koirille lainkaan, vaan ne perustuvat hallintaan, joka puolestaan perustuu ihmisen auktoriteettiin, jota koiran pitäisi sitten arkitilanteissa ymmärtää kunnioittaa. Toisten mielestä taas arjen taidot opetetaan koirille samoin kuin kaikki muutkin taidot, jotka koirien tulee hallita.

Kunnioitus on kuitenkin koiran kouluttamisessa hankala asia.

Itse katson, että kunnioitus ansaitaan. Sitä ei automaattisesti kenellekään myönnetä, ei edes pakottamalla. Jos pakotetaan kunnioittamaan, siitä on aito kunnioitus aika kaukana. Toisen nisäkkään saa kunnioittamaan toista tekojen kautta. Ne teot, jotka kunnioituksen ansaitsemiseksi vaaditaan taas riippuvat siitä, mitä kyseinen nisäkäs jolta kunnioitusta halutaan arvostaa. Nisäkäs, ihminen tai eläin, voi kyllä totella toista vaikka ei kunnioittaisikaan tätä. Esimerkkejä varmaan löytää jokainen ihan omasta arkielämästään. Raisa Cacciatore kiteyttää asian seuraavasti: “kunnioittavassa kulttuurissa kasvatetaan myönteiseen keskittymällä ja onnistumisten esiin nostamisella.”

Itse ohjelmaan oli valittu mielestäni kahden varsin ääripään edustajat, ilmeisesti luomaan kontrastia metodien erilaisuuteen. Molemmilla kouluttajilla oli kuitenkin ilmeisen aito pyrkimys siihen, että koirien omistajista tulisi koiriaan kohtaan johdonmukaisempia ja että omistajat muuttaisivat omaa käytöstään. Nämähän ovat ne peruspilarit, joille koiran käytöksen muuttaminen rakennetaan, ja joka koiran omistajille, myös itselleni, lienee kaikkein vaikeinta.

Koiran kouluttamisen tulee kuitenkin olla palkitsevaa sekä koiralle että omistajalle. Molempien pitää olla tyytyväisiä ja molempien pitää saada jotain. Siksi mielestäni lähdetään hieman hakoteille, jos koiraa koulutetaan siten että vain se saa haluamiansa asioita ja ihminen jää ilman. Tai toisinpäin.

Koiran kouluttamisen on kannattavinta perustua yhteistyölle ja ikään kuin yhteiseen työsopimukseen: minä saan ja sinä saat. Ihminen saa hyvän hihnakäytöksen ja koira saa arvostamiansa palkkioita. Ihminen on työnantaja ja koira työntekijä. Ihminen maksaa palkkaa kun koira tekee työnantajan toivomia asioita. Se kunnioittaako koira sitten työnantajaa, riippuu siitä tekeekö työnantaja koiran arvostamia asioita. Ihan kuten ihmismaailmassakin.

Koirankouluttamisen metodeja valitessaan kannattaa mielestäni miettiä juuri tätä asiaa: millä keinolla saadaan molemmat tyytyväisiksi. Koirankoulutuksesta pitäisi jäädä hyvä mieli, molemmille.

Itse tiedän, että hienon hihnakäytöksen ja hallitut ohitukset voi saada luotettavasti aikaan operantilla kouluttamisella, jossa vahvistetaan koiralle koulutettuja ja sen tarjoamia käytöksiä positiivisesti. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että koiralle syötetään jääkaappi tyhjäksi joka kerran kun lähdetään lenkille, tai että koiralle sallittaisiin hihnassa ryntäily silloin kun sitä ei “kouluteta”. Siinä ei käytetä virikepuistoja eikä merkkisanoja taikka ketjukaulaimia ja räminäpurkkeja.

Operantin kouluttamisen haittapuolena on se, että se ei ole mediaseksikästä eikä siitä ei saa tehtyä katsojalukuja rikkovia ohjelmia. Kukaan ei jaksa televisiosta kovin kauaa katsoa, kun koiraa koulutetaan operantisti hienoon hihnakäytökseen. Se on nimittäin tosi tylsän näköistä puuhaa ja se jatkuu silloinkin, kun kamerat lakkaavat käymästä. Siinä ei mikään kolise tai pauku, eikä kouluttajakaan sano mitään.