Ilmaiset toimitukset yli 75€:n tilauksiin!

Vireenhallinta ei ole koiran turhauttamista vaan onnistumisten maksimointia

Kirjoittaja Mirja Leinikka 12 elokuu, 2020

Vireenhallinta ei ole koiran turhauttamista vaan onnistumisten maksimointia

Jos käsissäsi on koira joka kiihtyy nähdessään vettä, mitä koira oppii jos rantaa kohti kävellään askel kerrallaan ohjaajan estäessä hihnalla koiran etenemistä? Entä mitä koira oppii silloin, jos se kiihtyy lelupalkasta niin, että se pomppii ja hyppii kohti ohjaajaansa, vaikka sitä pyydetään istumaan, ja lelupalkkaa ei koskaan toimiteta koska koira ei kykene innostukseltaan juuri siinä tilanteessa istumissuoritusta tekemään? Mitä koira oppii silloin kun se saapuu kiljuen agilityhallille, ja sitä ei päästetä tekemään mitään ennenkuin se odottaa hiljaa omaa vuoroaan?

Vireenhallinnan kouluttamisessa valitettavan usein toistuva kaava on koiran turhauttaminen harjoituksilla, jotka eivät opeta koiralle mitään uutta, varsinkaan itsehillintää tai impulssikontrollia. Harjoitukset joissa kriteeri on koiran tavoittamattomissa ja ohjaajan mielessä kiiluu täydellinen suoritus aiheuttaa kiihtyneelle koiralle käytännössä vain turhaumareaktion. Turhautuneeksi energiaa täynnä oleva ja harrastuksiinsa intohimoisesti suhtautuva koira saadaan myös silloin, kun sen kiihtymistä pyritään hillitsemään makuuttamalla koiraa pitkiä aikoja paikallaan namipaloja syötellen.

Turhaumareaktiot ovat ohjaajalle helppoja käsitellä kun käsissä on koira joka ei pura turhaumaansa fyysisesti ohjaajaansa tai ympäristöönsä. Koirat jotka näin tekevät, saavat omistajansa nopeasti ymmärtämään, miksi turhauttaminen ei kannata: nämä yksilöt kun voivat olla omistajalleen tai ympäristölleen myös vaarallisia. Jokaisen koiranomistajan olisi kuitenkin syytä ymmärtää ilman vahinkoja, että turhauma on tunnetila, jota koiran kouluttamisessa ei kannata tavoitella. On koiran ja ohjaajan kannalta mielekkäämpää jos molempien fiilis yhteisissä harrastuksissa on positiivinen.

Vireenhallinta käsitetään usein asiana, jonka tavoitteena on saada koira maltilliseksi harrastuskaveriksi. Vireenhallinnan koulutustekniikoiden avulla koirasta halutaan hiljainen, ohjaajansa koulutusvirheisiin kärsivällisesti suhtautuva harrastuskaveri, joka suhtautuu innostaviin asioihin sivistyneen hillitysti. Kääntöpuolena ohjaajien toiveissa on silti usein koira, joka lataa koko kapasiteettinsa ja voimansa harrastuslajin vaatimiin asioihin. On tärkeää ymmärtää, että koira jolla on tarve toimia ja paljon energiaa, ei välttämättä osaa ilman ihmisen viitoittamaa oppimispolkua kohdentaa energiamääräänsä juuri ihmisen toivomiin asioihin. Ja on tärkeä ymmärtää myös se, että korkean energiatason koirat eivät useinkaan ole niitä kaikkein maltillisimpia harrastuskavereita muutoinkaan.

Jos oma harrastaminen koiran kanssa sisältää kaaoottisia tilanteita, ja ohjaaja hoksaa jakavansa koiralleen useammin sanaa ei kuin kehuja, tai jos koiran toimintaa täytyy pyrkiä fyysisesti estämään ja tulee tunne että koira pitää laittaa niin sanotusti jäähylle, tai kun koiraa makutetaan pitkiä aikoja kiihkeissä tilanteissa ja odotellaan sen rauhoittumista, kannattaa tarkistaa mitä oikeastaan koiralleen on näissä tilanteissa opettamassa. Koira oppii nopeimmin kun se onnistuu jokaisella toistolla, ja kun se saa itse oivaltaa miten se pääsee tavoitteeseensa. Jos koulutustilanteessa tällaisia toistoja on vain muutama ollaan kaukana optimista.

Koulutustilanteessa ei myöskään ole tarkoitus, että ohjaaja on kireä kuin viulunkieli ja yrittää saada sähläävää koiraa hallintaansa vaatimalla siltä tilanteeseen nähden liian vaativia suorituksia. Kannattaa aina muistaa, että koiran kanssa harrastaminen on harrastus, jonka pääasiallisena tavoitteena tulisi olla se, että se on molemmille osapuolille mukavaa ja miellyttävää toimintaa.

Vireenhallinnan kouluttamisessa ohjaajan yksi tärkeimmistä taidoista onkin osata kouluttaa, eikä turvautua koiran estämiseen tai muuhun fyysiseen manipulointiin. Ohjaajan tulisi osata vahvistaa koiran toimintaa vaiheittain, eli sheipata, säätää kriteeriä  ja toimittaa koiralle sellaisia palkkioita joita koira juuri siinä tilanteessa tavoittelee. Toisinsanoen, vaatimustasojen asettaminen koiralle on osattava tehdä riittävän pienissä paloissa ja siten, että koiralla on joka tilanteessa mahdollisuus ainoastaan onnistua. Ihmisen tulee myös osata päästää irti omista ihmismäisen kaavamaisista ajatuksistaan, kuten vaikkapa siitä, että rantaan tai agilityhalliin meneminen on suoritettava yhdellä kerralla ja mieluiten oikein. Tai että istuminen lelun äärelle ei voi alkaa siitä että koira ensimmäisellä toistolla hetkeksi edes pysähtyy. Koiran oppimisen kannalta on kannattavampaa, jos kiihkeyttä aiheuttavaa asiaa harjoitellaan useamman toiston verran ja palkkana on aina koiran kiihkeästi tavoittelema asia.

Riittävän pieni suoritus esimerkiksi rantaan pääsemiseen voi olla ensimmäisellä toistolla korvan heilautus kohti ohjaajaa, toisella alle sekunnin kestävä katsekontakti ja kolmannella jo ihan oikea katse. Kun rantaan tai agilityhalliin pääsee viidessä minuutissa useamman kerran, tyyntyvät usein sekä koira että ohjaaja. Palkaksi koiran tulee puolestaan saada juuri sitä, mitä se toiminnallaan pyrkii tavoittelemaan. Vaikkapa siis sen että se saa laittaa varpaat veteen tai hypätä yhden esteen.

On hyvä muistaa, että koiran estäminen ja hiljaiseksi palkkaaminen eivät ole koulutusmenetelmiä, eivätkä opeta koiralle tai muillekaan eläimille uusia taitoja. Estämällä saadaan estettyä epätoivottua toimintaa muttei opetettua uutta. Koiran toimintaa saa myös helpommin muutettua muuttamalla ensin omaansa. Meidän ihmisten kohdalla se tarkoittaa omien toimintamallien, oletusten ja rutiinien kriittistä tarkastelua ja pohdintaa mitä niistä voisi itse tehdä toisin.




Mirja Leinikka
Mirja Leinikka

Kirjoittaja

Mirja Leinikka on intohimoinen koiraharrastaja ja kouluttaja. Hän kilpailee koiriensa kanssa agilityssä, rally-tokossa ja tokossa, ja harrastaa myös muita lajeja. Mirja on opiskellut eläinten kouluttamista ja käyttäytymistä aikuisiällä, ihmisten valmentamista puolestaan työurallaan yritysmaailmassa. Syy eläinten kouluttamisen opintojen aloittamiseen on ollut loputon mielenkiinto siihen, kuinka me ihmiset voimme parantaa eläinten kokonaisvaltaista hyvinvointia ja opettaa niille mitä ihmeellisimpiä asioita. Mirja on opiskellut eläinten kouluttamista pääasiassa Suomessa, mutta viime vuosina hän on pyrkinyt kouluttautumaan myös ulkomaisilla kursseilla. Tämän on tehnyt mahdolliseksi jäsenyys kansainvälisessä IAABC organisaatiossa (International Association of Animal Behavior Consultants).


Kommentoi