Ilmaiset toimituskulut yli 75€ tilauksiin!
Mikä erottaa hyvän keskitasoisesta, entä erinomaisen hyvästä? Jos lahjakkuus lasketaan pois yhtälöstä, jäljelle jää suunnitelmallinen ja pitkäjänteinen nousujohteinen harjoittelu.
Jos oman koiran kanssa harrastaa, on hyvä pohtia harrastamisen tavoitteita. Tavoitteleeko yhteistä hauskanpitoa ja mukavien temppujen opettamista, kisaamista jossakin lajissa, vai kenties kansallisia mestaruuskisoja, tai jopa maailmanmestaruutta. Asioita miettiessä on hyvä pohtia sitä, kuinka paljon on valmis tekemään työtä tavoitteen saavuttamiseksi. Hauskanpidosta selviää vähäisellä työmäärällä, kisaamistavoite vaatii jo enemmän, kansallisen huipputason saavuttaminen paljon ja maailman huipulle aikominen omistautumista asialle. Itse olen sitä mieltä, että sitkeällä ja pitkäjänteisellä työllä on mahdollista päästä melkeinpä mille tasolle tahansa, jos on valmis toteuttamaan tavoitteen vaatiman työmäärän.
Olen itse ollut nuorempana rutinoitunut suorittaja, jonka on ollut vaikea poiketa suunnitelmista. Jokainen päivä oli aikataulutettu ja tulosta syntyi monella saralla. Halusin tehdä paljon asioita, ja teinkin, mutta levolle ja tekemättömyydelle ei päivissä juurikaan ollut sijaa. Olin sekä kilparatsastuksen että musiikin saralla tilanteessa, jossa piti tehdä valinta sen välillä jatkanko tavoitteelliselle uralle vai valitsenko opiskelijaelämän riennot, ja ajan jakamisen useisiin eri kiinnostuksen kohteisiin. Molemmilla kerroilla valinta kohdistui tavalliseen elämään, ja supersuoritukset jäivät tekemättä. Se, että en kertaakaan ole katunut valintojani kertoo siitä, että olen valinnut itseni kannalta oikein.
Vanhemmiten elämä on muuttanut suuntaa useaan kertaan, ja supersuorittajasta on kuoriutunut tekemättömyyttä ja suunnittelemattomuutta harrastava, asioita ajoittain aikaansaamaton tavallinen polkujen tallaaja. Sellainen kuin jokainen meistä taitaa ainakin joskus olla.
Minulle koirien kanssa harjoittelu on harrastus, jonka ensisijainen tavoite on tuoda iloa sekä omaan että koirieni elämään, ja vastapainoa haastavaan päivätyöhön. Harjoittelulla on tavoitteita, kunnianhimoisiakin, mutta maailmanmestaruuksista tai kansallisen tason huippusuorituksista en haaveile. En ole edelleenkään valmis sellaisten tavoitteiden vaatimaan työmäärään, enkä pysty motivoimaan itseäni niin suuriin panostuksiin. Koiraharrastaminen on kiehtovaa, mutta omalla kohdallani raja panostusten suhteen on olemassa. Aikaa täytyy olla muuhunkin.
On oma harjoittelu koiran kanssa sitten millä tasolla tahansa, kaikki se mitä tekee, kannattaisi tehdä huolella ja niin hyvin kuin mahdollista. Yksi syy tähän on se, että kun asioihin keskittyy ja toteuttaa ne alusta loppuun huolellisesti ja suunnitelmallisesti, ihmisaivot erittävät dopamiinia, eli mielihyvähormonia, ja harjoittelusta saatava ilo lisääntyy. Ihmisen mielen tavallisin ajatus on se, että pystyisimme tekemään asioita ilman etukäteissuunnittelua. Luotamme omiin aivoihimme niin paljon, että oletamme pystyvämme määrittämään harjoitusten kriteerit lennossa treenin edetessä, emmekä toisaalta jaksa panostaa aikaa hankalaan pohdintaan siitä mitä pitikään tehdä.*
Jos harjoituksia ei etukäteen suunnittele, pysytään mukavuusalueella, eikä treenata niitä asioita kuntoon, jotka eniten harjoittelua vaatisivat. Tsempin ja suunnitelmallisuuden loppuminen näkyy agilityesteiden kontakteilla, joissa varmistellaan vaikkapa oman vauhdin muutoksilla, että koira tekee osuman. Se näkyy agilitykepeillä, joille ei uskalla tehdä erilaisia ohjausvariaatioita. Ja se näkyy tokolajeissa vartaloapuina, joita ei ole jaksanut harjoitella pois. Ja niin edelleen.
Koiraharrastamisessa suunnittelemattomuus on hyvästä ja pahasta. On hyvä osata joustaa ja antaa periksi, mutta esimerkiksi suunnittelemattomat koulutustuokiot saattavat pahimmillaan vain turhauttaa sekä koiraa että ohjaajaa, kun mielessä ei ole kirkkaasti se, mitä itseasiassa pitikään treenata, miten aikoi harjoituksen toteuttaa ja millä kriteereillä. Koiran kanssa saatetaan improvisoida, mikä on hyvä taito tietyissä tilanteissa, mutta ei jakseta pohtia mihin oltiin matkalla ja millä askelilla sinne päästiinkään. Lopputulos tämänkaltaisessa harjoittelussa on usein se, että asiat eivät etene. Omalla kohdallani tällainen harjoittelu aiheuttaa huonoa fiilistä, kun halu harjoitella kunnolla taistelee viitseliäisyyden kanssa.
Miten sitten saisi harjoittelusta aidosti suunnitelmallista ja dopamiinit erittymään jokaisen treenin päätteeksi? Vastaus tähän on etukäteissuunnittelu, kirjanpito ja kalenterointi, ja asioiden toteuttaminen suunnitelman mukaan. Siis se tuttu think-plan-do. Suunnittele, kalenteroi harjoitukset ja pidä kirjaa miten toteutit suunnitelman. Tee se sillä tasolla, joka on tavoitteesi kanssa linjassa. Jos et tavoittele maailmanmestaruutta, sinun ei tarvitse harjoitella kuten maailmanmestari.
Olen istunut useilla luennoilla, joissa olen kuunnellut, kuinka koiria johonkin ammattiin harjoittavat kouluttajat kertovat kirjanpidon tärkeydestä. Jokainen toisto kirjataan, ja jokainen vahviste merkitään ylös. Tavalliselle harrastelijalle, joka ei kouluta koiraa työtarkoituksiin tällainen vaatimus tuntuu lannistavalta. Kirjanpitäminen saattaa päättyä ennen kuin se ehtii edes alkaa. Tähän päivään mennessä en ole tavannut harrastaja-kouluttajaa, joka kirjaisi asioita tällä tarkkuudella muistiin. Minä ajattelen, että kirjanpitoon täytyy olla jokin toinenkin keskitien tapa.
Koska itseäni on jo jonkin aikaa vaivannut harjoitusten suunnittelemattomuus, liika luotto omaan kykyyn muistaa ja päättää lennossa mitä pitikään tehdä, olen alkanut kirjaamaan harjoituksissa tapahtuneita asioita muistiin. Yksi syy kirjaamiseen on myös se, että olen vihdoin ymmärtänyt, etten kertakaikkiaan monien päivittäisten asioiden informaatiotulvassa kykene pitämään mielessä, mitä harjoituksissa tapahtui, ja mitä ajattelin että seuraavaksi pitäisi tehdä. Koska kirjaaminen tapana on minulle uusi, ja suurpiirteisenä ihmisenä myös haastava, tein kynnyksen itselleni niin matalaksi kuin mahdollista. Ensimmäinen tavoitteeni on ollut vain se, että kirjoitan jokaisesta harjoituksesta jotakin talteen: vaikkapa sen, mitä harjoituksessa tein, miten harjoitus toteutui, mitä ajattelin että seuraavassa harjoituksessa tulisi huomioida ja niin edelleen. Jos harjoituksessa on ollut mukana valmentaja, kirjoitan ylös mitä hänen kanssaan pohdin. Oma tapa tai väline kirjoittaa asioita muistiin on myös tärkeä. Yhdelle se on bujo, toiselle ruutupaperivihko ja kolmannelle digitaalinen sovellus. Minulle oikea tapa on ollut Evernote, sovellus, jonka saan kaikkiin käyttämiini laitteisiin.
Kun muistiinpanoalusta on jonkin laitteen kautta aina mukana, asioiden kirjoittaminen ylös on mahdollisimman helppoa. Evernotesta pystyn myös jakamaan tarvittaessa harjoitusmuistiinpanot eteenpäin, ja voin tallentaa sinne ratapiirroksia, kuvia ja videoita omasta harjoittelusta, ja tägittää jokaisen treenin lajin mukaan jolloin ne ovat jälkeenpäin helposti löydettävissä. Tallennan Evernoteen myös ideoita tuleviin treeneihin eri verkkosivuilta selaimeen asennettavan Evernoten lisäosan avulla. Pyrin siihen, että ensimmäisessä vaiheessa saan asioiden kirjaamisesta Evernoteen rutiinin. Kun siitä on tullut rutiinia, se on myöskin tapa, jota ei tarvitse enää sen kummemmin ajatella. Ja kun tavasta on tullut tottumus noudatan sitä automaattisesti jokaisessa harjoituksessa 🙂
* Kuuntele lisää suunnitelmallisuudesta ilmaiseksi Suplasta: Anna Perho, Antisäätäjä – fiksun ajankäyttäjän opas
Kuvat: Leena Inkilä
Mirja Leinikka
Kirjoittaja
Mirja Leinikka on intohimoinen koiraharrastaja ja kouluttaja. Hän kilpailee koiriensa kanssa agilityssä, rally-tokossa ja tokossa, ja harrastaa myös muita lajeja. Mirja on opiskellut eläinten kouluttamista ja käyttäytymistä aikuisiällä, ihmisten valmentamista puolestaan työurallaan yritysmaailmassa. Syy eläinten kouluttamisen opintojen aloittamiseen on ollut loputon mielenkiinto siihen, kuinka me ihmiset voimme parantaa eläinten kokonaisvaltaista hyvinvointia ja opettaa niille mitä ihmeellisimpiä asioita. Mirja on opiskellut eläinten kouluttamista pääasiassa Suomessa, mutta viime vuosina hän on pyrkinyt kouluttautumaan myös ulkomaisilla kursseilla. Tämän on tehnyt mahdolliseksi jäsenyys kansainvälisessä IAABC organisaatiossa (International Association of Animal Behavior Consultants).