Ilmaiset toimituskulut yli 75€ tilauksiin!
Koiriin liittyvää internetiä selatessaan törmää aika ajoin siihen, että ongelmiinsa apua etsiville annetaan ohjeita, joiden mukaan omistajan ja koiran välinen suhde on kaiken A ja O. Ongelmat ratkeavat, tai itse asiassa niitä ei edes synny, jos koiran ja omistajan välinen suhde on kunnossa. Muistan itsekin aikanaan saaneeni jossakin koulutuksessa diagnoosiksi, että suhteemme on huono, kun yritin keksiä miten ihmeessä saisin Nero-koiran tekemään kanssani yhteistyötä. Koulutuksesta lähdin pois itku silmässä ihmetellen, mitä ihmettä voisin tehdä toisin.
Huono suhde on huono koulutusneuvo. Toteamus kun ei auta parantamaan mitään, eikä kerro, mitä pitäisi tehdä toisin jotta voisi muuttaa tilannetta.
Kun ryhdyin opiskelemaan eläinten kouluttamista positiivisen vahvistamisen tekniikoilla, sain vihdoin kuivattua turhat kyyneleet, ja käteeni enemmän vastauksia kuin kysymyksiä. Minun ja koirien välistä vuoropuhelua eivät enää leimanneet mystiset pohdinnat siitä, onko minulla ja koirallani hyvä vai huono suhde, tai onko sitä suhdetta lainkaan. Jos koira ei toiminut, tiesin että vika oli vaikkapa siinä, että harjoituksen kriteeri oli koiralle liian vaikea, ja että ratkaisu olisi se, että tehtävä pitäisi pilkkoa pienempiin osiin. Tai sitten oli kyse siitä, että en osannut palkita koiraani juuri sille sopivalla tavalla. Tai siinä, että koulutustekniikkani oli kömpelöä, ja koiralla oli vaikeuksia ymmärtää mitä mahdoin ajaa takaa. Näiden asioiden ymmärtäminen rentoutti, teki kouluttamisestani parempaa, ja ratkaisi asioita kuin itsestään.
Kun sitten itse Ken Ramirez luennollaan sanoi, että suhteella on väliä, vaikka sitä ei tieteellisesti voi täysin todistaakaan, kiinnostuin asiasta uudelleen. Havaintojeni mukaan suhdetta voi tarkastella kahdesta eri näkökulmasta, jotka tässä nimeän autoritääriseksi ja demokraattiseksi näkökulmaksi, röyhkeästi johtamisteorioita kopioiden.
Autoritäärisen näkökulman mukaan hyvä suhde mahdollistaa sen, että koira on omistajansa hallinnassa tilanteessa kuin tilanteessa, ja tottelee ja tekee juuri kuten omistaja käskee. Koira tietää, että omistaja on se, joka määrää, ja tämän selkeän valta-asetelman vuoksi koira haluaa ja se on turvallistakin noudattaa omistajansa neuvoja. Motivaatio tottelemiseen syntyy joko siitä, että koira syystä tai toisesta haluaa miellyttää omistajaansa, tai sitten tuo motivaatio totella on haettu jotakin muuta kautta. Tässä suhdenäkemyksessä valta-asetelma on kuitenkin selvä: omistaja määrää, ja koira tottelee. Näin karrikoidusti.
Demokraattiseen näkökulmaan otan vauhtia Laura Donaldsonilta, jonka kanssa työstän parhaillaan paimennusta käsittelevää juttua Canis-lehteen. Laura toteaa suhteesta seuraavaa:
“Paimennus toimii parhaiten silloin, kun sekä koira että ohjaaja ymmärtävät ja kunnioittavat toinen toistaan.”
Lauran näkemys suhteesta edustaa demokraattista näkökulmaa, jossa molemmat osapuolet ovat toisiaan kunnioittavia aktiivisia toimijoita, jotka vieläpä ymmärtävät mitä toinen tarkoittaa ja haluaa. Demokraattisessa suhteessa ei korostu valta-asema, ja hallintaa lähestytään sitä kautta, että koira opetetaan ja motivoidaan toimimaan siten, että se hallitsee itse itseään ilman omistajan jatkuvaa käskytystä. Omistaja ja koira käyvät jatkuvaa vuoropuhelua, jossa koirallakin on mahdollisuus äänestää. Demokraattinen näkökulma suhteeseen pitää sisällään myös ajatuksen koirasta aktiivisena toimijana, ei ainoastaan passiivisena käskyjen suorittajana.
Eräs ystäväni tiivisti demokraattisen suhteen luomisen keinot keskusteluissamme seuraavasti:
“Katson koiraa, tarkkailen mitä se tekee, mistä se pitää ja mikä sille on elämässä tärkeää. Suunnittelen koulutukseni sen mukaan mitä näen, ja pyrin pääsemään itse mukaan koirani maailmaan. Haluan opettaa koiralleni myös sen, että se hallitsee itse itseään eri tilanteissa omaehtoisesti, ilman minulta tulevia jatkuvia käskytyksiä. ”
Tiivistetysti hyvä suhde on oman näkemykseni mukaan sitä, että koira hyväksytään juuri sellaisena kuin se on, hyvine ja huonoine puolineen, eikä koiraa koiteta muuttaa kokonaan toiseksi. Ihmisen toive siitä, että meidät hyväksyttäisiin niine ominaisuuksinemme joita olemme saaneet, ja että olisimme rakastettuja ja riittäviä juuri sellaisina kuin olemme asettaa meille velvollisuuksia toteuttaa toivettamme myös toiseen suuntaan. Vaikkapa niihin koiriin 🙂
P.S. Uunituoreella luennollamme Jaana Pohjola kertoo, miten koiralle voi kouluttaa sen itseluottamusta lisäävää valinnanvapautta ja omaehtoisuutta, ja rakentaa näin koiran ja itsensä välille demokraattista suhdetta. Kurkkaa ja katso, josko sinuakin kiinnostaisi tämä aihe.
P.P.S. Laura Donaldsonin ajatuksia paimennuksesta käsitellään tässä blogissa ensi vuoden alussa. Kiitos kaikille kysymyksiä lähettäneille, toivottavasti sekä blogitekstit että Caniksen juttu tulevat vastaamaan pohdintoihinne 🙂
Mirja Leinikka
Kirjoittaja
Mirja Leinikka on intohimoinen koiraharrastaja ja kouluttaja. Hän kilpailee koiriensa kanssa agilityssä, rally-tokossa ja tokossa, ja harrastaa myös muita lajeja. Mirja on opiskellut eläinten kouluttamista ja käyttäytymistä aikuisiällä, ihmisten valmentamista puolestaan työurallaan yritysmaailmassa. Syy eläinten kouluttamisen opintojen aloittamiseen on ollut loputon mielenkiinto siihen, kuinka me ihmiset voimme parantaa eläinten kokonaisvaltaista hyvinvointia ja opettaa niille mitä ihmeellisimpiä asioita. Mirja on opiskellut eläinten kouluttamista pääasiassa Suomessa, mutta viime vuosina hän on pyrkinyt kouluttautumaan myös ulkomaisilla kursseilla. Tämän on tehnyt mahdolliseksi jäsenyys kansainvälisessä IAABC organisaatiossa (International Association of Animal Behavior Consultants).